Kyselyleikit

Liikkeessämme on ruvennut viimeaikoina yleistymään jonkinlainen henkilökunnan käyttö omien lasten huvittamiseen.

Sijaitsemme kauppakeskuksessa, ja meitä vastapäätä on pari ravintolaa ja vähän kauempana vielä pari lisää. Etenkin viikonloppuisin lapsiperheet menevät ravintoloihin syömään, ja siinä kohtaa kun muksut ovat valmiita ja alkavat osoittaa tylsistymisen merkkejä aikuisten vielä syödessä, vanhemmat usuttavat pilttinsä liikkeeseemme seikkailemaan. Siinä vieressä olisi kyllä leikkipaikkakin, mutta eihän siinä, saahan sitä tutkimusmatkailla. Ja ensimmäiset viisi kertaa oli vielä ihan hauskaakin kun lapsukaiset vaeltelevat myymäläämme ja sieltä ulos kysellen kaikkea maan ja taivaan väliltä. Ja mielellämme toki vastailemme kaikenlaisiin kysymyksiin, mutta sitten jossain vaiheessa alkaa aina käydä selväksi, että vanhemmat ovat lähettäneet muksut meille vain kyselemään jotain turhanpäiväistä, että saisivat itse ruokarauhan. Ja kysymykset voivat tosiaan olla mitä vaan:

”Hei paljonko kello?”
”Moneen te ootte tänään auki?”
”No entäs huomenna?”
”No entäs sunnuntaina?”
”No entäs ens jouluna?”
”Äiti käski kysyä myytteks te purkkaa?”
”Mun iskä haluis tietää paljon teillä maksaa tuote/palvelu x?”
Jokaisen lauseenvaihdon välillä lapsi säntää ulos vastapäiseen ravintolaan kertomaan vastauksensa vanhemmilleen. Hetken päästä lapsi on takaisin myymälässä ja kysyy taas jotain muuta. Kun lapsi tulee taas yhden annetun kysymyksensä kanssa takaisin kahdeksatta kertaa putkeen, alkaa jo vähän turhauttaa. Myymälässä kun olisi hiljaisina hetkinä hieman muutakin tekemistä.
”Onks teillä suklaata?”, ”Joo on, siinä hyllyssä vasemmalla.” Lapsi häipyy, tulee takaisin: ”Mitä suklaata?” ”No tavallista maitosuklaata, sitten noita makuja A ja B”. Lapsi häipyy, tulee takaisin: ”Paljon ne maksaa?” Kerron hinnat, lapsi häipyy, tulee takaisin: ”Mä kysyn isältä jos mä saan ostaa yhen.” Lapsi häipyy, tulee takaisin: ”Iskä anto luvan ostaa, mut mä haen siltä vielä rahaa.” Lapsi häipyy, tulee takaisin: ostaa yhden suklaan. Häipyy, tulee takaisin taas kyselemään samat kysymykset uudelleen jostain muusta tuotteesta/asiasta. Eikä auta vaikka kerrot kerralla kaiken infon jostain tuotteesta, tai annat jonkin kaikenkattavan infolappusen mukaan, kysymyksiä tulee aina lisää.

Nyt useampaan otteeseen näitä väh. 20-30 minuuttia kestäviä yhden lauseen juoksukeskusteluja käytyämme on sanottu muksuille, että jos isäsi haluaa tietää enemmän, hän voi tulla tänne itse keskustelemaan ja selvittämään kaiken kerralla, niin olisi helpompaa. ”Mut kun se haluaa syödä rauhassa”. Niinpä.
Ja tosiaan siellä ravintoloiden vieressä on myös iso leikkipaikka jonne mennä, mutta ilmeisesti joistain vanhemmista on hauskempaa käydä keskusteluja kanssamme jälkikasvunsa välityksellä yksi lause kerrallaan. Myös siinä kohtaa kun kyseisen lapsen perhe poistuu ravintolasta, käy aina ilmi ettei näillä ollut aikomustakaan asioida meillä missään vaiheessa, ahkerasta kysymyspommituksesta huolimatta.