Järjetön kahvin himo

Olin töissä suuressa kauppaketjussa, johon tuli vähän väliä erilaisia tarjouksia. Kahvi – tarjoukset kuitenkin ylitti aina kaiken. Ihmiset suorastaan sekosivat tarjouksien myötä ja täten kassajonotkin olivat satoja metrejä pitkät. Sääntönä tietenkin tarjouskahville on 2 pakettia per talous, ja sitähän eivät ihmiset ymmärtäneet ja hiiltyivät yleensä kassoilla. Aasiakkaat myös keksivät mitä tyhmempiä syitä, selityksiä ja kikkoja saadakseen kahvia. Eräs tapaus jäi kyllä parhaiten mieleen:

Äiti oli tullut lapsensa kanssa kauppaan, keränyt korillisen täpötäyteen kahvia ja jättänyt sen kassojen viereen. Äiti oli ostanut ensimmäisen satsin kahvia ja mennyt aulaan odottamaan. Vartija ja muut kassat pian huomasivat, että äidin mukana ollut lapsi ravasi eri kassoilla ostamassa kahvia jatkuvasti..(tällöin myös huomattiin kerätty kori ja se kahvinmäärä äidin jaloissa aulassa, minne poika kiikutti aina ostmiaan kahvejaan.) Vei kahvit äidilleen aulaan ja palasi takaisin korille josta poimi uudet kahvit ja jatkoi samaan rataan. Lopulta työkaveri sanoi, että eiköhän poika ole ostanut jo aivan tarpeeksi ja ei myynyt tuotteita. Poika vastasit kohteliaasti että ymmärtää ja poistui paikailta.
Hetken päästä äiti oli tullut yksin jonottamaan eri kassalla kahvien kanssa ja kaikille meille kassoille oli ilmoitettu, että emme myy enää kahvia kyseiselle henkilölle tai hänen lapselleen. Kun hän pääsi kassamyyjän kohdalle siitähän syntyi haloo. Haukkumasanojen perässä tuli uhkauksia, että tullaan kauppaan naamioituneena ja muuta yhtä järkevää. Ja miksi sitä kahvia ei saa ostaa niin paljon kuin huvittaa ja niin edelleen.

Tiedän, että kahvi on kallista.. mutta itse en kyseistä litkua juo, niin en vaan ymmärrä miksi täytyy muutaman sentin tähden seota.. ja varsinkin pistää pieni lapsi juoksemaan äidin puolesta nöyryyttämässä itseään.

– kaupankassa –

Jaa tämä tarina:

3 kommenttia

  1. K. sanoo:

    Meidän kaupalle tilataan aina kahvitarjousten (ja muidenkin missä on pitkä päiväys) aikana niin paljon sitä tarjoustavaraa, että ei tarvitse noudattaa niitä lehdessä olleen kahden kappaleen maksimimääriä. Asiakas saa enemmän kahvia ja kauppa enemmän rahaa, kaikki ovat tyytyväisiä. 🙂 Riippuu kai ketjusta.

    • badgehunter sanoo:

      Hyvä K. jotkut kaupat myyvät kahvia pienellä menekillä että saisivat ihmiset sisään ostamaan sitä kahvia josta liike menettää ehkä 5 cent per kahvi mutta sitten aasiakkaat ostaa keksiä,pipareita ynnä muuta maito pullaa sen kahvin seuraksi.

    • Anssi sanoo:

      Mitäs järkeä siinä rajoituksessa sitten on? Sääntö jota ei noudateta pitäisi joko vahvistaa tai poistaa.

Vastaa käyttäjälle Anssi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *