Pikaruokalassa

Olen ollut asiakaspalvelualalla noin 3 vuotta. Suurimmaksi osaksi tästä ajasta olen työskennellyt pikaruokalassa. Tässäkin työssä, kuten niin monessa muussakin, on ne hyvät ja huonot puolensa. Kun nyt olen löytänyt kanavan, jonne voi avautua,en voinut jättää tilaisuutta käyttämättä!

Tässä siis pieni listaus asioita, joihin itse olen törmännyt ja havainnoinut työaikana.

– Tunnen välillä oloni superihmiseksi, ihan vain siksi, kun odotetaan ja oletetaan, että luen ajatuksia. Kuten esimerkiksi, mitä juomaa asiakas haluaisi, tai ottaako ateriansa lisäksi jotain muuta. Myös jäätelöiden kastikkeet ja pirtelömaut pitäisi osata tietää kysymättä.

– Nuorilla on poikkeuksellisen usein tapana tulla suurena ryhmänä viettämään aikaa tiloihimme. Myös jonotus tapahtuu suurissa ryhmissä. Riemua aiheuttaa suuresti meillä asiakaspalvelijoilla se, kun varaudutaan suurella määrällä ruokaa ja käsketään keittiötä valmistaa parit hampurilaiset valmiiksi… ja loppujen lopuksi kymmenpäisestä teinilaumasta 2 tilaa, parhaimmillaan juoman ja ranskalaiset. Sitä hävikin määrää hiljaisimpana hetkenä…

– Asiakkaat, joilla on kiire, ovat jatkuvasti yllättäneet! Kun kysytään, mitä on valmiina, ja kerrotaan valmiina olevat tuotteet, päätyy asiakas poikkeuksellisen usein valitsemaan tuotteen jota ei valmiina ole. Sitten hoputellaan, ja kysellään että kestääkös kauan, kun tuo kyyti odottaa/bussi/juna lähtee 10 minuutin päästä.

– Samoin valmiita tuotteita tiedusteltaessa päätetään, että kyllä, se valmiina oleva juustohampurilainen on hyvä. Ilman kurkkua. Ja sipulia. Ja sinappia.

– Juomiin laitamme aina automaattisesti jäitä. Pyynnöstä, sen saa ilmankin. Kovin monelle tämä on outo käytäntö, ja myös tässä pitäisi osaa lukea asiakkaan syvintä toivomusta. Hyvänä esimerkkinä, olen parhaimmillaan kerennyt valuttaa 5 hengen seurueelle Sprite Zerot, tuonut ne tarjottimelle, ja ilmoitetaan, että nämä tulisi sitten ilman noita jäitä, viimeksi se oli päivän selvää. (En ainakaan itse muistanut palvelleeni heitä koskaan aikaisemmin, kyse siis ollut toisesta ravintolasta.)

– On myös jotenkin surullisen huvittavaa, kun perhe tuodaan syömään pikaruokaa. Tilataan kunnon satsi, majoneeseineen ja jälkkäreineen. Ja sitten taitaa iskeä se morkkis: tullaan kyselemään kaloritaulukkoa, kun halutaan tietää paljon kaloreita muksut oikein söi. Muutaman kerran on tehnyt mieli taulukkoa etsiessä ja ojentaessa tokaista, että jos lapsen kalorimäärät niin huolettaa, miksi tuoda heitä edes syömään roskaruokaa pikaruokalaan? Kuka laskee edes lapsensa kalorit? Omansa voisin vielä ymmärtääkin.

– Hakulaitteet alkavat olla aikalailla nykypäivää. Ne tehostavat suuressa ravintolassa asiakaspalvelua huomattavasti. Palvelu nopeutuu ja selkeytyy niin asiakkaan kuin asiakaspalvelijan kannalta. Se laskee huomattavasti odotus- ja jonotusaikaa. Edes nämä faktat eivät riitä joillekin asiakkaille kertomaan, miksi käytämme tällaisia ”paskalaitteita”. Meillä ne on olleet käytössä jo neljättö vuotta, ja niitä on monessa muussakin yksikössä käytössä. Silti löytyy ihmettelijöitä, joiden mielestä olemme ”laiskoja läskejä”, ”kyykyttäviä paskoja” ja ”väärässä ammatissa”.

– Omien ruoka-aineallergioiden tuntemus asiakkaiden keskuudessa on välillä huolestuttavaa! Asiakaspalvelijana olen saanut muutaman kerran selvittää, onko joku laktoosi-intolerantikko vai maitoallegikko. Samoin gluteenittomuus on häilyävä käsite, kun asiakas pyytää gluteenittomaan hampurilaiseensa leivitettyä kanapihviä.

Kiitos ja kuittaus. Huh.