Mummovaraajat

Niina Backman avautui jokusia päiviä sitten tapauksesta, jossa mummo oli kassajonossa varannut paikkansa jauhelihalla. Itsellenikin on sattunut näitä “varaustaktikointeja” asiakaspalvelutyössäni, mutta kaikkein mieleenpainuvin tapahtui, kun olin itse asiakkaana vaatekaupassa.

Halusin sovittaa vaatetta ja luonnollisestikin suuntasin ensimmäiseen tyhjään sovituskoppiin. Olin juuri alkanut riisua omia vaatteitani, kun kopin oven virkaa toimittanut verho repäistään rivakasti auki. “Minä olin kyllä varannut tämän kopin!”, kajauttaa ovella seisova, äkäinen mummo. “Katso nyt, minä jätin siihen sovituskopin naulaan tuossa aiemmin sovittamani vaatteen, että siitä kyllä näkee, että koppi on varattu minulle!” Jaa no tottahan toki, kun eihän ihmiset yleensä jätä sovittamiaan vaatekappaleita sovituskoppiin ihan muuten vaan, niin tämähän on ihan pomminvarma “varauskeino”! Menin melkoisen sanattomaksi tästä mummelin toiminnasta, ja kuten Niina Backmankin taisi todeta, vaistomaisesti näissä tilanteissa usein kunnioittaa vanhempaa ihmistä. Joten poistuin sovituskopista toiseen (vapaita sovituskoppeja oli siis useita, eli mummelin ei olisi tarvinnut odottaa, vaikka hänen aiemmin käyttämänsä sovituskoppi olikin varattu). Vaikka tosiasiassa mummelin teko oli melkoisen asiaton, oli ikää kuinka paljon tai vähän tahansa. Varmasti jokaiselle on selvää, että sovituskopissa voidaan olla hyvinkin vähäisissä vaatteissa, joten pitäisi olla myöskin selvää, ettei niitä verhoja aleta tuosta vaan riuhtomaan, vaikka kuinka kiukuttaisi. Oman “häveliäisyyteni” pelasti talvi, kerkesin saada vain päällysvaatteet pois ennen mummelin paikalle rynnistämistä, kesäaikaan mummelia olisikin odottanut todennäköisesti hyvin paljon vähävaatteisempi minä.

Vanhempien ihmisten kunnioittamisella ja auttamisella on tottakai paikkansa. Mutta joskus vaan on todettava, että kaikki eivät sitä kunnioitusta ainakaan käytöksellään ansaitse.

9 Comments

Add a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *