Jouluruuhkan iloja hyvässä ja pahassa

Viime joulu oli ensimmäinen jouluni kun olin töissä kaupassa. Työskentelen suuressa sisustusliikkeessä. Meillä ei ole kassalle linjoja,ja kassalletiskille saa tulla vapaasti. Joulun aikaan otamme aina käyttöömme vuoronumerojärjestelmän kaaoksen hallitsemikseksi. Ja tähän kaaokseenhan mahtuu jos jonkimoista aasiakasta…
Muistan useita tapauksia jossa asiakkaat ovat loukkaantuneet kun huomasivat että heidän täytyy jonottaa, paiskaavat ostokset tiskille ja marssivat näyttävästi ulos.
Mieleen jäi erityisesti eräs nainen. Naisella oli vuoronumerolappu kädessään ja hän odotti vuoroaan, mutta ilmeisesti närkästyi pian odottamiseen. Itse palvelin sillä hetkellä reunimmaisellä kassalla. Nainen laittoi ostoksensa minun kassani reunaan,kun ei jaksanut pitää niitä kädessä. Väänsin samaan aikaan omalle asiakkaalleni suurehkoa pakettia ja tarvitsin tilaa sen kääntelemiseen jotta saisin paketin tehtyä, ja siirsin naisen ostoksia. Nainen ei sanonut mitään, mutta tuijotti minua vihaisesti herkeämättä niin kauan kuin siinä seisoi.

Kun naisen vuoro lopulta tuli, hänen numeronsa ei sattunut minulle, vaan viereiselle paikalle.Kun työkaverini toistamiseen huusi hänen numeronsa, nainen illmoitti kuuluvalla äänellä:

”Enpä nyt kehtaisi siirtyä, kun laskin jo nämä tavarat tähän.”

Johon työkaverini viereiseltä kassalta kohteliaasti
huikkaa:
”Jos minä otan nämä rouvan tavarat tänne, niin siirrytään tähän vapaalle paikalle.”

Ja asiakas ”Enpä taida kyllä kehdata.”

Saan itse siinä asiakkaani palveltua, ja katson työkaveriani ja sanakaan vaihtamatta vaihdamme kassa-paikkojamme. Sivusta kuulen kuinka asikas alkaa vielä siinä pohtimaan että onkohan tämä sittenkään hyvä lahja ja työkaverini lähtee esittelemään hänelle vaihtoehtoja. Kun päätös on lopulta tehty ja tavarat paketoitu, nainen päättääkin ettei otakaan mitään, koska ”ei tiedä onko hänen ystävänsä ansainnut tätä lahjaa.” Hän lähtee kaupasta, mutta palaa hetken kuluttua:
”Taidan sittenkin ottaa sen, kun en parempaakaan keksi.”

Siinä jouluruuhkassa asiaa ei ehtinyt jäädä sen kummemmin miettimään, mutta jälkeepäin en tauolla tiennyt olisiko minun pitänyt itkeä vai nauraa tälle tapaukselle.

Koska työ on joulun aikaan stressaavaa ja hektistä, yllä kuvatut tapaukset eivät mieltä juuri ylennä, mutta onneksi joukkon mahtuu myös ihania helmiä:

Palvelin taas kassalla. Minulle sattui nainen joka tuli kassalle kynttilälautasen kanssa, ja kertoi etsivänsä valkoista kynttilää. Lähdin esittelmään asiakkaalle valkoisia kynttilöitä, ja ehdin siinä jo miettiä että tämä on taas näitä aasiakkaita jotka etsivät sitä täydellistä vaihtoehtoa.
Mallailimme siinä eri vaihtoehtoja ja nainen kertoi sen tulevan lahjaksi jooga-opettajalleen, ja että kynttilän pitäisi rauhallinen valkoinen, ettei se vie huomiota itse kynttilän liekiltä joka kertoo kaiken.
Nainen oli itse koko ajan sen ruuhkan ja melun keskellä täysin rauhallinen ja seesteinen. Kun tein hänelle lahjapakettia, hän kertoi itse tehneensä elämäntyönsä aikoinaan postissa, ja että siellä aina samanlainen kiire.
Lähtiessään hän toivotti oikein paljon voimia ja jaksamista tuleviin työvuosiini asiakaspalvelijana Siitä jäi niin hyvä mieli että minulla oli rauhallinen olo koko loppu päivän, ja sain siitä ajatuksesta voimaa vielä monta kertaa jälkeenpäin tiukassa tilanteessa ja hektisessä ruuhkassa. Hän todella pelasti ensimmäisen jouluni kaupassa. 🙂

– Alokas –

Jaa tämä tarina:

9 kommenttia

  1. Meh sanoo:

    Tuo ensimmäisen aasin kehtaaminen saattoi myös tarkoittaa viitsimistä. Eräs tuttavani on Kajaanista kotoisin ja sanoi usein että ”en minä kehtaa” ja tarkoitti nimenomaan ettei viitsi tehdä jotain.

    • Kajaanilainen sanoo:

      Miten tää kommentti liittyi tarinaan 😀 Kajaanissa tosiaan sanotaan ”kehtaa” kun ei viitsitä jotain tehdä. Totta.

    • TT79 sanoo:

      Niin? Ja vaikuttaa tarinaan mitenkä?

      • Meh sanoo:

        Ehkäpä niin, että kirjoittajan ei ensikerralla tarvitse miettiä itkeekö, vai nauraako asiakkaalle, kun tietää mitä tämä tarkoittaa sanomisillaan..

        • AvP sanoo:

          ”En tiedä itkeäkö vai nauraako” on sanonta. Se pätee myös sinun kommentteihisi minun osaltani.

      • Pässi sanoo:

        Ei mitenkään, antaa lukijan oivaltaa:)

  2. jooseppi-kaaleppi sanoo:

    Kehtaamisen merkitys riippuu murrealueesta, kai sen verran nykyperuskoulussakin opetetaan.

    • Ilmaveijari sanoo:

      Ei peruskoulussa mitään suurempia murrejuttuja opeteta. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla muista murrealueista kuulee vain offtopic-keskusteluissa korkeintaan. Eikä tuo mitenkään oleellinen juttu ole tämän tarinan osalta. Jokainen lukija kyllä hoksannee, mistä on kyse.

      • Shinsu sanoo:

        Kyllä meillä vaan opetettiin Helsingissä olevalla yläasteella murteista 😀 Niitä piti tunnistaa ja kirjoittaakin pätkiä eri valtamurteilla. Kyseisestä aiheesta oli siis yhteensä 3-4 tuntia kahdeksannella luokalla. Ei siinä muutamassa tunnissa tietenkään kaikkea ehdi oppia, mutta ei se pääkaupunkiseutulaisuus mitenkään asiaan vaikuta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *