Kirppismyyjänä

Olin nuorena kesätöissä kirpputorilla, joka siis toimi siinä määrin “modernisti”, ettei tavaran myyjä ollut paikalla rahastamassa vaan ostokset menee kassan kautta. Eli siis ihan normikirppis, mutta jostain syystä vaan asiakkaille aivan liian vaikea asia ymmärtää.

Kyseisen yrityksen palveluksessa kävin joka ikinen päivä tämän keskustelun vähintään viisi kertaa, usein jopa saman ihmisen kanssa toistuvasti:

Minä: *piippailen tuotteita kassaan kaikessa rauhassa*
Aasiakas: *seuraa silmä kovana koneeseen lyömiäni summia*
Aasiakas: HEP HEP HEP HEI SEIS! Tää päiväpeitto tässä, niin en halua maksaa siitä 35euroo.
Minä: Ahaa, okei, no voit jättää sen tähän niin palautan sen oikeaan pöytään.
A: Ei ku siis kyllä mä sen haluan, mut maksan siitä 20e.
M: Niin, siis tuotteen hinta on myyjän määrittämä ja tuote maksaa 35e.
A: Mutta mä maksan siitä vaan 20e. 35e on liikaa!
M: Ikävä kuulla, mutta niinkuin kirpparin seinillä ja asiakastiedotteissakin lukee, on tavarat yksityisten myyjien, ja me vain rahastetaan. Me ei voida alkaa muuttelemaan hintoja, koska tuotteet on yksityishenkilöiden omaisuutta, ei myymälän.
(Keskustelun osat toistetaan vielä noin 10 kertaa, koska jompi kumpi meistä ei selvästikään ymmärrä puhetta)
Lopuksi asiakas ottaa ohjat käsiinsä: *ttu mitä *skaa jos ei raha kelpaa en sit ota mitään!!!! *painelee ulos myymälästä ja jättää noin 150e edestä pikkutilpehööriä kassalle ja kärryyn lojumaan.

Toinen suosikkini oli asiakkaat, jotka eivät katsoneet tuotteiden hintaa, vaan käskivät kassahenkilöä (minua) luettelemaan ja esittelemään heidän kassalle asti naaraamansa tuotteet ja kertomaan mikä hinta minkäkin lapussa seisoo. Joka kolmannen kohdalla sanottiin joko pelkkä “ei, en mä otakaan sitä, vie takas” tai sitten päädyttiin riemukkaasti yllä jo tutuksi tulleeseen keskusteluun.

Myös kirpputorilla asioi todella paljon näitä “Mulla on vaan ihan nopee juttu”- välistä puikkaajia, jotka eivät voi jonottaa sekä oven kahvassa norkoilevia kiirehemmoja, jotka yrittävät väkisin sisälle työntekijän kanssa.

Puhumattakaan siitä, että miksi kirpputoripöytää tutkiessa on pakko räjäyttää kaikki kamat ihan levälleen, eikä voi vain katsoa nätisti läpi? On se kumma kun pöytä näyttää hetkessä siltä, että joku on päättänyt kostaa pahimmalle viholliselleen ja laittaa kaiken hyrskyn myrskyn.

7 Comments

Add a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *