Ihmisiähän me kaikki

Olen työskennellyt hieman yli vuoden linja-autonkuljettajana. Pari vinkkiä matkustajille:

– opiskelijat, huolehtikaa että teillä on opiskelijakortti mukananne ja valmiina esillä. Varsinkin ruuhka-aikaan. Ja etenkin että opiskelutarra on voimassa. Kyllä, olen niin v-mäinen, että perin täyden hinnan, jos sinulla on vanhentunut tarra. Voi voi, jos menee kaikki kaljarahat bussimatkaan. Sinun velvollisuuteni on huolehtia, että kortti on ajan tasalla, niin saat alennuksen.

– lapset, nuoret ja eläkealennukseen oikeutetut. Olkaa niin ystävällisiä ja kertokaa, jos olette oikeutettuja johonkin alennukseen. En ole meedio, joten en voi tietää ikääsi. Joten turha tulla jälkikäteen valittamaan että ”miksi perit liikaa?” Alennuksen saa, jos muistat sanoa siitä ajoissa.

– ja niille valittajille, jos autossa on kuuma tai kylmä. Teen parhaani, että kaikilla olisi hyvä olla, iso, 12-18metrinen auto ei lämpene tai jäähdy hetkessä. Eikä varmasti ole minun vikani, jos autossa ei toimi ilmastointi. Minä liikennöin tismalleen sillä autolla, mikä minulle on määrätty, en ole kylmälaitehuoltaja, enkä mekaanikko, joten ei, en voi mitään sille, jos autossa on liian kuuma. Ei ole pakko tulla kyytiin helteellä, kulkeminen on täysin vapaaehtoista!

Jaa tämä tarina:

9 kommenttia

  1. J-P sanoo:

    Tuosta voimassa olevast opiskelijakortista sen verran, että kyllä siitä mielestäni voi tehdä joitakin poikkeuksia.
    Itse muistan, kun olin palaamassa armeijavuoden jälkeiseltä ajaltani opiskelemaan, niin olin jo maksanut ylioppilaskunnan jäsenmaksun ja siis oikeutettu opiskelija-alennukseen, mutta minun kortissani ei ollut siihen oikeuttavaa tarraa, koska sen pystyy hakemaan vain sieltä opiskelupaikkakunnalta. On aika iso ero opiskelijalle (varsinkin jos on entinen varusmies) maksaa junamatkaa väliltä Helsinki-Oulu täysihintaisena, joten sillä oli oikeasti merkitystä, että saan sen alennuksen.
    Silloin tosin sain alennuksen, kun selitin asiani konduktöörille, joka myi minulla opiskelijalipun. Tosin silloinkin hän sanoi, että jos lipuntarkastaja tulisi paikalle, niin saisin todennäköisesti tarkastusmaksun. Onneksi näin ei kuitenkaan käynyt, joten pelastuin siis täpärästi.

    • Mee sanoo:

      Tottahan tuo on, mutta täysin karusti sanottuna se on sinun ongelmasi. Lipun myyjälle on annettu ohjeet miten toimia tilaneessa ja jos sinulla ei ole kortissa voimassa olevaa tarraa, joka oikeuttaa siihen halvempaan lippuun, niin ei hänellä ole silloin lupaa myydä lippua halvemmalla. Pahimmassa tapauksessa työntekijä voi saada potkut. Toimin vähän eri alalla, mutta myyjänä kuitenkin ja meillä on ns luvan vastaisista tarjoustuotteiden myynnistä voi saada syytteen varastamisesta ja potkut, että niitä poikkeuksia ei ihan kauhean mielellään tee edes vastaavissa tilanteissa…

    • Saapastelija sanoo:

      Jos ei ole vielä päässyt tarraa hakemaan mutta haluaa opiskelijastatuksensa todistaa, voisi vaikka tulostaa verkkopankista tiedot jäsenmaksusta. Tämä käytäntö toimii ainakin opiskelijaravintoloissa.

      • Pööpö sanoo:

        Ei riitä tuloste verkkopankista. Ohjeet sanovat, että mitään muuta kuin oikeaa korttia oikealla tarralla ei hyväksytä.

  2. tuijottaja sanoo:

    Jos opiskelijakortti on muutaman viikon vanhentunut (jos ei ole ollut mahdollisuutta hakea uutta tarraa, jonka saa syyskuussa) ja lipunmyyjä alkaa vinkumaan tästä, niin olen tarvittaessa nin vittumainen asiakas, että jään siihen ovensuuhun seisomaan niin pitkäksi aikaa ennenkuin alennettu lippu myydään.

    Kerran olen joutunut vääntämään asiasta kymmenen minuuttia. Muuten kuljettaja yleensä uskoo helpommallakin.

    • kuski sanoo:

      Minä en taas kuskina soitan tuolloin poliisin paikalle ja käsken poistaa tyypin, joka estää liikkeellelähdön. Aina tuossa vaiheessa on aasi ostanut täyshintaisen lipun.

    • kuski sanoo:

      Jos minun ajoneuvoni suuhun jäät seisomaan, saat seuraavan kyydin valtion miekkataksilla. Olen tähän mennessä yhden kerran joutunut tuollaisen opiskelijan takia soittamaan poliisit. Yleensä pelkkä uhkaus on riittää.

    • JJ68 sanoo:

      Tarvittaessa mä poistan tällaset vittumaiset aasiakkaat.Ja olen poistanutkin ja tulen poistamaan.

  3. Kuljettaja sanoo:

    Siinähän jää sitten vänkäämään, joissain tapauksissa saatat saada lipun opiskelijahinnalla, yleensä et. Tietysti on poikkeustapauksia, jolloin myyn lipun ale-hintaan, vaikken saisi. Esim. kaikki eivät välttämättä tiedä, että lukuvuositarra tulee uusia lokakuun alkuun mennessä, joten silloin annan yleensä armon käydä oikeudesta ja huomautan vain että aiheellista hankkia uusi tarra jos mielii tulevaisuudessa päästä opiskelijahinnalla. Mutta on myös niitä, joilla on vuoden vanha tarra ja sillä yritetään saada alennusta. Eli esim. tarrassa lukee lukuvuosi 2012-2013 ja on menossa vuosi 2014 tai jopa pahimmillaan 2015. Silloin ei aleja heru

Vastaa käyttäjälle kuski Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *