Onpas teillä hirveät hinnat! -sanoi Maksava Asiakas.

Onhan meillä. Ja varmasti hintojen suuruutta kannattaa ensisijaisesti valittaa kassalla seisovalle työntekijälle. Meillähän on tunnetusti vapaat kädet hintojen suhteen, ja sen kahden ja puolen euron juustohampurilaisenkin saa tottakai eurolla hetken valituksen jälkeen, ”koska niinhän mäkkärissäkin saa”. Paitsi että hinta on aivan hirveä, palaute on tottakai pistettävä eteenpäin siltä seisomalta jotta seuraavalla käynnillä Maksava Asiakas saisi hampurilaisen haluamaansa hintaan – kehoitukset laittaa kehitysidea esim. firman nettisivuille tai edes meidän palautelaatikkoomme menevät täysin kuuroille korville, kun Maksava Asiakas luettelee jo seuraavia kehitysideoitaan jonon kasvaessa takana. Kanahampurilaisesta pitäisi ottaa ne kurkut pois ja megaan isompi pihvi. Pistänhän eteenpäin, jotta asiat olisivat juuri näin Maksavan Asiakkaan seuraavalla käyntikerralla.

Olen myös varsin pahoillani, että erikoinen hampurilaisesi ei ole valmiina. Tokihan meidän pitäisi pitää valmiina jokaista variaatiota jokaisesta hampurilaisestamme, jotta sinulle löytyisi varmasti se kerroshampurilainen lisäpekonilla ja ilman ketsuppia heti, mutta tällä kertaa keittiössä ollaan ilmeisesti kauhean laiskalla tuulella kun tätä ei toteutettukaan.

Arvon Maksava Asiakas, muistathan myös vetää herneen nenukkiin siitä, että jonottamisessa kestää jopa 10 minuuttia. Se on tietysti asiakaspalvelijan vika, ja anteeksipyyntö on paikallaan mojovien hyvitysten kera. Muistathan kuitenkin samalla kaivaa ne omat maksuvälineesi sun muut bonuskorttisi mahdollisimman hitaasti, jotta takanasi olevat saisivat kärsiä siitä samasta huutavasta vääryydestä mikä sinua äsken kohtasi. Otathan myös asiaksesi valittaa siitä, kun edessäsi ei ole jonoa ja siltikään et saa palvelua sillä sekunnilla… Eihän niitä Sinua aikaisemmin hampurilaisia tilanneita olekaan kun kymmenen ja ketään tuskin haittaisi jos palvelisin vielä Sinua ennen kuin veisin valmistuneet hampurilaiset pöytään.

Asiakaspalvelun lisäksi Sinulla on myös tottakai oikeus vaatia laatua ostamiltasi tuotteilta. Tähän laatuun kuuluu muun muassa uusien ranskalaisten saaminen, koska vanhat kerkesivät kylmetä pöydässä wc-käyntisi ja kahden hampurilaisesi aikana jo yli vartin verran. Tärkein asia on tietysti lämpimän ja uunituoreen hampurilaisen saaminen, ja paras tapa tämän asian varmistamiseen onkin kysyä kuinka kauan tuotteet ovat kerenneet olemaan lämpöhyllyssä – teethän sen vielä pahimpaan ruuhka-aikaan, koska tunnetusti juuri sinä aikana ne kerkeävät olemaan siellä kaikkein kauimmin. Tunnettu faktahan on myös se, että hampurilaiset ovat tiskissä vaikka aamusta iltaan jos niitä ei kukaan osta. Eli kannattaa varoa sitä Maukasta Hampurilaista, mikä on kerennyt lojumaan tarjolla jo yli viisi tuntia, sillä me työntekijät emme koskaan heitä niitä hävikkiin. Emme ikinä. Ainakaan tietyn ja tarkan minuuttimäärän kuluttua tuotteen valmistumisesta.

Jos kaikki on sujunut hyvin, olet saanut hirveän kädenväännön ja tuntien mittaisen taistelun päätteeksi aterian pöytään. Muistathan ilmoittaa hampurilaisen pöytään saatuasi, että siinä ei saa olla salaattia ja valitathan kovaan ääneen jos siinä on. Olisihan nyt asiakaspalvelijan pitänyt tajuta jo Maksavan Asiakkaan naamasta, että ei tämä mitään rehuja halua. Kun tuo jostain kumman syystä niin äreän oloinen asiakaspalvelijan kuvatus sinulle lopulta tuo sen oikeanlaisen hampurilaisen, syöthän sen mahdollisimman sotkuisesti ja mahdollisuuksien mukaan täytteet eri puolille pöytää levitellen. Älä myöskään lopuksi tyhjennä tarjotinta roskikseen, sillä kyllä tuo pulskan oloinen kassan akka tarvitsee sitä liikuntaa enemmän kuin Sinä. Muistathan vielä lopuksi huutaa ovelta, kuinka kauhealta se hampurilainen lopultakin maistui ja teethän sen sopivasti oven jo mennessä kiinni, jotta välttyisit ikäviltä katseilta.

P.S. Nautithan myös seuraavat pari kuukautta maustepisteeltämme kahmimiasi mausteita.

Iloisen Palvelun Ammattilainen –

Jaa tämä tarina:

23 kommenttia

  1. Baarimikko sanoo:

    Odottaminen on aasiakkaille ehkä hirvein asia ikinä. Ja annas olla kun aasin haluama asia onkin päässyt loppumaan niin helvetti on irti. Se on just sen aspan vika ja kyllä nyt pitäisi jotain hyvitystä saada kun ollaan odotettu jo ainakin vartti ja tuli pettymys! Tosiasiassa aasi on odottanut viisi minuuttia huokaillen, jalkaansa naputtaen ja huudellen että joko mä saan, joko mä saan, mä haluun jo 😀 sitten alkaa jankkaaminen että onko muilla tiskeillä ja miten niin et tiedä, kyllähän sun pitäis tietää onko baarin toisella puolella jotain v*tun limpparia tölkissä vai ei vaikka oletkin ollut tällä tiskillä viimeiset viisi tuntia!

    Mutta maksun aika koittaa niin jutellaan vielä rennosti kavereiden kanssa eikä edes mietitä lompakon kaivamista taskusta(tai naikkosilla siitä hehtaarilaukusta jossa on kaikki hiuspinnejä ja autoa myöten).

  2. Cassie sanoo:

    Kaikkea tekin joudutte kestämään 😀 :S Mun äiti antaisi selkäsaunan jos ilkeäisin tuollaviisiin ketään räkyttää.

  3. Rita sanoo:

    Mikähän siinä on että juuri hampurilaispaikkojen kassalla ihmisistä pääsee kaikkein pahimmat puolet esille. Onko jotenkin oikeampaa ja helpompaa räyhätä juuri Hesen kassalla, mistä nuoret aloittavat työuransa. Toivottavasti karman laki osuu näihin valittajiin.

  4. Pasi sanoo:

    ”Älä myöskään lopuksi tyhjennä tarjotinta roskikseen, sillä kyllä tuo pulskan oloinen kassan akka tarvitsee sitä liikuntaa enemmän kuin Sinä. ” Ikuinen väittelyn aihe. Mielestäni esim Hesburgeriin jos menen perheen kanssa syömään ja lasku on pihviravintolan luokkaa, tuo tarjottimen tyhjennys kuuluu palveluun. Toisaalta jos kukaan ei veisi tarjotinta olisi sillä työllistävä vaikutus.

    • Justjust sanoo:

      Höpöhöpö. Hesburger on pikaruokaravintola. Jos haluat palvelua joka sisältää kaikkien lautasten, aterimien yms pois viennin, ole hyvä ja mene kunnon ravintolaan. Mä en voi käsittää miten ihmiset on niin daijuja ettei ymmärrä pikaruokaravintolan käsitettä.

    • Tandefeldt. sanoo:

      Ensimmäinen kerta kun pihviravintolaa verrataan Heseen tms. pikaruokalaan. Pakko olla trolli.

    • Täysmaito sanoo:

      Kerro minullekkin, mistä löysit hesen hintatason omaavan pihvipaikan! Ja miksi edes viet perheesi burgerille jos kerran samalla hinnalla saat pihviä oikein ravintolassa?
      No mutta kun ilmeisesti et ole se penaalin terävin kynä, niin valaisen sinua vielä tästä asiasta. Pikaruokala on nimensä mukaisesti pikaruokala ja ei sieltä kannata odottaa mitään pöytiintarjoilua tai tarjottimien korjausta pöydästä. Siihen menisi tarjoilijoiden aikaa ja sitten se ei olisi enää pikaruokala. Tällaista palvelua saat ravintolassa. Ai niin, mutta sinähän ehdotit, että pikaruokalaan palkattaisiin uusi työntekijä korjaamaan asiakkaiden roskat ja tarjottimet pöydistä. Tällä olisi paitsi työllistävä vaikutus, myös toisenlainen vaikutus ravintolan hintoihin. Työntekijöille on yleensä tapana maksaa palkkaa ja uusi työntekijä näkyy sen pikaruokalan hinnoissa ja siitähän sinä riemastuisit!

    • itu sanoo:

      Mistä löytyy noin halpa pihviravintola? Onko laadukas liha? Kerro, haluun mennä testaan.

    • Jeba sanoo:

      Ihmettelen aina mistä harhaluulo että tarjottimen jättäminen pöydälle lisäisi työllisyyttä. P**ka puhetta! Jos olisit itse yrittäjä niin tekisit todennäköisesti päätökset miehityksestä myynnin perusteella, ei sen perusteella kuinka moni asiakas jättää roskansa korjaamatta. Silkkaa tyhmyyttä olettaa jotain muuta.

      Ps. viimeksi hesen jonossa edessä oleva asiakas välitti ääneen miksi lasku teki niin paljon. Pyörittelin vaan silmiäni kun kuulin että kaveri oli ostamassa 3 ateriaa ja laskun loppusumma oli 12€.

    • Hotdog sanoo:

      Kerro mullekin tästä pihviravintolasta. Söin just, mut kyllä tuohon hintaan kelpaa pihvit vetäistä palanpainikkeeksi!

    • Miksu sanoo:

      Meinasin jo vain selata välittämättä eteenpäin. Toki taka-ajatuksena osittain myös on omistajan tilipussi, mutta suurempi syy tarjotinpisteille on työajan hyötykäyttäminen. Esimerkiksi jonot ovat pienemmät jos työntekijä pystyy vain palvelemaan asiakkaita eikä siivoamaan/tyhjentämään pöytiä. Lisäksi hyvin suunnitellussa paikassa roskapisteet ovat ulko-oven tuntumassa minne suuntaan lopulta jokainen asiakas menee. En ymmärrä mikä kapinahenki ihmisillä on tätä asiaa kohtaan. ja Työllistävästä vaikutuksesta sen verran että jos kaikki jättäisivät tarjottimet pöytään ja niiden poisviemiseksi palkattaisiin lisää henkilökuntaa tulisi katteet liian pieniksi nykyhinnoilla. Ravintolatoiminnan perimmäinen tarkoitus on kuitenkin tuottaa voittoa ja tulosta. Verrataan hintoja pihviravintolan ja Hesburgerin välillä. Hesburgerin kallein ateria on 9,70 euroa ja se on iso mega-ateria. Tuolla hinnalla en usko että kukaan menestyvä ravintoloitsija myisi pihvejä ellei kyseessä olisi valtion rahoittama kuntouttava toimiyksikkö. Lisäksi ennakkoluulot ovat myös hinnan kohdalla tärkeitä pohtia. Jos asiakas kokee ravintolan hinnan liian alhaiseksi jää usein myös kyseisessä paikassa käymättä, koska onhan siinä oltava jotain mätää. Miellätkö itse 100 euron volvon yhtä laadukkaaksi kuin 5000 euroa maksavan samanlaisen.

      Toivottavasti avasin edes osittain mieltäsi asian tiimoilta.
      Ja ei en puolusta kyseistä ravintolaa vaan ylipäätänsä yritän avata silmiä hinnan ja palvelun yhteyden välillä.

    • POMA sanoo:

      Tarjottimien viemättömyys lisää työllisyyttä pikaruokaravintolassa? Luultavasti lisätyövoiman palkkaaminen tällaiseen tarkoitukseen näkyisi ensimmäisenä sen pikaruoan hinnassa. Ikeassa olen nähnytkin kyltin jossa arvon asiakkaita muistutetaan, että ruoka on halpaa osaksi sen takia että pöytien siivoaminen toimii itsepalveluna.

      • Alte Gubbe sanoo:

        ’ruoka on halpaa osaksi sen takia että pöytien siivoaminen toimii itsepalveluna.’
        Saako kassalta Chifonetin pöydän pyyhkimiseen?

    • Timo sanoo:

      Awwww <3 Pasi kuvittelee, että ABC on pihviravintola ^^ <3

  5. Peikkaeikka sanoo:

    Kehtaako joku vinettää hesen hinnosta? Huhh huh.. 😀 Ymmärrän jos joku junttero ei ymmärrä kunnon hampparipaikan hintoja, kiertäkööt raflan kaukaa sitten, mutta että joku kehtaa vielä hesen hinnoista valittaa? Tsiisös. Vaikka pekonihamppari onki liian pieni 😀

  6. Epsome sanoo:

    Hauskoja nämä avautumiset kun aspalla on ollut huonompi päivä kun kaikki asiakkaat eivät ole käyttäytyneet kuten asiakkaan kuuluu käyttäytyä. Kuuluu ammattitaitoon käsitellä vaikeammat tilanteet. 10 min pikaruokalan jonossa kertoo sen että myynnissä/valmistuksessa ei ole tarpeeksi väkeä. Kenellekö asiakas turhautumisensa kertoo? Heikki Salmelalleko?
    Roskisvientikommentilla ilmaiset olevasi enemmän huolissasi työnantajasi katteesta kuin kolleegoittesi työllisyydestä.
    Tämänkin opit vielä.

    • Pera sanoo:

      ”Kuuluu ammattitaitoon käsitellä vaikeammat tilanteet”
      Kuuluu yleissivistykseen osata käyttäytyä myös pikaruokaravintolassa. Ymmärrän toki että se sinultakin puuttuu.
      ”10 min pikaruokalan jonossa kertoo sen että myynnissä/valmistuksessa ei ole tarpeeksi väkeä. Kenellekö asiakas turhautumisensa kertoo? Heikki Salmelalleko?”
      10 minuuttia on lyhyt aika. Kertoo aika huonoa ihmisestä jos ei sen vertaa kehtaa ruokaansa odottaa. Ja jos 10 minuuttia aiheuttaa turhautumista niin kannattaa syödä kotona.
      ”Roskisvientikommentilla ilmaiset olevasi enemmän huolissasi työnantajasi katteesta kuin kolleegoittesi työllisyydestä.
      Tämänkin opit vielä.”
      Roskienvienti kommentilla ilmaistaan huoli kollegoiden jaksamisesta. Roskien vienti pikaruokaravintolassa kuuluu hyviin tapoihin ja etikettiin. Tämänkin opit vielä.

      • Myyjä sanoo:

        ””Kuuluu ammattitaitoon käsitellä vaikeammat tilanteet”
        Kuuluu yleissivistykseen osata käyttäytyä myös pikaruokaravintolassa. Ymmärrän toki että se sinultakin puuttuu.”

        Myyjä/tarjoiluja on palkattu palvelemaan asiakkaita ja huolehtimaan heidän viihtyvyydestään. Myös vaativat asiakkaat tuovat rahaa yritykseen. Sillä rahalla maksetaan aspan palkka.

        ”10 min pikaruokalan jonossa kertoo sen että myynnissä/valmistuksessa ei ole tarpeeksi väkeä. Kenellekö asiakas turhautumisensa kertoo? Heikki Salmelalleko?”
        10 minuuttia on lyhyt aika. Kertoo aika huonoa ihmisestä jos ei sen vertaa kehtaa ruokaansa odottaa. Ja jos 10 minuuttia aiheuttaa turhautumista niin kannattaa syödä kotona.

        Jos tavallinen työläinen 30min lounastauollaan joutuu odottamaan hampurilaista 10min, niin hän ei ehdi sitä syömään, koska siirtyminen työpaikalta ravintolaan ja takaisin vie myös aikaa.

        ””Roskisvientikommentilla ilmaiset olevasi enemmän huolissasi työnantajasi katteesta kuin kolleegoittesi työllisyydestä.
        Tämänkin opit vielä.”
        Roskienvienti kommentilla ilmaistaan huoli kollegoiden jaksamisesta. Roskien vienti pikaruokaravintolassa kuuluu hyviin tapoihin ja etikettiin. Tämänkin opit vielä.”

        Yrittäjä on palkannut myyjän/tarjoilijan huolehtimaan ravintolasta. Kukaan muu ei ole siitä vastuussa.

  7. Sarppa sanoo:

    Hese on pikaruokala, jossa on itsepalvelu tilauksen ja roskien roskiin laittamisen suhteen, meillä myös kiireaikaan haetaan tuotteet itse kassalta niiden valmistuttua. Jos asiakas ei tätä ymmärrä, tehköön itse kotona hampurilaisensa, saa varmasti halvemmallakin 😉 Ja toinen mitä en ymmärrä on se, että kysytään valmiita tuotteita (jotka näkyy näytöltä) ja sitten kun kerrotaan että valmiina on kolme juustohampparia, niin sitten otetaan ne kaikki kolme, mutta tottakai ilman kurkkua ja ihmetellään kun ei ole valmista…

  8. Respa sanoo:

    Myös hotellissa valitetaan huonehinnoista, kun on niin kallista. Tehnyt monesti mieli sanoa, että niin, itsehän te olette tämän varauksen tehneet ja päättäneet tulla juuri meille juuri siihen hintaan. Itse en ainakaan varaisi jos tuntuu kalliilta, varsinkin kun niitä edullisempiakin vaihtoehtoja on takuulla tarjolla, kunhan viitsii tutkia.

  9. Putkimies sanoo:

    Se on aina eeppistä, kun aasiakas tulee pikaruokaravintolaan, tekee kaikkensa jotta käsitteestä häviäisi pois osuus ”pika”, ja sitten valittaa kun kestää niin kauan.

  10. myymäläpäällikkö sanoo:

    Sinä olet se kontaktipinta asiakkeeseen, kukapa muukaan? Sinä otat palautteen, hymyilet ,kiität ja kerrot palautteen esimiehellesi. Simple ja kitinät pois koska SE on osa työtäsi.

  11. myymäläpäällikkö sanoo:

    Kyllä ne roskat on valitettavastti henkiläkunnan vastuulla.

Vastaa käyttäjälle Epsome Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *