Kaupassa asiointi ja sen vaikeus

Kaupassa asiointi on joillekin yksilöille vaikeaa, joten tehdäämpä nyt selväksi:

1. Ostosten asettelu hihnalle loogisessa järjestyksessä ei ole vaikeaa: painavat ensin.

2. Kassamyyjän tervehtiminen on suotavaa myös.

3. Kassahenkilökin on vain ihminen. Jos ostat muovikasseja tjms joihin tahdot pakata ostoksesi heti laita kassit ensimmäisiksi. Käteni eivät ole kaksimetriset, joten turha tiuskia ”voisiksä nyt oikeesti antaa ne pussit”.

4. Ja kyllä, ostosten hihnalle latomisen jälkeen voit mennä pakkaamaan, ei tarvitse kytätä näyttöä kokoajan. Näet kyllä hinnat/grammat/alennukset kuitilta.

5. Jos sinulla on pullokuitti/alennuskuponki/lahjakortti ÄLÄ yritä työntää sitä suuhuni asti vaikka olisit vasta kolmantena jonossa. Olisi myös kiva kun kertoisit, että sinulla on sellainen ennenkuin olet maksanut, eli kultainen keskitie olisi kiva.

6. Älä ilmoita kassalla, kun olet puolituntia sitten palauttanut pullosi ennen ostosten tekoa, ettet saanut siitä yhdestä koff tölkistä sitä panttia jostain syystä. Sille en voi enää mitään. Äläkä käskytä minua silloin hyvittämään sitä silti, koska en niin voi tehdä, mistäs tiedän jos valehtelisit. Lisäksi, pulloluotin voi hyvittää vain kerran.

7. Älä suutu jos pyydän näyttämään henkkarit. Ja kyllä kysyn kaveriltasi/tyttö- tai poikaystävältäsi/siskoltasi/serkultasi/naapuriltasi jos hän on mukana ja vaikuttaa alaikäiseltä. Silloin ei selitykset auta ettet ole välittämässä alaikäiselle.

8. Kyllö, suljen myös pelikoneen jos näytät nuorelta ja turha silloinkaan tulla aukomaan päätäsi.

9. Kuitissa lukee aina mahdollisen takuun pituus sekä vaihto ja palautus ajat. En voi antaa rahoja takaisin vääränkokoisista tangoista tai pyyhkeestä, joka on ostettu kuusi vuotta sitten.

10. Jos korttitapahtumasi hylätään älä ala karjumaan, että sinulla on AINAKIN miljoona euroa tilillä. Joskus pankkiyhteydet eivät toimi tjms tai joskus tililläsi ei vain ole katetta.

11. ÄLÄ oleta, että kaikki asiakaspalvelijat puhuvat ruotsia vaikka se on toinen kotimainen kieli. En opi sitä vaikka kuinka kovaa huutaisit ja kiroaisit.

12. Erätuotteet ovat erätuotteita ja niitä ei saa välttämättä enää viikon päästä. Minä en sinulle voi nyt tarjousjuustoksi muuttua

13. Älä väännä kanssani tuotteiden hinnoista jos olen juuri sen käynyt vartavasten tarkastamassa.

14. Tosi kurjaa, että jouduit palauttamaan tuotteesi, joka oli rikki/pilaantunut tjms. En voi hyvittää ajamaasi kahta kilometriä, eikä hyvitetä muissakaan kaupoissa.

15. Luetun ymmärtäminen on vaikeaa. Jos kassani päädyssä on kyltti, siinä tuskin lukee OLEN VAPAA KASSA. Saatan olla menossa päivän ainoalle tauolle, eli en voi ”ihan nopeesti vaan” ottaa sinua, koska silloin joudun ottamaan kymmenen muutakin. Tai jos näet minut nostavan kassalippaan irti kassasta, se tarkoittaa, että olen lähdössä kassalta pois kokonaan.

16. Jos tulet kauppaan ostamaan viikon ostoksiasi 5min ennen sulkemisaikaa, älä närkästy kun sinua hoputetaan kassalle. Mekin tahdotaan kotiin joskus.

+ Laittakaa ne limupullot pitkittäin hihnalle, ettei ne rullaa myyjän sormille ryminällä.

Jaa tämä tarina:

21 kommenttia

  1. SN sanoo:

    Taas näitä ihan peruspäiväsiä vinkumispostauksia, joita on täällä jo miljoona. Helpottiko olosi? Tunnetko olevasi uniikki?

  2. Naksu sanoo:

    Huoh.. Kohta 14 ei voi olla näin vaikea, kouluttakaa myyjänne! Kuluttajariitalautakunta sanoo näin:
    Jos kuluttaja joutuu viemään tavaran, jossa on selvästi valmistusvirhe, myyjäliikkeeseen virheen selvittelyä varten, hänellä on oikeus vaatia virheen hyvittämisen lisäksi korvaus kohtuullisista matkakuluista. Tämä tarkoittaa joko matkustamista julkisilla kulkuneuvoilla tai 25 sentin kilometrikorvausta oman auton käytöstä tarvittaessa.

    Eli ihan aiheesta ihmiset noita kilometrikorvauksia vaatii. Myös asian selvittämisestä aiheutuneet puhelin- ja postikulut pitää korvata.

    Ja ihan oikeesti, se on tehdääNpä. Et kai oikeasti oikeasti sano tehdääm, kun tarkoitat tehdään. Miksi siis vaihtaisit kirjainta, kun lisäät päätteen?

  3. Noisori sanoo:

    1. Tyypillisesti ne kevyet tuotteet ovat korissa/kärryissä päälimmäisenä ja ensiksi menossa hihnalle. Tietysti varsinkin kärryjen kohdalla pystyy ilman erillistä vaivaa laittamaan kovempia/painavampia tuotteita ensin.

    2. Itse ihmettelen, että miksi suurin osa tervehtimisen kohteista vastaa sanomalla ”muovipussi”? Me myyjät kuitenkin tiedämme miltä muovipussi näyttää. Tuohon sanaan menevän vaivan voisi käyttää esim. sanojen ”hei”, ”päivää” taikka ”terve” sanomiseen

    3. Tuota on vaikeaa ymmärtää: Jos ihminen haluaa tietyn tuotteen ensiksi, niin miksi ihmeessä se laitetaan hihnalle viimeiseksi? Toisekseen Lidl taitaa olla ainut kauppa missä se muovipussi pitää laittaa hihnalle.

    4. Tuossa hintojen kyttäilyssä on se potentiaalinen hyvä puoli, että jos tulee jokin virhe, niin se on helpompi korjata kun kuitti on vielä käsittelyssä.

    Tosin lähes kaikki kyttääjät pysyvät hiljaa jos näkevät hintanäytössä virheellisen hinnan. Avaavat suunsa vasta kun näkevät kuitin.

    5 ja 6. Älkääkä laittako pullokuittia hihnalle! Jos pullokuitti rullautuu hihnan alle, niin sitä ei saa pois sieltä..eikä sitä hyvitetä millään tavalla. Pullokuitin tai rahojen laittaminen hihnalle katsotaan törkeäksi huolimattomuudeksi tai tahalliseksi virheeksi.

    7. Monet nuoret asiakkaat tekevät sitä, että he eivät ota henkkareita esille kuin vasta kysyttäessä. Tämä siitä huolimatta, että heiltä jok’ikinen kerta kysytään papereita.

    10. Tosiaan myyjää ei kiinnosta onko sinun tililläsi rahaa vai ei. Häntä kiinnostaa ainoastaan saako järjestelmä varattua maksua tililtäsi.

    Myyjä ei koskaan saa sanoa ettei tilillä ole katetta. Tuo ilmoitus voi johtua myös järjestelmävirheestä (Ok 99%:ssa tapauksista ilmoitus on aiheellinen, mutta se 1%..).

    13. Ota hintalappu mukaasi ja näytä sitä asiakkaalle. Suurin osa rauhoittuu tuosta. Tietty olemassa on ryhmä joka mainitsee, että X mainoksessa oli tällainen hinta ja eivät muista tarkalleen, että missä mainoksessa se oli..oliko edes kyseiseen kauppaan.

    15. Ongelmia on myös toiseen suuntaan: Otat ”kassa suljettu”-kyltin pois, avaat kassaportin, laitat kassan numerovalon päälle ja istut kassan ääreen odottavaisen näköisenä. Monelle tässä ei ole riittävästi merkkejä siitä, että kassa avautui / on auki.

    Sitten on näitä jotka siinä kassapäädyssä pyörivät epävarmoina ja miettivät mitä se ”kassa suljettu”-kyltti tarkoittaa? Otatko heidät vielä vai onko kassa suljettu?

    16. Ihmiset eivät tajua, että yli 400 neliöiset kaupat eivät edes saisi myydä yhtään tuotetta mikä on otettu hyllystä sulkemisajan jälkeen.

    Silti Prismassa/Citymarketissa tulee välillä asiakkaita kassalle 10-15 minuuttia sulkemisajan jälkeen. Sitten kun tulee ongelma vastaan ja osastolla ei ole enää ketään töissä, niin tämä on näiden asiakkaiden mielestä täysin kummallista.

    Sitten ovat nämä pikkukauppojen riesat, jotka haluaisivat tulla sisälle vielä sulkemisajan jälkeen.

    • Öhöm sanoo:

      Pieniä tarkennuksia vastauksiin

      Kohta 10. Ilmoitus tilillä ei ole katetta ei ole kiinni järjestelmästä vaan ilmoitus tulee varmennuspalvelsta.

      Kohta 16. Kaupan sulkemisaika ei vaikuta siihen saisiko jo kaupassa oleva asiakas ottaa hyllystä tuotteita.
      Henkilökunta opastaa asiakkaat kassoille päin kun kauppa suljetaan tai viime kädessä sen tekee vartija.
      Kauppa saa palvella asiakkaat loppuun mitkä ovat tulleet kauppaan ennen sulkemisaikaa. Eli myös rahastaa

  4. Jani sanoo:

    Onneksi EI tarvitse enää IKINÄ tehdä kaupassa töitä. 13 vuotta vapaaehtoisena paskasankona riitti. Nyt voin sanoa että opiskelu kannattaa…voi valita inhimillisemmän työn oikealla palkalla. Sympatiani on täysin myyjien puolella.

  5. Päkä sanoo:

    Oikeinkirjoitus ja sen vaikeus. Alkeelliset kirjoitusvirheet vievät tehoa kirjoitukseltasi

  6. Blaah sanoo:

    hitto mutta inhoan näitä listoja, taitaa olla aasiakas tiensä päässä….

  7. Della sanoo:

    Eli myyjä voi päättää, että laittaa pelikoneen kiinni mielestään nuoren näköiseltä henkilöltä kysymättä ikää ensin? Pitänee kiertää henkkarien kanssa joka kassa varmuuden vuoksi läpi ennen kuin menee pelaamaan.

  8. myyjävaan sanoo:

    10. Minuakin ärsyttää tämä suunnattomasti kun tulee huutoja ”kyllä siellä ihan varmana on rahaa!!”. Tai jos koneemme sanoo ”hylätty” ja kysyn asiakkaalta mikäli hänellä on toista korttia/käteistä niin asiakas kysyy ”miks se on hylätty?”. Mistäs minä voin tietää? Vika voi olla joko sinun pankkikortissasi tai meidän koneessa, hylätty on kuitenkin hylätty.

    15. Välillä aasiakkailla on luetun ymmärtäminen ja tilannetaju hukassa. Usein käy niin että kun minulla on A4 kokoinen iso kyltti keskellä kassapöytää jossa lukee ”kassa suljettu” ja sen lisäksi kassalipas kassan päällä ja hirveä määrä kaikkea kuittia ja muuta sälää mitä tilityksessä tulee niin eikös siihen joku tunge tuotteinensa ja sit ihmettelee ”ai ootsä kiinni?”. Käy välillä toisinpäinkin, kun tulen töihin enkä ole vielä ehtinyt avaamaan kassaa, vaan kassalipas on keskellä pöytää ja latelen rahoja kassaan niin joku aasi tulee heti ”etsä oo vielä auki?! kauan kestää?”

    16. Mutta kun ei se näin mene aasiakkaan mielestä, myyjäthän on töissä 24/7 vai miten se oli? Silti sitten tullaan kassalle 5min ennen sulkemisaikaa ja huudetaan ”pistä vähän vauhtii, mul on kiire!!”… tai vaihtoehtoisesti aasiakas pällistelee ja ihmettelee ”ai meettekste jo kiinni” kun melkein kaikki ovet on suljettu, valoja laitettu pois päältä ja käyty moneen kertaan huutelemassa että nyt tartteis ilmestyä kassalle jos jotain aikoo vielä ostaa…

  9. Tidtabell sanoo:

    1. Harvoin siitä suurta ongelmaa on, jos painavat tuotteet takana ja kevyet eessä. Usein ne kevyet tuotteet jokatapauksessa liu’utetaan sinne metalliosiolle ja kassan eessä olevilla rullilla voi säilyttää semipainavia siihen asti kunnes painavat on mennyt ja sitten tyrkätä ne eteenpäin.
    2. Tervehtimisen jättäminen on törkeää – molemmin puolin.
    3. Pussien jättäminen viimeiseksi on joskus ärsyttävää – yleensä miesmyyjänä minua ei komennella samoin kuin naisia.
    4. Mulle on ihan sama kyttääkö hintoja vai pakkaako. Jono liikkuu sitä vauhtia kuin liikkuu ja asiakkaiden hitaudesta kärsii vain asiakkaat, en minä.
    5. Yleensä tämä ei ole mikään ongelma.
    6. Tämäkään ei ole ongelma, kyllä yhden koff-tölkin voi uskoa, ja jos tavaksi muuttuu niin toimintaa voi muuttaa.
    7. Nykyajan nuoriso. Joo joo. Suurin osa ottaa kyllä henkkarit valmiiksi esiin ja pieni drama queen-meininki kuuluu niin teinityttöjen kuin -poikienkin vaiheeseen. Big deal.
    8. Pelikoneella sama, usein jo tyyli millä papereita pyytää vaikuttaa reaktioon. Eli PAPERIT!!!!! voi saada eri reaktion kuin Saisko henkkarit X-koneelta.
    9. Asiakkaiden olisi hyvä varmistaa viimeistään kassalla tuotteen takuu- ja palautus/vaihtoasiat.
    10. Yhtäkään kertaa ei ole sattunut sitä, että oltaisiin karjuttu tilillä olevan rahaa. On kyllä sanottu, mutta ei karjuttu. Varmaan näitä mieskassa-juttuja.
    11. Hej.
    tsjuugutvoo förttifem tack
    Tack o hej
    No oliko niin vaikeeta?
    12. Kyllä, joskus rakoitetun määrän tarjoukset ovat ikäviä loppuessaan, mutta pahoitellen asiasta yleensä selvitään.
    13. Satoja kertoja on hinnoista huomautettu, muttei ikinä sen jälkeen kuin olen tarkastanut. Track record on about 50% asiakas katsonut väärin, 50% myymälä unohtanut vanhan tarjouslapun/vanhan hinnan hyllyyn. Tässäkin pahoittelu on paras tie, oli syy sitten kummassa tahansa.
    14. Tavaratalossa työskennellessäni järjestettiin matkakorvausta vaativille jotain pientä korvausta esimerkiksi ilmaistuotteiden muodossa. Näitähän kaupat jakavat jokatapauksessa asiakkaille testituotteina esim. meikit.
    15. Ei niinkään se ärsytä, että pistää kyltin ja sitten kyseltäisiin otanko vaiko en, koska vastaus on en. Mutta se hieman ärsyttää, että asiakas pysäyttää vaikka olisi kiire juosta vessaan yms. mutta mistäs asiakas sen tietäisi. Näissä tapauksissa olen antanut hieman normaalia helpomman ohjeen esim. käytävä 13 tai kolmas väli vasemmalta.
    15. Oma häpeä asiakkaille, jos tämä ei vihjaa onko kassa auki.
    16. Sulkemisessa on tosiaan joskus ärsyttävää mattimyöhäiset, mutta jos 300 päivänä vuodesta kassan saa tilitettyäkin ennen palkanmaksua niin en mä pidä ihan hirveenä sitä että muutaman minsan joutuu olemaan yliaikaa niinä 65 päivänä vuodesta. Ja silloinkin osassa palkanmaksua pidennetään myöhemmäksi (joulu ja pyhäaatot)

  10. toisinaan_aasi sanoo:

    Eikö nää listat oo jo melko lailla nähty ja toistoa toisistaan, puolin ja toisin.

  11. Ei ihan oikein sanoo:

    Reklamaatiotilanteessa asiakkaalla on kyllä oikeus saada hyvitys reklamaatiosta aiheutuneista kuluista, kuten nimenomaan matkoista ja mahdollisista puheluista asian selvittämiseksi. Se, että useimmat asiakkaat eivät tätä tiedä tai osaa vaatia, ei tarkoita etteikö myyjä olisi korvausvelvollinen niille, jotka korvauksen haluavat.

  12. Heimo Vesa sanoo:

    Ruuhka-aikaan niitä kassoja on aina liian vähän ja niillä vähilläkin joita siellä on tuntuu aina olevan hirveä kiire pois sieltä. Ruokatauot sun muut voisi ajoittaa niin ettei sinne tarvitse aina lähteä keskellä pahinta ruuhkaa.

    Jos pullonpalautuskoneen kanssa on ongelmia niin kassa on yleensä ainoa henkilö jolle siitä voi valittaa koska koneen lähellä on harvoin myyjiä. Itse pyrin aina ilmoittamaan henkilökunnalle jos koneen kanssa on ongelmia jotta joku välittäisi tiedon eteenpäin ja ongelma korjattaisiin.

  13. Argh sanoo:

    Voi ettässentään kehtaavat asiakkaat laittaa ostoksiaan koriin niin, että korissa ovat painavat pohjalla ja latovat siinä sitten kauheessa kiireessä ostoksiaan hihnalle, kun elämäänsä kyllästynyt passiivis-aggressiivinen kassatäti jo huokaa, että mikä siellä kestää. Ah, kaupassakäynnin autuus! Kannattaisiko joskus kokeilla muuttaa asennettaan asiakkaisiin? Tällöin saattaisi löytyä se asiakaspalveluhenkisyys sieltä jostain patoutumien uumenista 🙂

  14. badgeville sanoo:

    Kohta 8 jos se nuori onkin 18 tai yli, pystyykö hän nostamaan sen mahdollisen päävoiton? Tai sama alle 18 + saako nuori rahansa takaisin? Tai päävoiton?

  15. Tapru sanoo:

    Kannattaisi vihjaista kauppiaalle, että hankkisi ostoskärryt, joiden pohja ei ole taaksepäin kalteva. Kaltevalle pohjalle isoimpia ja raskaimpia tuotteita ei voi asettaa muuten kuin takimmaiseksi. Sieltä niitä taas on hyvin vaikea ottaa ensimmäisinä, jos kärryssä on paljon tavaraa. Niille edessä oleville tavaroille kun ei ole muuta laskupaikkaa kuin hihna.

  16. nk sanoo:

    ”4. Ja kyllä, ostosten hihnalle latomisen jälkeen voit mennä pakkaamaan, ei tarvitse kytätä näyttöä kokoajan. Näet kyllä hinnat/grammat/alennukset kuitilta.”

    Näen jos näen, en vaan luota siihen, että alennustuotteisiin lyödään aina se alennus tai paistopisteestä kerätyt leivät ym. laskutetaan kpl määrältään oikein.

    Pakkaus tapahtuu vasta maksun jälkeen, näin mielestäni järkevintä, eikä huitoa kasseihin kiireessä missä sattuu järjestyksessä eri painoisia ja kokoisia tuotteita – ruoka kuitenkin maassa arvokasta, ei oikein kiinnosta heittää samantien menemään rikkoutuneita jogurttipurkkeja ym.

  17. Huumoria sanoo:

    Erätuotteet ovat puukkoja ja maastokuvioituja housuja. Heh, heh.

  18. ex-myyjä sanoo:

    Oi, 10. on mun lemppari 😀 tuntui, että korttimaksujen epäonnistuessa erityisesti nuoret miehet kokivat tarpeelliseksi tehdä selväksi, että kyllä on sitä RAHAA ja yleensä myös tarkka summa paljonko siellä tilillä AINAKIN on!

  19. tero sanoo:

    Ei huolta, on vain ajan kysymys, milloin tekniikka kehittyy siihen pisteeseen, että ostoksia ei nostella hihnalle, vaan etäluetaan suoraan ostoskasseista ja kassat saadaan täysin automatisoitua. Silloin ei enää tarvita kassahenkilöitä.

  20. AvP sanoo:

    Kohta 1 on hieman turha. Ihanteellistahan se olisi jos näin pystyisi tekemään, mutta jos minulla on kori jossa on ruokaa ja mahdollisesti särkyvää tavaraa, pyrin kyllä pistämään ne painavimmat pohjalle, enkä näinollen pysty niitä ensimmäisenä hihnalle laittamaan. Vaikka se miten kivaa kassahenkilöstä olisikin.

Vastaa käyttäjälle Päkä Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *