Ruokaravintolassa käyminen on hankalaa

Olen töissä suht. ruokaravintolassa, tyyliin astetta ’parempi’ kuin joku Huviretki tms. Tuntuu uskomattomalta, että usein minkäänlaista ’etikettiä’ saati kohteliaisuussääntöjä ei tunneta, eikä tunnuta ymmärtävän ravintolamaailmasta yhtään mitään.
Muutamia ihmetystä aiheuttavia asioita olen listannut alle, ja välillä tulee oikeasti olo, että liikkuuko joidenkin ihmisten päässä yhtään mitään.

1. Ravintola on varattu täyteen klo 19.00, ja asiakas suuttuu siitä, kun hän tulee klo 18.00 enkä anna hänelle pöytää klo 18.00. ”kyllä minä kerkeän tunnissa syödä.” Niin, ruoan valmistuksessa kestää minuutti ja muita asiakkaita ei ole olemassakaan.

2. Likaisiin pöytiin omatoimisesti istuvat ovat kestosuosikkeja.

3. Tarjoilijalle valitetaan ruoan kestosta välillä. Joo, toki välillä ruoassa voikin kestää ruuhka-aikaan, mutta kannattaa myös ottaa huomioon, että alusta asti kunnon raaka-aineista valmistetuissa ruoissa voi kestää 30min, etenkin jos et ole ravintolan ainut asiakas. Eniten hermoja raastaa asiakas, joka kertoo odottaneensa ’vähintään tunnin’ ruokaa, ja laskee tähän tuntiin tietysti mukaan juomien tilauksen, ruokatilauksen miettimisen, ruoan tilauksen ja alkuruoan syömisen. wtf.

4. Varataan pöytä 20 henkilölle, ei suostuta tilamaan ruokia etukäteen vaikka odotusajasta varoitellaan, maksetaan erikseen ja ilmoitetaan vielä, että aikaa on max. 1,5 h.

5. Vakioasiakkaat olettavat, että varaamme heidän varalleen jotain ekstrapöytää, jos ravintola onkin täysi. Toki kaikki mahdolliset alennukset täytyy joka kerta myös saada.

– tarjoilija –

Jaa tämä tarina:

15 kommenttia

  1. Hanna sanoo:

    Aijaa, minä kyllä istun likaiseen, vapaaseen pöytään ja odottelen siinä tarjoilijaa kysyäkseni, onko tämä pöytä vapaa vai onko siihen tulossa varaus. Ymmärrän, että kiireessä ei kaikkia pöytiä ehditä heti siivota, mutta kai siihen nyt asiakas istua kuitenkin saa odottelemaan, kun kerran mitään pöytiinohjausta ei paikassa ole/siitä ei missään lue. Jos on ilmoitus pöytiinohjauksesta, niin totta munassa jään odottamaan sitä ovelle!

    • Housku sanoo:

      Olettaisin, että siinä tarkoitetaan niitä asiakkaita, jotka istuvat siihen likaiseen pöytään, kun olisi 20 muuta puhdasta pöytää aivan vieressä, mutta pakko päästä siihen likaiseen pöytään ja mainita oikein ylpeästi ”kai sä siivoot tän”

  2. Tiia sanoo:

    Likaiseen pöytään istujat ovat kyllä kaikista ärsyttävimmät. Ensinäkin siinä viedään tarjoilijalta tila siivota kunnolla ja siivotessa sitä saattaa vahingossa tiputtaa asiakkaan päälle esim. ruoan rippeitä. Onko se niin vaikeaa odottaa pöydän vieressä seisten ja jos todella on muita pöytiä puhtaina niin onko pakko aina änkeä likaiseen pöytään?

    • oivallus sanoo:

      Mietin kovasti tuossa jutussa että mitä kamalaa on istua likaiseen pöytään. Kiitos kun valaisit! En ole koskaan tullut ajatelleeksi! Itse kyllä parannan tapani 🙂

  3. Kaira sanoo:

    Pakko kertoa tähän, että olen parikin kertaa ollut huomioimatta asiakkaita, kun he ovat istuneet likaiseen pöytään. Kyse ei ole ollut näpäytyksestä vaan siitä, että en ole tajunnut vanhojen asiakkaiden lähteneen ja uusien tulleen. Sinänsä muuten minua ei kiinnosta, jos likaiseen pöytään istutaan, saanpahan siivousapua tarpeen vaatiessa 😀

    Ja se on kyllä jännä psykologinen ilmiö, että aina siihen likaiseen pöytään on istuttava, vaikka vieressä olisi puhtaitakin. Itsekkin olen melkein tehnyt niin pari kertaa aasiakkaana ollessani.

    • oivallus sanoo:

      Kyllä se varmaan tarjoilijan työtä helpottaa niin huomaa uudet asiakkaat! En ole koskaan tuota tullut ajatelleeksi. Parannan tapani 🙂

  4. Onerva sanoo:

    Itsellenikin on käynyt niin etten ole tajunnut asiakkaiden olevan uusia, kun pönöttävät likaisessa pöydässä. Tätää ongelmaa ei tosin ole pöytiin ohjauspaikoissa.

    Jos otat asiakkaan pöytään johon on tulossa vaikka kahden tunnin päästä varaus ja kerrot siitä asiakkaalle etukäteen, niin usein ollaan silti hämmästyneitä, kun tulen heitä siitä pöydästä häätämään.

  5. Mitä väliä sanoo:

    Kyllä mää ainaki mielummin istun mukavalla paikalla olevaan likaiseen pöytään, kun johonkin keittiön ikkunan alla olevaan pikkuseen, mihin ei mahu kunnolla istumaan. Jos asiakas ei tuohdu siitä, ettei tarjoilija kerkeää siivoamaan pöytää kun vasta jälkeen päin, tai että muutama murunen siinä päälle tippuu, niin miksi tarjoilijan pitäisi…

    • Putkimies sanoo:

      Sama juttu täällä, jos se pöytä nyt ei ole aivan älyttömän törkyinen niin sen koko ja sijainti merkitsevät enemmän kuin puhtaus. Mieluummin otan hyvän pöydän hyvästä kohdasta vaikka siinä olisikin jotain murusia tms. kuin puhtauttaan hohtavan liian pienen pöydän vetoisesta kohdasta käytävän/vessan vierestä. Jos näyttää siltä että tarjoilija on hetikohta sen putsaamassa niin saatan jäädä seisaalleen odottamaan, jos taas siltä että tarjoilijoilla on niin paljon hommaa (kuten yleensä on) etteivät he ole ihan hetkeen tulossa palvelemaan millään tavalla niin kyllä istun odottamaan enkä jää tyhmänä tönöttämään keskelle ravintolasalia.

      Ja tämmöiseen pöytään istuminen on samalla myös minulta osoitus siitä, että sen likaisuus tai se että tarjoilija tulee siivoamaan sen jo istuessani ei minua haittaa. Voin jopa nousta seisomaan siksi aikaa että tarjoilija sen siivoaa, jos niin halutaan.

    • Maikki sanoo:

      Miten selität sen, että vaikka olisi kaksi vierekkäistä tismalleen samanlaista ja saman kokoista ikkunapöytää, jotka ovat ihan yhtä kaukana keittiöstä, baaritiskistä ja jopa muista asiakkaista, niin silti pitää istua siihen missä on edellisen asiakkaan likaiset lasit ja pahimmassa tapauksessa vielä ruuan tähteitä täynnä olevat lautaset?? Joskus joku asiakas saattaa kysäistä, että saapiko tähän pöytään istua, mutta kuitenkin vaikka ystävällisesti vastaat, että ”jos ystävällisesti mieluummin voisitte istua siihen viereiseen, kun se on siisti”, niin ei vaan silti istutaan siihen laseja ja lautasia täynnä olevaan pöytään.
      Sitten kun tarjoilija tulee keräämään astioita, niin heti ollaan tilaamassa jotaki. Tekis mieli huutaa et , hei ettekö te oikeesti nää noita likaisia astioita siinä teidän nenän edessä!! Sit ollaan närkästyneitä, kun tarjoilijalla menee aikaa pöytää siivotessa. Jos se vieressä oleva puhdas pöytä olisi kelvannut, niin todennäköisesti teillä olisi jo juomat kädessä ja ruuat tilattuna.
      Eniten kuitenkin ärsyttävät ne asiakkaat, jotka siirtävät ne likaiset astiat siihen vieressä olevaan puhtaaseen pöytään, minkä vuoksi tarjoilija joutuu yhden pöydän siivoamisen sijaan siivoamaan kaksi pöytää.

      • Putkimies sanoo:

        Maikki, enpä osaa tuota selittää koska itse en koskaan tekisi noin, vaan pöytien ollessa muissa suhteissa täysin tasa-arvoisia keskenään istun tietenkin puhtaaseen pöytään. Kirjoitin tuossa ylempänä tapauksesta jossa kaikki valittavissa olevat puhtaat pöydät ovat muilta ominaisuuksiltaan huonompia. Toinen esimerkki voi olla esim. se että olen odottamassa jotakuta ja haluan havaita henkilön heti ovelta (ettei lähde turhaan haahuilemaan ympäri ravintolaa), mutta ravintolan ainoat 3 pöytää joista on suora näköyhteys ovelle ovat likaisia; tällöin istun kyllä joihinkin niistä, likaisuudesta huolimatta.

        En myöskään ikinä ala tilailemaan mitään ennenkuin tarjoilija tulee pöytään ja ilmoittaa olevansa valmis ottamaan tilaukseni vastaan (mahd. siivottuaan sitä ennen pöydän tai mitä ikinä tekeekään). Samoin, jos pöydän siivoamiseen menevällä ajalla olisi merkitystä siihen nähden että saisin tilaukseni tehtyä hivenen aikaisemmin, en olisi edes mennyt ravintolaan jossa on pöytiintarjoilu.

  6. Taija sanoo:

    joo se on kumma kun välillä sali on ihan tyhjä ja yksi pöytä on likanen ja se on pakko saada sijainnista viis.. ikkunapöydän vielä ymmärtäisi mutta kun se likanen pöytä voi olla missä vaan puolella salia…

    • Zamzung sanoo:

      Joo ja se ikkunapöytä pitää pitää saada, vaikka ulkona ois niin pilkkopimeää ettei mitään nää ulkoa. Tai vaikka ikkunat ois maalattu mustalla maalilla, niin siihen vaan pitää päästä. Ja sitten valitetaan, että on niin kylmä, kun ikkunoista tuntuu vetävän…

  7. Eernesti sanoo:

    Ruoka pitää olla valmis ja tarjoiltava 15 min päästä tilauksesta….. Näin laadukkaat ravintolat toimivat. En tiedä missä läävässä sinä olet töissä.

    • Leon sanoo:

      Suosittelen menemään mäkkäriin jos haluat noin nopeasti safkan.

Vastaa käyttäjälle oivallus Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *