Mummovaraajat
Niina Backman avautui jokusia päiviä sitten tapauksesta, jossa mummo oli kassajonossa varannut paikkansa jauhelihalla. Itsellenikin on sattunut näitä ”varaustaktikointeja” asiakaspalvelutyössäni, mutta kaikkein mieleenpainuvin tapahtui, kun olin itse asiakkaana vaatekaupassa.
Halusin sovittaa vaatetta ja luonnollisestikin suuntasin ensimmäiseen tyhjään sovituskoppiin. Olin juuri alkanut riisua omia vaatteitani, kun kopin oven virkaa toimittanut verho repäistään rivakasti auki. ”Minä olin kyllä varannut tämän kopin!”, kajauttaa ovella seisova, äkäinen mummo. ”Katso nyt, minä jätin siihen sovituskopin naulaan tuossa aiemmin sovittamani vaatteen, että siitä kyllä näkee, että koppi on varattu minulle!” Jaa no tottahan toki, kun eihän ihmiset yleensä jätä sovittamiaan vaatekappaleita sovituskoppiin ihan muuten vaan, niin tämähän on ihan pomminvarma ”varauskeino”! Menin melkoisen sanattomaksi tästä mummelin toiminnasta, ja kuten Niina Backmankin taisi todeta, vaistomaisesti näissä tilanteissa usein kunnioittaa vanhempaa ihmistä. Joten poistuin sovituskopista toiseen (vapaita sovituskoppeja oli siis useita, eli mummelin ei olisi tarvinnut odottaa, vaikka hänen aiemmin käyttämänsä sovituskoppi olikin varattu). Vaikka tosiasiassa mummelin teko oli melkoisen asiaton, oli ikää kuinka paljon tai vähän tahansa. Varmasti jokaiselle on selvää, että sovituskopissa voidaan olla hyvinkin vähäisissä vaatteissa, joten pitäisi olla myöskin selvää, ettei niitä verhoja aleta tuosta vaan riuhtomaan, vaikka kuinka kiukuttaisi. Oman ”häveliäisyyteni” pelasti talvi, kerkesin saada vain päällysvaatteet pois ennen mummelin paikalle rynnistämistä, kesäaikaan mummelia olisikin odottanut todennäköisesti hyvin paljon vähävaatteisempi minä.
Vanhempien ihmisten kunnioittamisella ja auttamisella on tottakai paikkansa. Mutta joskus vaan on todettava, että kaikki eivät sitä kunnioitusta ainakaan käytöksellään ansaitse.
En ole ikinä ymmärtänyt tätä ”vanhempia täytyy kunnioittaa”, kunnioitus ansaitaan, se että olet onnistunut pysymään elossa ei tarkoita sitä että olisit tehnyt mitään mikä antaa automaattisen kunnioituksen saatika sitä että tiedät kaiken paremmin, koska ikä. Jos käyttäytyy huonosti ja/tai puhuu alentuvasti, niin en minä kyllä pelkän iän takia aio olla mukava ja ottaa mitä tahansa vastaan =p
Ja aika usein ne vanhukset on niitä, jotka käyttäytyy hyvin ala-arvoisesti eivätkä todellakaan ansaitse sen ylväisempää kohtelua muilta kuin nuorempi sukupolvi. Ikä ei todellakaan ole enää syy sietää kaikkea sontaa, mitä mökkeihinsä höperöityneet kitkerät vanhukset kylvää.
Itse pyrin pitämään kaikki samalla viivalla, mutta kyllä metsä vastaa niinkuin sinne huudetaan. Hyvä käytös ”palkitaan” hyvällä kohtelulla, vastavuoroisesti aika nihkeästi tehdään pakollista suurempaa, jos kanssaeläjän käytös ei päätä huimaa. Oli ikä mikä tahansa.
Ex-anoppini on juuri sellainen kunnioituksen vaatija. ”Minä olen jo viisikymmentäkolme joten minä tiedän nämä asiat!” vaikka olisi kyse ydinfysiikasta. Ylimielisiksi v*ttuilijoiksi haukkuu kaikki jotka uskaltavat sanoa vastaan.
”En ole ikinä ymmärtänyt tätä “vanhempia täytyy kunnioittaa””. Tämähän tulee kaukaisesta menneisyydestä, kun heimoissa ja yhteisöissä vanhimmilla ihmisillä oli eniten elämänkokemusta ja sen myötä ymmärrystä asioista – ei toki kaikilla, mutta lähtökohtaisesti sitä oli enemmän kuin nuoremmilla. Toisin asiat voivat olla tänään, kun on diginatiiveja ja ”kaikki maailman tieto” on dokumentoituna ja parin klikkauksen tai sormella ruudulle näpäytyksen päässä.
Elämänkokemusta ei silti voi korvata edes koko wikipedian tuotannolla, mielestäni. En kuitenkaan itsekään tuijota vain ihmisen ikää, vaan käytöstäkin. Osa vanhuksista on vaan niin hämmentyneitä ja peloissaankin tässä todella nopeasti muuttuvassa maailmassa, että se näkyy käytöksestään kiukkuna ja muina vähemmän asiallisempina ”puuskina”.
Kävin tänään labrassa, odottelin vuoroani, ja sisään tuli nuorehko mummo, joka tempaisi labran oven auki ja sanoi, että kassissa on minun näyte. En tiedä missä vaatetuksessa sisällä oleva labra-asiakas oli, mutta kyllä hoitaja ajoi äkkiä ulos näytteen tuojan vuoronumeroa ottamaan ja vuoroaan odottamaan.
Ovia ei voi lukita, koska tutkittavia tulee 5-10 minuutin välein.
’Varasin paikkani toissa päivänä, kun sain näytepurkin mukaan’
Oisit sanonu että mulla on tässä huumeseula, vaihetaanko?
Tarvitseeko labraan pelkän näytteen vientiä varten todella näytenumeron? Viimeksi kun kysyin asiaa infotiskiltä niin sieltä sanottiin vaan että koputa labran oveen ja anna se sinne. Tosin siellä hyvin äkäisen olonen laboratoriohoitaja otti näytteen vastahakoisesti vastaan ja ajoi ulos. Että ne labrojen käytännöt voi oikeasti olla sekavia kun siellä ei työntekijätkään aina tiedä miten se homma pitäisi tehdä.
Oman vuoron odottaminen tuntuu kuuluvan yllättävän harvan mummelin ja papparaisen repertuaariin. Kiilaillaan jonossa, tullaan ruuhkassa jonon ohi kassan kulmalle vaatimaan oman asian välitöntä huomioonottamista, ronkitaan tiskille edeltävän asiakkaan olan yli tai aletaan muuten vaan huudella ”minä otan sitten sitä ja tätä” vaikka palvelutapahtuma edellisen asiakkaan kanssa on yhä kesken. Sitten nämä samat seniorikansalaiset syöksyvät myrskyn merkkeinä ulos uhkaillen reklamaatiolla jos heille erehtyy sanomaan että ”anteeksi mutta odottaisitteko hetken”.
Näitä kärsimättömiä mummeleita on kyllä nähty, sain itse kerran kivuliaasti kyynärpäätä kylkiluihin kun mummo kiilasi vessajonossa. Harmi että säikähdin tilannetta niin pahasti etten edes ymmärtänyt alkaa opettamaan käytöstapoja vaan jäin suu auki samoin kuin kaikki ympärilläkin..
Tässä nähdään se, että 90 %:a näistä vanhuksista lähinnä tarvitsisi julkisen selkäsaunan. Muutama kymmenen kunnon lyöntiä remmistä toisi kummallisesti käytöstapoja.