Papereiden kysyminen on oma taiteenlajinsa

Mainittakoon, että olen vuokrahenkilökuntaa, mutta se ei ammattitaitoani vakituiseen henkilökuntaan verrattuna vähennä.

~*~

Kaupassa, jossa enimmäkseen käyn töissä, on pelikoneet, jotka on sijoitettu kahden kassan läheisyyteen. Näillä kassoilla työskennellessä on kassatyöntekijän vastuulla kysellä papereita, jos pelaaja on ulkoiselta olemukseltaan alle 23-vuotiaan oloinen. Henkilökohtaisesti en itse pidä tällaisesta vastuusta, koska on vaikeaa palvella asiakkaita ja pitää koneita yhtä aikaa silmällä. Ja nyt kun on pipo- ja toppatakki-ilmat, niin on vaikeaa arvata ihmisten ikää selkäpuolelta. Ilmeiset 15-vuotiaat onneksi on helppo huomata.

Joka tapauksessa, teen työni parhaani mukaan, aina kun tällaiselle vahtikassalle joudun. Sääli vain, että se ei aina riitä asiakkaalle.

Kassalleni tulee kaksi nuorta naista asioimaan, kummallakaan ei tässä vaiheessa ole mitään tuotetta, jonka perusteella voisin papereita kysäistä. Rahastan naiset ja he poistuvat kassaltani. Hetken päästä huomaan, että he ovat pelaamassa pelikoneilla, joten päätän kysyä varmuuden vuoksi henkilöpapereita, koska he olivat mielestäni nuoren näköisiä.

Saatan olla väärässäkin, mutta itse aina lukitsen koneen ensin ja pyytelen sitten henkkareita iän tarkistamiseen, jotta mahdolliset alaikäiset pelaisivat rahojaan mahdollisimman vähän. Jos jollakulla on parempia ehdotuksia, niin kommenteissa saa jakaa. Sama koskee jälkiviisautta, kommenteissa saa kertoa, mitä minun OLISI PITÄNYT tehdä.

Joten, lukitsen nuorten naisten pelaaman koneen ja he kääntyvät katsomaan. Hymyilen hieman ja sanon,
”Voisin henkkareita hieman vilkaista.”
Toinen naisista on tulossa kassalle, joten joudun lisäämään: ”Löytyisikö kaverilta kanssa, voisin varmuuden vuoksi vilkaista niitäkin?”
Kumpikin sitten tulee kassalle esittämään henkilöllisyystodistuksiaan, kummallakin kaikki kunnossa. Ilmaisen kaiken olevan kunnossa, joten he palaavat koneelle. Kaikki hyvin?
VÄÄRIN.

Seuraavana päivänä minulle soitellaan työnantajan toimistolta eräästä palautteesta, joka oltiin jätetty edellisenä päivänä. Nuoret naiset olivat katsoneet asiakseen jättää minusta palautetta, jonka sanoma meni kutakuinkin näin:

”Kävin pelaamassa pelikoneitanne XX.XX.XXXX ja tyrmistyksekseni minulta kysyttiin ikää mitä rumimmin sanoin. Kassa huusi, että ’paperit tänne ja sassiin! Ja siltä kaveriltas kanssa!’ Itsekin kassatyötä tehneenä tiedän, että olisi soveliasta sanoa edes kiitos…” Jne. Jne.

En muista tarkkoja sanoja palautteesta, mutta näin se perussanoma kuitenkin meni, ja minä olin enemmän kuin hämmentynyt ja ehkä hieman harmistunutkin, etenkin kun pyrin aina pyytämään henkilöpapereita mahdollisimman kauniisti. Myönnän, saatoin unohtaa kiittää, mutta en koskaan huutaisi noin tylysti.

Sinänsä palautteesta ei mitään pahempaa koitunut, ainoastaan henkinen sormenheristys ja huomautus työnantajalta. Ehkä ammattiylpeyteni koki sen pahimman kolauksen.

Papereiden kysyminen on muutenkin oma taiteenlajinsa nykyisin. Asiakkaat, etenkin parinkymmenen ikävuoden alapuolella, tuntuvat nykyisin tuohtuvan siitä, että ikää vielä tarkistetaan. Valitettavasti se maaginen 18 vuotta ei ihan oikeasti näy päällepäin, varsinkin kun tuhahdellaan ja pyöritellään silmiä kuin oltaisiin 14-vuotiaita teiniprinsessoja – etenkin kerran eräs nuori mies oli tällainen. Paiskottiin passia ja rahoja pitkin maksupöytää kuin olisin lausunut henkilökohtaisia loukkauksia hänen ulkonäöstään, äidistään ja ilmaissut epäluuloni tämän esi-isien lajista… Vaikka sanoinkin vain: ”Voisin vilkaista henkkareita vielä, jos mahdollista?”

Onneksi sekaan mahtuu niitäkin, jotka ovat vain imarreltuja, kun pidän heitä niin nuorina. Toiset ymmärtävät hyvin, kun papereita ei ole mukana, enkä näinollen voi myydä. Kiitos heille inhimillisyydestä.

– Harmonia –