Järjestyksenvalvojan kanssa toimimisen lyhyt oppimäärä
Järjestyksenvalvojana tehdyiltä keikoilta muutamia huomioita liittyen asioihin joita tulee usein kohdattua. Seuraavat koskevat nimenomaan tapahtumia, eli festareita, konsertteja, kilpailuita, lentonäytöksiä, jne. Vaikka palaute onkin nyt tässä negatiivista, niin valtaosa asiakkaista on mukavia, asiallisia ja hyväkäytöksisiä. Listataan nyt kuitenkin nuo yleisimmät ongelmat, koska tuntuu, että liivien tullessa näkökenttään ystävälliseltä ja kohteliaaltakin ihmiseltä katoaa joskus kaikki käytöstavat ja maalaisjärki.
1) Järjestyksenvalvojatkin ovat ihmisiä, ja valtaosin vieläpä mukavia sellaisia. Ilkeyttämme emme mistään huomauta, sillä meidänkin kannalta on kivampaa, jos hommat sujuvat ilman yhteenottoja ja kinaamista. Jos sinulle huomautetaan, että telttasi on liian lähellä toista telttaa tai autosi on pysäköity pysäköintikiellon alaiselle alueelle, ohje on 100% varmuudella tullut ylempää, ja järjestyksenvalvoja tekee vain työtään parhaansa mukaan. Siitä on siis ihan turha alkaa raivomaan tai huutamaan. Sääntö ei ole meidän keksimämme, mutta se on olemassa kaikkien yleisen turvallisuuden ja viihtyvyyden takia. Ne koskettavat kaikkia, eivät pelkästään sinua.
2) Vahvasti edelliseen liittyen, kun jostain huomautetaan on ensimmäinen vastaväite (jos niitä tulee, monet toki ymmärtävät, ettei oma toiminta ole ehkä mennyt ihan putkeen) yli puolet ajasta ”mutkun kaikki muutkin”. Eli esimerkiksi siitä pysäköintikiellosta. ”Tähän ei saa pysäköidä.” ”Ai… Mut täs on aika monta muutakin autoa?” Poikkeuksetta ihan yhtä lailla ovat ne muutkin pysäköintikieltoalueella, mutta siihen ei ole ehditty/pystytty puuttua, esimerkiksi auto pysäköity ennen työvuoron alkua, tai jonkun asiakkaan kanssa inttämiseen tai muuhun työtehtävään mennyt niin kauan, että auton omistaja on ehtinyt poistua paikalta. Tiivistetysti, muiden typeryys ei oikeuta sinua samaan.
3) Jos jostain käydään huomauttamassa, on se ihan turha ottaa henkilökohtaisena loukkauksena. Aina löytyy pari henkilöä, jotka huomautuksen jälkeen jaksavat joka kerta muistaa huomauttanutta järjestyksenvalvojaa mm. mieltäylentävillä huudoilla (homo, idiootti, yms) ja mahdollisimman negatiivisella suhtautumisella (vastauksena yksinkertaiseen ja kohteliaaseen kysymykseen ”painu vittuun”). Näillä et ainakaan edistä omaa asiaasi, joskin usein nämä menevät toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Tosin poistotilanteessa tällaisella käytöksellä ja yleisellä hanttiin laittamisella voit hyvällä tuurilla saada helyt ranteisiin. Mihinkään ammattiin ei kuulu kenekään sylkykuppina oleminen, ja jatkuva vittuilu ja huono käytös voi vaikuttaa siihen, miten sinua kohdellaan.
4) Jos olet mennyt tekemään tyhmästi ja esimerkiksi kiipeämään alueelle aidan yli tai muuten livahtamaan alueelle ilman pääsylippua ja sinua tullaan saattamaan ulos, on ihan turha rähjätä käsivarresta saattavalle järjestyksenvalvojalle että ”Kyllä mä perkele itekkin osaan kävellä”. Saman kohtelun saavat kaikki alueelta poistettavat ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että päältäpäin ei näe, onko asiakas aikeissa lähteä pinkomaan otteen hellittäessä. Tähän liittyen, jos olet hukannut pääsylippusi (esim ranneke), ei järjestyksenvalvojalla ole mitään mahdollisuutta tietää, oliko sinulla sellaista alun perinkään, eikä ilman ranneketta alueelle ole asiaa. Maksoit sitten lipustasi miten paljon vain, ilman sitä jäät porttien ulkopuolelle.
5) Jos jostain syystä joudut poistetuksi tai kiinniotetuksi, niin ylivoimaisesti helpoiten ja mukavimmin tilanne hoituu, jos kuljet kiltisti mukana ja teet niinkuin sanotaan. Aina löytyy tapauksia, jotka välttämättä meinaavat, että painiminen on hyvä idea ja sillä voi päästä tilanteesta helposti (totuus: ei pääse). Usein myös painissa häviämisen jälkeen aletaan uhkailemaan rikosilmoituksella. Vaikka olisit minkälainen lakimies tai ihmisoikeusaktivisti, jos alat painia, päädyt todennäköisesti maahan ja rautoihin. Ja ei, se ei ole pahoinpitely, vaikka olisit miten pahoittanut mielesi. Järjestyksenvalvojalla on oikeus käyttää tehtävänsä suorittamiseksi voimakeinoja.
Mainitaan vielä, että niinkuin kaikissa muissakin ihmisryhmissä, on järjestyksenvalvojissakin joskus harvoin ikävämpiä ihmisiä. Niin on myös asiakkaissa, mutta siitä huolimatta asiakkaita pyritään aina lähtökohtaisesti kohtelemaan sen mukavimman mukaan, ellei muuhun ole aihetta. Pieni vastavuoroisuus ei tekisi pahaa.
Ja loppuun positiivinen palaute. Järjestyksenvalvojan kanssa jutteleminen on aina positiivista, ja vielä enemmän karmapisteitä ropisee, jos älyät sanoa kaverillesi, että älä viitsi tehdä tyhmyyttä x. Humalassakin ihmiset ovat valtaosin mukavia, ja ymmärtävät, että järjestyksenvalvojat ovat huolehtimassa siitä, että kaikki voivat nauttia tapahtumasta turvallisesti ja viihtyä. Emme siis tarkoituksellisesti yritä poistaa tai ottaa kiinni mahdollisimman montaa, pikemminkin päinvastoin, kyseisiä toimenpiteitä pyritään välttämään ja ennaltaehkäisemään muun muassa ystävällisellä keskustelulla ja ennakoivilla kehoituksilla. Onneksi monet tämän ymmärtävät.
Täytyy sanoa että yleiset kokemukset vartioiden kanssa on ollut hyviä, en siis ole riehunut eikä ole tultu koskaan antamaan varotuksia tai kehotuksia, olen tyystin viaton kansalainen, mutta täytyy sanoa että tämän yhden alaikäisenä kokemani, ehkä elämäni nöyryyttävimmän tapahtuman jälkeen en tiedä mitä joiltain vartijoilta tai järjestyksenvalvojilta loppujenlopuksi odottaa.
Tilanne oli tämä; seurassani liikkunut henkilö x oli näpistänyt kaupasta. Asiasta minä en sillä hetkellä tiennyt mitään. Kuluu pari minuuttia kauppakeskuksen kassalla asioinnin jälkee, kun vartijat tulevat koputtamaan olkapäälle ja ohjaavat meitä ystävällisesti ”kuulustelukoppiinsa”. Asiat menivät ihan ok, vaikka minulla ei ollut käsitystä että miksi meitä viedään, KUNNES päästiin julkiselta alueelta pois ihmisten katseiden ja korvien alta. Minulle selkisi äkkiä mistä oli kyse ja olin aivan äimänkäkenä, sen jälkeen alkoi armoton nöyryytys, haukkuminen, alentaminen ja myös minun syyttelyni ”aikaisemmasta näpistelystä” ja naljailu ”saatiinpas SINUTKIN vihdoin kiinni! hahhah ”.
Vaikka vartijoiden syytteet olivat perättömiä, olin tietenkin niin kauhusta kankeana, koska olin syytön, mutta minua nimitettiin rikoskumppaniksi näpistyksessä,
(**ja sellainen merkintä rikosrekisteriin sitten tulikin, sakon ja Poliisin kotiinkuljetuksen lisäksi. Näiden lisäksi vielä introvertti, hyvin ujo ja sosiaalisesti ahdistunut)
ETTÄ en tajunnut edes sanoa vastaan tai kyseenalaistaa vartijoiden syytöksiä. Enkä varmaan tietäisi tänäkään päivänä sitä tehdä. Jälkeenpäin ajateltuna vartijoiden sikamaisen epäasiallisesta käytöksestä, haukuista ja perättömästä syyttelystä olisi silloin pitänyt kertoa heti poliisille kun tulivat meitä noutamaan, mutta ei, minäpä lähdin syyttömänä sitten 50 euroa köyhempänä ja tällaisen häpeän ja leiman kanssa jatkamaan elämääni, kiitos näiden kusipäisten vartijoiden. Että tosiaan vaikka suurin osa järjestyksenvalvojista on ihania salskeita nuorimiehiä tai skarppeja naisia, niin nämä 2 olivat oikeita piruja, vahingoniloisia mulkkuja, todellisuudessa varmaan aika no-life vätyksiä, jotka pitäis laittaa ihan muihin hommiin tollaisella yliampuvalla omasta asemasta hyötyvällä virkainnolla.
Näpistyksestä ei tule rikosrekisterimerkintää