Olen konduktööri, voisiko joku ampua minut?

Olen aivan sataprosenttisen varma, että Suomessa ei enää ole ihmistä joka ei tietäisi, että lähijunissa ei enää myydä lippuja. Myynnin loppumisesta on jo melkein puoli vuotta. Silti tässä konduktöörin hommassa tällaisia ihmisiä tulee vastaan joka päivä. Tarinoitahan näillä ihmisillä toki riittää, että miksi tämä mediassa päivittäin jo kuukausien ajan rummutettu asia ei ole aivopoimuihin onnistunut takertumaan. Kuka on asunut viimeiset 12 vuotta Angolassa kannon kolossa käpyjä järsien ja tullut vasta nyt takaisin Suomeen, kuka matkustanut junalla viimeksi vaarivainaan polvella vuonna seitkytkaks. Eikä siinä mitään, ainahan huijareita riittää.

Mutta, mutta. Entäs sitten, kun oma työantaja kusee henkilöstönsä muroihin ja antaa sellaiset ohjeet, että nämä huijarit on periaatteessa pakko palkita kusetuksestaan ja päästää matkustamaan, koska liputtoman matkustajan saa poistaa vain, jos tällä “ei selvästi ole aikomustakaan ostaa lippua”? Eli jos Angolassa käpyjä järsiessä on kertynyt kymmenen euroa säästöjä ja tätä kymppiä sitten tarjoaa konnarille, jolla ei enää ole mahdollisuutta lippua myydä, niin sehän on lipunostoaie ja ohjeen mukaan se riittää.

Enkä jaksaisi aloittaakaan niistä aasiakkaista, jotka eivät ole jaksaneet edes kehittää tarinaa kahdeksaatoista eri syöpää sairastavasta veljestä, jota on nyt pakko päästä sairaalaan katsomaan, vaikka koira söi puhelimen, kissa matkakortin, hamsteri pankkikortin ja gerbiili lompakon, vaan jotka rupeavat suoraan räyhäämään, räkivät naamalle tai käyvät käsiksi, mutta kun niitäkin tulee aika usein vastaan. Ja siinähän sitten otat hepatiittimehua naamalle parin tonnin palkalla plus lisät. Ja jos joku näistä sankareista onnistuu saamaan oman versionsa tapahtumista lehtiin, voit olla varma, että vastaukseksi oma ylin esimiehesi suolaa sinut ja pyytää tekemiäsi virheitä anteeksi.

En oikeasti vaan v#ttu jaksa enää.

52 Comments

Add a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *