Hygienian alkeita eläkeläisille

Olin monta vuotta sitten kesätyössä suurehkon ruokakaupan leipäosastolla. Siellä tarjottiin asiakkaille ilmaista kahvia, jonka kanssa sai ostaa kaikenlaisia paikan päällä paistettuja leivonnaisia.
Leivosten ottimia oli ainakin kaksi kertaa niin paljon kun olisi tarvittu ja lähekkäin olevat huomiota herättävät laput kehottivat käyttämään ottimia hygieniasyistä, mutta viesti ei tuntunut menevän perille. Ymmärtäähän sen, jos joku kuusivuotias ottaa pullan sormillaan, mutta kun sitä tekivät päivästä toiseen samat mummut ja papat. Joka päivä toistui sama kaava: mummeli/papparainen mietti, minkä karjalanpiirakan ottaisi, kosketti miettiessään sormillaan vähintään kolmea piirakkaa, kaivoi vähän aikaa nenäänsä ja päätyikin voisilmäpullaan. Henkilökunta kyllä yritti sanoa asiasta näille aaseille, mutta kun asia ei mennyt kaaliin kahdellakaan sanomisella ja kanta-asiakkaiden toivottiin pysyvän kanta-asiakkaina ei hommaan joka kerta kehdattu puuttua.
Eräänä päivänä tapahtui kuitenkin Suuri Läpimurto. Eräs kantamummomme tuijotti ”käytäthän ottimia leivoksia ottaessasi”-lappua pitkään ja hartaasti ja kääntyi sitten kysymään työkaveriltani, että pitääkö hänenkin käyttää ottimia? En muista, mitä työkaverini vastasi, mutta kuulin myöhemmin, mitä hän olisi halunnut vastata: ”eihän toki rouvan tarvitse ottimia käyttää, sehän koskee vain kaikkia muita maailman ihmisiä…”

– ex-leipätyttö –

Jaa tämä tarina:

12 kommenttia

  1. Hyi sanoo:

    Ihmettelen tosissaan,miten kukaan enää haluaa ostaa noita paistotuotteita tai irtokarkkeja.
    Pahimmillaan olen nähnyt pikkulapsen aivastavan irtokarkkiboksiin, siis kansi totta kai nostettu ylös.. Ei ole sen näyn jälkeen hirveästi tehnyt irtareita mieli.

  2. Timon sanoo:

    Meillä sama juttu, juuri tänäänkin pääsin laittamasta tuoreita pullia esille kun joku tulee niitä katselemaan ja kysyy jo närppiessään, että ”otetaanko näitä tästä käsin”. Oli pakko huomauttaa, että olisi siinä ne ottimetkin, aivan nenän alla… Meillä ei lapset pulliin koskekaan, mutta varmaan vanhemmistaan mallin saavat kun aikuiset ne ei tunnu osaavan hyllystä ottamisen jälkeen laittaa esineitä ”en haluakaan tätä” -päätöksen jälkeen omalle paikalleen. Meilläkin on pieni kauppa niin ei todellakaan ole pitkä matka laittaa paikalleen…

  3. Törsö sanoo:

    Täällä sama ja usein ne ovat työmiehiä likaisine käsineen. Monesti olen miettinyt, kun siitä vessan ohi kassalle kävelevät, onko se niin iso vaiva käydä vähän sutaisemassa käsiä puhtaaksi, kun täytyy sitä pullavitriiniä kuitenkin mennä ronkkimaan. Kassallakin on monesti tehnyt vähän ilkeää ottaa/antaa rahoja takaisin, kun on kädet mullassa/öljyssä/tms.

  4. Suolakurkku sanoo:

    Monessa ruokakaupassa irto herkkukurkut/suolakurkut ovat sellaisilla isoissa saaveissa, joissa on tavaraa n. parikymmentä litraa. Omassa työpaikassani näin ei tehdä, sillä joskus jonkun lapsi oli tunkenut kätensä sellaiseen saaviin ja eihän siinä muuta voinut kun heittää koko lastin hävikkiin/roskiin.

  5. vai niin sanoo:

    ai niin? Hedelmiä ja vihanneksia käpälöidään ja niihin aivastellaan mennen tullen.

  6. susanna sanoo:

    ”Joka päivä toistui sama kaava: mummeli/papparainen mietti, minkä karjalanpiirakan ottaisi, kosketti miettiessään sormillaan vähintään kolmea piirakkaa, kaivoi vähän aikaa nenäänsä ja päätyikin voisilmäpullaan.”

    HAJOSIN :DDDDDDD

  7. Torvi sanoo:

    Parhaimman tapauksen näin töissä (lounaskahvila), kun asiakas otti vitriinistä pullaa, otti ottimet toiseen käteen ja toisella kädellä valkkasi mieleisensä pullan. Laittoi sitten ottimet takaisin paikoilleen (oli nähtävästi tiellä). Kehotin ystävällisesti vastaisuudessa käyttämään hygieniasyistä pullille tarkoitettuja ottimia. Asiakas totesi niiden olevan turhia eikä HÄNEN käsissään mitään bakteereja ole. Ehei, muuten vain tulee päivittäin kädet likaisina kahvitauolle töiden ohesta

  8. Jukka sanoo:

    Jos elintarvikkeissa on vähän pöpöjä ei sillä ole kuin ns. akateemista merkitystä. Kyse on vastustuskyvystä.

    • Muklvisti sanoo:

      Mikäs olikaan elinajanodote niissä maissa missä ei näihin akateemisiin asioihin kiinnitetä huomiota?

      Hyvä on vastustuskyky joo.

  9. Raha ratkaisee sanoo:

    ”Henkilökunta kyllä yritti sanoa asiasta näille aaseille, mutta kun asia ei mennyt kaaliin kahdellakaan sanomisella ja kanta-asiakkaiden toivottiin pysyvän kanta-asiakkaina ei hommaan joka kerta kehdattu puuttua.”

    Sehän on kätevää, annetaan rähmäkäpäläidioottien tartuttaa ties mitkä tautinsa muihin ihmisiin, pääasia että kassa kilisee. No ei kilise minun rahat enää noihin bakteeripulliin. Kiitos kuitenkin vinkistä.

  10. Emilia sanoo:

    Juuri tän takia meille asennettiin lasiseinä pullien väliin kun aasiakkailla ei ollut kärsivällisyyttä odottaa että myyjä tulee pian auttamaan.

Vastaa käyttäjälle susanna Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *