Kirjasto palvelee

Nuorempana tuli oltua kesäisin töissä paikallisessa kirjastossa. Kyseessä on sellainen pieni maaseutupaikka, eli luultavimmin pääsin suht’ helpolla verrattuna kaupunkien hurjiin asiakaspalvelukokemuksiin.

Pikkukirjastona meillä ei yleensä ollut kovaa kiirettä varsinkaan kuumina kesäpäivinä, joten asiakaspalvelun suhteen saattoi joustaa ja tehdä vähän enemmän kuin on järkevää ja välillä vaihtaa jokusen sanankin ihmisen kanssa. Mutta kyllä hetkittäin kävi selväksi sekin, että tähän osattiin typeryydellä ja tympeydelläkin vastata.

* * *

Kerran eräs nainen pyyhälsi ovista sisään ja tiskille. Taisin olla siinä arkistointilappuja tai kaukolainapyyntöjä kirjoittamassa, mutta tietysti keskeytin muut hommani palvellakseni häntä.

Nainen: ”Löytyykö teiltä sitä kirjailijaa X?”
Minä: *tarkistin koneelta* ”Kyllä näyttäisi löytyvän.”
Nainen: ”Ja sitä hänen kirjaansa Z?”
Minä: *tarkistin taas koneelta* ”Kyllä sekin näyttäisi löytyvän, ja on myös paikalla.”
Nainen: *tuijottaa minua jokusen sekunnin haastavasti* ”No, käytkö sinä sen minulle?”
Minä: *hämmennyin vähän, tuijotin pari sekuntia takaisin* ”Öhm, no kyllähän minä voin sen käydä…” *ja kirjaa hakemaan*

Meillä on lainattavaa materiaalia n. 5-10 prosenttia siitä, mitä vaikkapa kaupunginkirjastoissa (ja todennäköisesti lähempänä tuota viittä prossaa). Vähän rajallisemmallakin kapasiteetilla operoiva ihminen kyllä löytää haluamansa niteen meiltä aika helposti, varsinkin jos tietää sekä tekijän että teoksen nimen; ne kirjat on siellä nimittäin aakkosjärjestyksessä, täti hyvä. Kyllä minä sen voin tietysti sinulle noutaa, jos palvelua on aivan pakko saada eikä omia jalkoja viitsi käyttää kävelläkseen kymmenkunta metriä hyllylle ja takaisin. Toivottavasti ylimääräisen huomion ja pokkuroinnin janosi täytettiin (ja tietysti kirjallisuustarpeet).

* * *

Toisen kerran eräs vanha, äksynoloinen herra tuli epäselvällä puheäänellä vaatimaan luettavaa. Elämäkertateoksia piti olla, kaikki sellaiset kelpaavat, ja korostettakoon tosiaan, että hän vakuutti KAIKKIEN elämäkertojen kelpaavan… paitsi sitten tietysti yhdenkään niistä puolenkymmenestä kirjasta, jotka toin tarjolle. Tässä tapauksessa minua ei haitannut lainkaan, että jouduin tarjoamaan hänelle enemmän palvelua ja hakemaan kirjoja hyllystä, koska hänen liikkumisensa oli vaivalloista. Se kuitenkin häiritsi, kun kolmannen hakureissun jälkeenkään mikään kirja ei kelvannut, vaikka hän oli päässyt ”tilauksessaan” sen verran tarkempaan vaiheeseen, että (edelleen) KAIKKI *poliitikkojen* ja *sotilaiden* elämäkerrat kiinnostivat. Ennenkin herran kanssa asioinut työkaverini tuli sitten tilalleni miestä palvelemaan, ja jopas alkoivat kirjat kelvata. Jos etsii jotain tiettyä tai ainakin haluaa välttyä joltain tietyltä, sen kertominen ihan ÄÄNEEN yleensä auttaa.

* * *

Ja sitten just tämä, että kun kesäapulaisen palvelu ei tiskillä kelpaa. Ei minun kykyihini tarvitse rajattomasti luottaa, mutta teini-iässä kyllä osasin jo aakkoset ja numerot: lähinnä niitä tarvitsee saadakseen selkoa lajittelu- ja osastointisysteemistämme. Silloin tällöin piti hakea vanhempi kirjastonhoitaja takahuoneesta vaativammista ja asiantuntemusta kysyvistä töistä tiskille, jotta asiakas sai kysyä jotain, johon olisin itsekin voinut vastata pienen haun tehtyäni. Kysykää nyt hyvät ihmiset ensin siltä tiskin takana istuvalta harjoittelijalta/junnulta, että voiko hän auttaa asiassa X. Jos ei voi, niin kyllä se sitten hakee osaavamman ihmisen teitä auttamaan. Siihenkin oli syynsä, että minun annettiin useampana kesänä siellä kirjastossa asiakkaita palvella.

* * *

Ja tiedoksi: vaikka meillä onkin pari internetin selailuun tarkoitettua asiakaskonetta, niitä ei pääse käyttämään kirjaston ollessa kiinni. Jos kirjasto avataan tänään klo 12, ensimmäinen mahdollisuus käyttää nettikonetta on klo 12. Ei klo 9:35 tai klo 10 tai edes klo 11:42:54, vaikka kuinka koputtelisitte siihen oveen (jossa on lappu, jossa ilmoitetaan aukioloaikamme). Kyllä, minut saattoi joskus nähdä siellä sisällä sen suljetun oven takaa. Ei, minun vallassani ei ole avata kirjastoa milloin minua tai teitä huvittaa. Kyllä, teen töitä vaikkei kirjasto olekaan auki. Ei, en keskeytä töitäni ja tule avaamaan ovea ja kuuntelemaan ongelmianne, vaikka ette heti poistukaan siitä koputtelemasta.

* * *

Sitten vielä yksi tarina asiakkaasta, jolle taisi vain sattua vähän hassumpi hetki; ei sentään ollut millään muotoa töykeä tai suuttunut, se hänen kunniakseen laskettakoon:

Eräs keski-ikäinen naishenkilö saapui tiskilleni ja kohteliaasti tiedusteli, löytyisiköhän meiltä erästä kirjaa.

Minä: ”No katsotaan, sattuisitteko muistamaan kirjan nimeä?”
Nainen: ”Voi, valitettavasti en…”
Minä: ”No entäpä kirjailijaa?”
Nainen: ”Öö, en sitäkään.. joku saksalainen nimi se oli. Tai englantilainen.”
Minä: *nyt jo vähän hämmentyneenä* ”No tuota… muistaisitteko ehkä osan kirjan nimestä? Minä voin kirjoittaa tähän vaikkapa sen teoksen nimen alunkin ja katsoa, mitä sillä haulla löytyy.”
Nainen: ”Voi, kun minä en ollenkaan muista!”
Minä: *aloin jo heittää toivon siitä, että tästä tulisi onnistunutta kirjantavoitteluyritystä* ”No tuota, sitten en oikein osaa sanoa. Meillä kun on aika paljon noita kirjoja, niin minä tarvitsisin vähän jotain, millä tarkentaa..”
Nainen: *ilahtuneena* ”No minä muistan, että siinä oli vihreä kansi siinä kirjassa!”

Voi hyvät hyssykät. Joku vihreäkantinen kirja, jonka on kirjoittanut joku saksalainen tai englantilainen tyyppi. Miksihän en vieläkään osannut sanoa, mikä se näistä tuhansista kirjoista voisi olla? Ja miksiköhän sitä ei ole mitään järkeä tässä vaiheessa edes yrittää etsiä?

* * *

Lopuksi vielä kiitokset mukaville työtovereille ja fiksuille asiakkaille, jotka osasivat arvostaa sitä apua ja palvelua, mitä heille meillä pystyttiin tarjoamaan. Valtaosa porukasta osasi käyttäytyä ja tajusi jotain siitä, miten niinkin mahtavassa ja yleishyödyllisessä laitoksessa kuin kirjasto on järkevää ja asiallista toimia. Niille parille jämäprosentille terveisiä myös: miettikääpä vähän, ennen kuin teette parhaanne hankaloittaaksenne muiden työpäiviä turhalla venkoilulla tai hölmöilyllä.

– Hepe –