Kun nämä on kaikki vähän erilaisia

Kassalla ja usko mennyt ihmiskuntaan. Vakaa uskomus on, että ihmisten ÄO putoaa, kun astuvat kaupan liukuovista sisälle ja taannutaan 3-vuotiaan uhmaikäisen lapsen tasolle, hypitään tasajalkaa, huudetaan, kirotaan ja haukutaan kun ei saada tahtoa läpi, ei ole silmiä päässä tai ei ymmärrä lukemaansa. Asiakkaitahan ei voi missään julkisesti arvostella ilman, että ensimmäinen kommentti on ”vaihda alaa!”

Miten vaikeaa voi olla lukea selkeitä, yksinkertaisia ohjeita maksupäätteestä? Tungetaan sitä korttia väärin päin, hoksataan että joo bonuskorttikin olis ollut ja haluan ehdottomasti tästä 0,65snt ostoksistani bonukset! Lopulta, kun saadaan kortti oikein päin sopivaan koloon, heitetään kuolematon, joka ikinen päivä kymmeniä kertoja kuultava uniikki läppä ”kun nää on kaikki vähän erilaisia.” Nykyään en jaksa edes hymähtää näille.

Eräs mies seisoi pankkikortti kädessään ja paineli nappuloita. Sanoin, että kortti täytyy laittaa ensin sisälle jotta pääsee valitsemaan maksuvaihtoehtojen välillä. Mies naurahti, laittoi kortin koneeseen ja sanoi ”aijaa nämä on vissiin kaikki laitteet erilaisia.” Juu ei, kyllä se kortti joka kerta täytyy laittaa sinne ennen kuin voi valita kumpaa puolta käyttää.

Vanhempi mies katsoi mua koko maksutapahtuman ajan ja kyseli ohjeita. ”Voinko laittaa kortin?” ”Voinko valita maksuvaihtoehdon?” ”Voinko syöttää pinin?” ”Voinko ottaa kortin pois?” Oli väsyttävää ja turhauttavaa myönnellä koko ajan, kun se sama teksti lukee siinä näytössä koko ajan. Sen sijaan että oltaisiin katsottu sitä, tuijotettiin herkeämättä ja vaivaannuttavasti mua.

Sama mies jäi oikomaan kuittia lompakkoonsa kello 16 ruuhkassa ja varmisti huolellisesti, että kaikki neljä kumilenksua on turvallisesti lompakon ympärillä. Niin, siinä kassojen takana on sellainen kätevä pieni tila, johon voi mennä silittelemään seteliä ja järjestämään kolikot omaan lokeroonsa.

Väärän pinin sattuessa ehdin yleensä sanomaan (kuuntelen piippauksia ja sekunnin hiljaisuus useimmiten tarkoittaa, että asiakas on unohtanut loppuosan tai painanut väärää numeroa) että keltaisesta (corr) voi korjata. Muutama on kuitenkin hysteerisesti napannut korttinsa pois, nakannut sen takaisin sisään ja alkanut lyömään numeroita paniikissa.

Viimeiseksi säästin parhaimman ja ikimuistettavan eläkeläispariskunnan. Liikkeemme kupeessa sijaitsee kahvila, jossa työntekijät usein käyvät kahvilla univormu päällä ja kaikki on mennyt ok:sti. Minäkin menin eräs päivä kahvikupin ja lehden kanssa nurkkapöytään. Hetken päästä tuli tämän pariskunnan naispuoleinen pöydän päähän ja tiuskaisi:

”Se lehti tänne.”
Minä tietysti aivan hölmistyneenä, että mitenkä oli.
N: ”Niin se lehti minulle. Sinä olet töissä, et saa lukea täällä lehteä.”
Minä totesin siinä vaiheessa, että olen ihan lakisääteisellä tauolla ja lehti oli vapaana, joten ei kukaan kiellä minua lukemasta sitä. Nainen entistä tuohtuneempana:
”Niin mutta olet töissä! Et saa lukea! Minä haluan sen lehden!”
Tässä vaiheessa alkoi itsellä hieman pinna kiristyä, mutta pyrin pysymään asiallisena.
”Olen töissä, mutta en juuri tällä hetkellä vaan tauolla.”

Nainen kimmastui täysin ja alkoi repimään lehteä pois pöydältä. Tässä vaiheessa vanhempi työkaveri tuli toppuuttelemaan tilannetta ja kassajonossa seissyt mies riensi pahoitellen väliin. Nainen marisi miehelleen, kuinka olin ilkeä, enkä antanut hänelle lehteä ja se oli hänen lehtensä. Mies talutteli vaimonsa pöytään ja istutti siihen pullan kanssa. Hetken päästä mies tuli pyytelemään anteeksi käytöstä, selitteli että vaimolla oli useampi ikkuna samanaikaisesti auki eikä tarkoita pahaa.

Oli miten oli, lehti oli rypyssä, mulla kahvit puoliksi pöydällä ja paha mieli koko lopputauon.

Myöhemmin selvisi kanssakollegoilta, että kyseinen nainen oli myös terrorisoinut eri osastoilla ja huutanut jonkun lapsen vanhemmille, kuinka heidän lapsensa piipitti ”kärryautojen” tööttiä ja kuinka se vahingoitti hänen kuuloaan.

Semmoista.
– Maaka –