Kun täti suuttuu

Kampaamoissa näkee usein kaikennäköisiä ja -oloisia ihmisiä, kuten asiakaspalveluammateissa muutenkin. Siellä myös törmää jos jonkinlaisiin assiakkaisiin:

Siivoilin itse liikkeen takaosaa pomoni vielä jutellessa asiakkaansa kanssa työhön liittyvistä asioista, kun kärttyisen näköinen täti-ihminen käveli sisään. Pomoni tervehti tätä uutta potentiaalista asiakasta iloisesti ja kertoi että hetkinen menee, kun ensin pitää hoitaa tämä asia pois alta. Täti ei sanonut mitään, seisoi siinä katsoen pomoni ja edellisen asiakkaan keskustelua. Noin 10 sekunnin kuluttua täti tuhahti vihaisesti ja ilmoitti ”Hoitakaa te sitten vain omia asioitanne kun ei kerran asiakkaat kelpaa!” ja läksi ovet paukkuen ulos. Ei siinä oikein voinut muuta kuin tuijottaa suu auki ja nauraa tädin kärsimättömyydelle. 😀

Vielä pikku sivuseikka: ei sillä, että tällä olisi mitään suurta merkitystä tarinan kannalta, mutta edellinen asiakas sattui olemaan täydessä univormussa oleva poliisi. En tiedä teistä muista, mutta itse käyttäytyisin parhaalla mahdollisella tavalla virkavallan edessä… xD

– Nimimerkki –

Jaa tämä tarina:

9 kommenttia

  1. Ampijaispesä sanoo:

    Kiukusta jo valmiiksi puhiseville ei voi olla mieliksi. Toisten silmissä leppyminen olisi heikkouden osoitus, ihan samalla tapaa kuin että myöntäisi olleensa väärässä. Ihana looginen ihmismaailmamme …

  2. Jaakku sanoo:

    Lisäksi noi vanhemmanpuoleiset tietää kuolevaisuuden. Jos on ollut hieman tasainen, suora, ja muutenkin leppyinen elämä aiemmin, niin miksi ei vähän revitellä ennen pedillemenoa…

  3. tasku-hobitti sanoo:

    tunnistan ton tilanteen ja itseni siitä
    asiakas ei ole täti vaan n. 20 tyttö
    tyttö joka ei pysty kommunikoimaan vieraille autismin takia, ja joka on todella sairas ja huonossa kunnossa
    eli ennen kun arvostelette niin takana voi todella olla joku OIKEA syy..

    • AvP sanoo:

      Nojoo kyllä…

      Se olin minä, en ole täti vaan yli satakiloinen sokeakuuro aasialainen joka erehtyi kaupasta.
      Eli ennen kuin arvostelette niin takana voi todella olla joku OIKEA syy..!!!

    • Karhu sanoo:

      Tuo on kyllä totta, että välillä ”oudon” käytöksen takana voi olla juuri jokin sairaus tai ominaisuus. Tubessakin on paljon pätkiä, joissa kuvataan ”hulluja” ihmisiä, mutta asiantuntijat voivat tunnistaa käytöksestä erilaisten sairausten ja tilojen tunnusmerkkejä.
      Toki maallikot eivät voi näitä asioita tietää ja herkästi naureskellaan että olipas joku outo tai tyly tai muuta.

    • Huoh sanoo:

      Jos ei kykene hallitsemaan käytöstään tai jonkin sairauden yms takia käyttäytyy kuin raivotautinen apina, niin silloin ei kyllä ole asiaa yksin ihmisten ilmoille. Jos oikeasti on niin hankalaa olla raivoamatta viattomille kanssaihmisille, niin silloin kannattaa hommata joku avustaja tai jäädä kotiin. Mikään sairaus tai kehityshäiriö ei oikeuta olemaan mulkku.

  4. tasku-hobitti sanoo:

    tunnistan ton tilanteen ja itseni siitä
    asiakas ei ole täti vaan n. 20 tyttö
    tyttö joka ei pysty kommunikoimaan vieraille autismin takia, ja joka on todella sairas ja huonossa kunnossa
    eli ennen kun arvostelette niin takana voi todella olla joku OIKEA syy..

    • Pentti sanoo:

      Hyvinpähän tuo kommunikaatio näytti pelaavan, vaikka en kiellä, etteikö joissain tilanteissa esimerkiksi autismi voitaisi tulkita väärin. Veikkaukseni on, että tädillä oli vain huono päivä. 😛

  5. Huoh sanoo:

    No äksdee. Mitä ihmeen väliä vaikka asiakas oli poliisi?

Vastaa käyttäjälle AvP Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *