Tuote-esittelyn iloja
Kävipä taannoin niin, että jouduin/pääsin erään kauppakeskuksen käytävälle esittelemään firmamme tuotteita. En ole aiemmin ollut tuote-esittelijänä ja kukaan muukaan ei hommaan suostunut, joten nakki napsahti minulle.
Suurimmaksi osaksi homma oli aivan haitarista mutta satunnaiset ohikulkijat tempauksineen värittivät mukavasti päivää. Tässä päivän otanta (tai kaikki mitä mieleen jäi):
* Noin 4 tyyppiä jotka tulivat kysymään mitä kello on (ainakin osasin antaa tarkan vastauksen koska vilkuilin sitä itse tylsyyksissäni n. 5 minuutin välein…).
* Kaveri joka avasi keskustelun: ”Moi,lähtisitkö treffeille?”, johon vastasin: ”Eeenpä taidan kun olen varat…”, jonka tyyppi puolestaan keskeytti sanomalla: ”Juu noin mäki sanoisin jos tän näkönen tulis kysymään”, ja hiihti pois paikalta. Siinä sitten mietin tovin notta mitä hemmettiä juuri tapahtui…
* Mummo joka tuli juoksujalkaa kirmaten viimeisillä hengenvedoilla puhisten kysymään: ”Missä ne pullat oli tarjouksessa? MISSÄ…? NE PULLAT?!?” Hetki meni ennekuin tajusin että mamma tarkoitti mainosta joka hetki sitten tuli keskusradiosta. En vain kuunnellut juurikaan kyseistä tarjousta, saati sitten sitä missä sellainen on voimassa. Heitin villin arvauksen eräästä kahvilasta korostaen etten todellakaan tiedä onko tämä paikka juuri tuo mainostettu. Mummo oli jo 10 metrin päässä kirmaamassa kohti kahvilaa ennekuin edes sain lausettani loppuun asti.
* Mies joka ”kuiskasi” hiljaa vaimolleen: ”Tuossa on taas tollanen pakkomyyjä, kierretään kaukaa…”
* Lapsi vanhemmilleen: ”Mitä tuo täti tekee tuossa?” Niin, sitä itsekin mietin moneen otteeseen päivän aikana…
*Kiinnotaa eipäs kiinnosta tyypit: ”Mikäs se tämä on?” kysymys jota seuraa pienimuotoinen luentoni tuotteesta. ”Jaaaah juujuu, selvä. No minäpä tästä jatkan matkaa”.
Yleisesti ottaenkin olo oli kuin ruttotautisella rotalla. Ihmiset kiersivät esittelykojun kilometrien päästä. Hauskin oli seurata erään miehen väistely yritystä. Näin jo kaukaa kuinka epätoivo kasvoi hänen silmissään. Sekunnin stoppi arvioimaan potentiaalisinta karkureittiä. Sitten kiihdytetyillä askelilla tuhatta ja sataa takaani ohi samalla vilkuillen kulmien alta etten vain hyökkää kimppuun. Suosittu taktiikka oli myös seinien vilkuilu. Tai se että leikitään kuurosokeaa. Kun joskus harvoin sain jonkun juttusille niin kummasti alkoi myös muita ihmisiä kiinnostamaan tuotteet. Niitä käytiin hypistelemässä ja katselemassa. Mutta auta armias kun avasin suuni niin väki hajaantui taas luikkimaan pitkin seiniä.
Oli kuitenkin hassua seurata kuinka aikuisetkin ihmiset taantuivan lapsen tasolle. Luikittiin ujoina ohi, puhekyky katosi kokonaan, ”ehkä se ei näe mua jos katson eri suuntaan”- taktiikka tuntui taas 50-vuoden jälkeen loistavalta idealta…
Päivä sujui loppujenlopuksi nopsaan kun tajusin ottaa ilon irti siitä sanattomasta huumorista jota ohikulkijat tietämättään viljelivät 🙂
– KersanttiKaroliina –
Toi seiniä pitkin hyppely ja epätoivoinen pakoreitin vilkuilu, sitten kiihdytys ja hemmetin nopeaa ohi maata katsellen on kyllä parasta 😀 tekisi mieli huutaa perään että en mä sua syö 😉
miten aikuiset ihmiset voivatkin olla niin lapsellisia 😀
Itse olen näitä välttelijöitä. Miksi on lapsellista koettaa välttää epämieluisat tilanteet ? Tämä kaikki on myös sanatonta viestintää ettei kiinnosta.
Kato ne narsistit ei voi ymmärtää että heidän asiansa ei voisi kiinnostaa. Kaikki joita heidän jumalaiset asiansa ei kiinnosta täytyy olla moukkia. Ei ole muuta vaihtoehtoa heidän maailmassaan.
Käännetäänpä tilanne toisinpäin ja itse yrittäisin kaupitella kaikkea roinaa noille kauppa-aulojen markkina-apinoille joka kauppareissuillani niin väitän että varmasti nuokin markkinapellet katselisivat lattioita ja yrittäisivät vältellä pakkokaupustelijaa kaikin keinoin.
Noh käyttäydyn aikas samalla tavalla. Lisään vauhtia kojun lähetessä.
Mutta syy on se että olen kyllästynyt siihen että kaikkea tyrkytetään. Ollaan tunkemassa kaiken maailman lappuja käteen vaikka ei kiinnosta. Rahan keruussa ollaan jatkuvasti, aina löytyy kohde mihin rahaa kerätään. Ei vaan jaksa kiinnostaa.
Kiitos nauruista ja loistavasti kirjoitetusta tekstistä..! Meidänkin osastolla on silloin tällöin tuote-esittelijä ja olen itsekin jäänyt lähituntumaan monesti hyllyttämään juurikin tuon vuoksi. On se vaan huvittavaa katseltavaa, vaikka itsekin kyllä olen sellainen ihminen, jonka on vaikea sanoa ei ja siksi välttelen noita tilanteita viimeiseen hengen vetoon. Siksi se onkin niin hauskaa katseltavaa, kun miettii vain, että tuoltakohan se meikäläisenkin meno näyttää. 😀
no liekkö tuo nyt sitte välttämättä kertoo pelkästään aasiakkaista.. tuntuu ettei sua ittiään palijon kiinnostanu hommas, ja semmonen kyllä näkyy ulospäin, ei muakaan kiinnostais mennä katteleen jos esittelijäkin on sen näkönen ettei kiinnosta paskaakaan. tämmönen mielikuva mulle jäi tästä sun tarinasta.
”no liekkö tuo nyt sitte välttämättä kertoo pelkästään aasiakkaista.”
Anteeksi, mutta voisitko kirjoittaa viestisi suomeksi? 😀
Mikä saa sinut uskomaan etteikö kirjoittaja olisi ollut työssään hyvä? Et ole tainnut tehdä päivääkään minkäänlaista asiakaspalvelutyötä jos kuvittelet että ne kassojen hymyt ja tekopirteät myyntipuheet tulee suoraan sydämestä….
”Noin 4 tyyppiä jotka tulivat kysymään mitä kello on (ainakin osasin antaa tarkan vastauksen koska vilkuilin sitä itse tylsyyksissäni n. 5 minuutin välein…)”,”Suurimmaksi osaksi homma oli aivan haitarista ”, ”Lapsi vanhemmilleen: ”Mitä tuo täti tekee tuossa?” Niin, sitä itsekin mietin moneen otteeseen päivän aikana…”,
tässä nyt nämä ainaki särähti mun korvaan juuri siten että niinku häntä ei ois itteäkään kiinnostanu olla siellä paskan vertaa, en toki väittäny etteikö hän vois olla hyvinki ammattitaitonen ihminen siihen hommaan, mutta kiinnostus oli ainaki tuolla hetkellä jossai ihan muualla..
ja mitä minuun tulee, niin olen tehnyt, useampia vuosia ja toki siellä asiakaspalvelussa on sellaisia ihmisiä ketkä tekee sitä työtä vaan pakon eestä, mutta myös sellaisia joilta se työ ja asiakaspalvelu tulee suoraan sieltä sydämestä 🙂
Voi kuule, ei muakaan aina kiinnosta kassalla istua ja joskus voi olla aika helvetin paha päivä ja silti osaan kyllä esittää muuta. Menee melkeinpä niin päin että mitä huonommalla tuulella olen, sitä paremmin saan näyteltyä iloista… 😀 Mua on tosi monet asiakkaatkin tullu kehumaan että voi kun sä oot aina niin ilonen…
voi kuule, me nyt ilmeisestikin ajateltiin asia erilailla. en oo missää vaiheessa väittänytkään että aspoilla ois aina hyvä päivä, totta helevetissä niitä huonojaki sekaan mahtuu, mutta ku niitä ei vaan näytetä asiakkaille.
ajattele sinä mitä ajattelet, mutta mulla tuli tuosta alkuperäisestä jutusta semmonen tunne, että tämä tyyppi ei ollu itekkään innostunut hommasta, niin asiakkaat kyllä huomaa semmosenki, ei muakaan kiinnosta mennä katteleen niin ”innostunutta” esittelijää joka vahtailee kelloa koko ajan jne. turhaan me tästä väännetään, mielipiteet on niinku persereikiä, jokaisella omansa 🙂
Eikö ole mielenkiintoista, että oli se paha päivä sitten asiakkaalla taikka aspalla, niin se päätyy tälle sivustolle esimerkkinä asiakkaiden oletetusta typeryydestä…
Niin no, onko se nyt asiakkaallakaan niin kiva törmätä tuote-esittelijään? Siinä kuitenkin halutaan puffata tuotetta joka harvemmin sillä hetkellä sitä asiakasta kiinnostaa. Ilman tuote-esittelijän paikallaoloa asiakas voisi ostaa sitä mitä huvittaa eikä molemminpuolin kiusallista kohtausta tulisikaan.
Ymmärrän ”ruttotautinen rotta” -fiiliksen, jos kyse on ihmisistä jotka menevät ohi kun tuote-esittelijä olisi ilmaa tai jopa tekee koukkausen kauempaa, ettei menisi ohi kuin tuote-esittelijä olisi ilmaa. Jos haluaa edes teeskennellä olevansa huomaavainen, niin antaa konsulentin puhua myyntipuheensa, sillä sitähän häneltä odotetaan. Mutta pelkästä sympatiastako pitäisi sen jälkeen se esiteltävä tuote ostaa?
Nimittäin aika vähiin jäävät tekstisi perusteella ne keinot asiakkalle ohittaa tuote-esittelijä niin ettei tuote-esittelijä siitä itseensä ottaisi.
Tuote-esittelijä ei taatusti ole hohdokasta hommaa, mutta eivät asiakkaat ole syypäitä siihen, että sinä olet paikalla.
”eivät asiakkaat ole syypäitä siihen, että sinä olet paikalla.”
Henkilöhän asiallisesti vastasi noihin kysymyksiin, joita asiakkaat esitteli? Mistä nyt sitten sait käsityksen, että aloittaja olisi asiakkaille kiukutellut?
Tavallaan ymmärrän asiakkaiden käytöstä, itse olen törmännyt sähkölaitosten esittelijöihin, jotka eivät helpolla periksi anna, ja ystävällinen ”ei kiitos” ei riitä, vaan seuraavat perässä juttua jatkaen. Ei siis sillä, että aloittaja olisi näin tehnyt, mutta meinaan, että noista myyjistä varmaan jää joillekin se asenne, että pitää kiertää kaukaa esittelijät.
Toki joillakin esittelijöillä on myyntitavoitteita asetettu, jotka olisi melkein pakko saavuttaa päivän aikana, niin työtäänhän vain tekevät, että en ole kyllä osannut noille suuttuakkaan.
Itsekin olen tavallaan samankaltaisessa työssä yhden päivän viettänyt. Bonusneuvojana, eli esitellyt kauppaan käveleville asiakkaille s-etukorttia, ja en mielestäni saanut ketään asiakasta vihaiseksi.
”Hei, onko teillä vielä s-etukorttia? Nyt olisi liittymislahjana tuotekassi”
Ja ihan ystävällinen vastaus asiakkaalta riitti minulle:
”Ei ole ja nyt on vähän kiire, ehkä sitten joskus”
Sen kummempaa ei vaatinut, ja molemmilla osapuolilla pysyi hyvä mieli. Eli kyllä nuo kohtaamiset asiakkaat kyllä voi aikuisellakin tavalla hoitaa.
Mutta sitten kyllä on oikeasti niitä tyhjänpäiväisiä jauhajia, jotka tulevat neuvojan aikaa siihen tuhlaamaan, kun jonossa olisi asiakas, joka oikeasti olisi asialla. Esittelijä ei kumminkaan ikinä ole mikään terapeutti.
Ja röyhkeydellä ei ole mitään rajaa joillakin ihmisillä. Esittelypöydällä oli pieni korillinen karkkeja, josta oli tarkoitus jakaa asiakkaille karkkia kauppaan sisään tullessa.
Kun asiakkaan kanssa oli meneillään sopimuksen teko, ja paperille oltiin rustaamassa yhteystietoja yms, niin laitettiin karkkikori syrjään esitteen taakse, että saatiin asiakkaalle asiointirauha.
Sitten joku ihan aikuinen mies tulee puoliväkisin asiakkaan iholle, kurottaa käden asiakkaan olan yli ihan pöydän päätyyn, ottaakseen kourallisen karkkia.
Tuon jälkeen sitten pistettiin karkit aina kokonaan pois laatikkoon asiakkaan sopimusta tehdessä.
Noinhan sinä itsekin käyttäydyt pakkomyyjän kohdalla, myönnä pois. Hyvin tyypillistä käytöstä. Ihmiset kokevat tilanteen kiusalliseksi, sillä eivät halua joutua pakkomyynnin kohteeksi, kun pelkäävät etteivät pääse siitä asiallisesti pois. Mitä ihmettä muuten pitäisi sitten sanoa, jotta se pakkomyyjää miellyttäisi, jos ei saa sanoa edes: Kiinnotaa eipäs kiinnosta tyypit: ”Mikäs se tämä on?” kysymys jota seuraa pienimuotoinen luentoni tuotteesta. ”Jaaaah juujuu, selvä. No minäpä tästä jatkan matkaa”.
Siis jos ei tiedä mistä on kyse, käy kuitenkin tsekkaamassa ja joutuu toteamaan ettei kiinnostakaan. Sekin on väärin? Koettakaa nyt hyvät aspat käydä edes joku lyhyt kurssi aspasta jenkeissä niin saatatte jopa oppia jotain ihmisten välisestä kommunikoinnista.
Ohikulkijoita ”kyttäävät” esittelijät ym ovat kieltämättä ärsyttäviä, varsinkin jos päätyy itse kohteeksi vaikka kahden muun päästyä ohi. Siinä tulee ajateltua, kuinka päällepäin hoopon helppoon haksahtavan näköinen sitä onkaan kun oikein erityisesti poimittiin siitä parin ohikulkijan joukosta kohteeksi. Olen itse aina esittelijöille kohtelias, mutta tuntemukset ovat kuin päälle syljettäisiin ja syljen päälle virtsattaisiin. Surkea ihmisjäte, alhaisempi kuin koira, helposti höynäytettävä. Kiitti hitosti.
En siis suinkaan halveksi esittelijöitä, mutta ymmärrän myös ihmisten reaktiot. Omiin negatiivisiin tuntemuksiini vaikuttavat kokemukset: en ole koskaan saanut itseä kiinnostavia tarjouksia. Ja jos tämä tuntuu hullulta avautumiselta niin voi miettiä kuntokeskusten feissareita. Ei varmana tunnu hyvältä joutua kohteeksi, koska tuntee olevansa päällepäin rapakuntoisen näköinen läski.
Toivottavasti ei kuulostanut turhan negatiiviselta, tarkoitus oli vain tarjota näkökulmia.
Niin no kaipa ne jotenkin yrittää katsoa ihmistä, joka pika-arviolla voisi kuulu ko. tuotteen/palvelun potentiaaliseen käyttäjäryhmään.
Kuntosalin kanssa voisi olla kaksi polkua: huonokuntoiset, jotka voisivat innostua saleilusta. Sitten on hyväkuntoiset, jotka voisivat vaihtaa vakiosaliaan.
en ole koskaan työskennellyt tuote-esittäjänä, mutta jotenkin ei yllätä tuo ruttotautinen rotta -fiilis. olen kuvitellutkin pakkomyyjien tuntevan jotain sen tyylistä, enkä oikein ymmärrä miksi kukaan suostuisi tekemään tällaista työtä…
Kun täällä nyt on vääntöä ja spekulointia minun ”innokkuudestani” niin voin kertoa että parhaimpani mukaan tuon päivän vedin 😀 kello minulla oli tiskin alla piilossa, joten asiakkaat eivät sen vilkuilua nähneet. En minä siellä suunpielet riipallaan tuppisuuna seissyt vaan yritin vetää mahdollisimman ammattimaisesti päivän läpi. Hymyilin, huikkailin ihmisille, seisoin pirtsakkana, en ahdistellut nappi otsassa olevan näköisiä ihmisiä enkä istunut laakereillani kuin ameeba. Loppujenlopuksi minulla oli ihan hauska päivä. Uusiksi en sitä ihan heti ottaisi juurikin ihmisten suhtautumisen takia. Saman olen huomannut kyllä muuallakin. Vaikka olisi kuinka suu vaahdossa meuhkaava esittelijä tai kainosti hymyilevä tuppisuu niin yhtälailla ihmiset näitä kojuja karttaa. Voin siis hyvällä omallatunnolla sanoa että vika tuskin oli minussa 😉 Harmi että sama mitä kukakin tänne kirjoittaa niin aina löytyy joku ilkiö jonka täytyy vääntää keskustelut suuntaan ”kuitenkin oot paska työssäs ja vaihda alaa”
…Niin ja kiitos Dobby! Hauska kuulla että osui 🙂
”*Kiinnotaa eipäs kiinnosta tyypit: ”Mikäs se tämä on?” kysymys jota seuraa pienimuotoinen luentoni tuotteesta. ”Jaaaah juujuu, selvä. No minäpä tästä jatkan matkaa”
Eikö se tuote-esittely vähän niinkuin toimi tällä periaatteella? Tuotetta esitellään asiakkaalle ja asiakas joko ostaa tai ei osta tuotteen esittelyn lopuksi. Ei kait se aasiakasta tee, jos huomaa esittelyn kuluessa, että kyseinen tuote ei olekaan hänelle tarpeellinen/kiinnostava.
Sääliksi kyllä käy, mutta viimeinen kohta kyllä sähähti korvaan:
*Kiinnotaa eipäs kiinnosta tyypit: ”Mikäs se tämä on?” kysymys jota seuraa pienimuotoinen luentoni tuotteesta. ”Jaaaah juujuu, selvä. No minäpä tästä jatkan matkaa”.”
Eikö esittelijöiden tehtävä ole juurikin esitellä? Jos tuote saa mielenkiintoni heräämään, mutta esittelyn jälkeen en koe sen olevan rahan väärti, niin eikö sillon voi sanoa ei kiitos? 😀
Eihän tässä tarinassa varsinaisia aaseja ollutkaan. Itsekkin lankean usein tuohon, että mietin kulkureittini uudelleen, ”puhun puhelimeen”, tuijotan angstisesti eteenpäin kuulokkeet korvilla tai muuta vastaavaa. Onneksi osaan käyttäytyä myös normaalisti ja huikata vain ”ei kiitos tällä kertaa”, kun kävelen puolijuoksua karkuun tilannetta 😀
Joten jos myyntiesittelijän hommista ei ole kokemusta, eikä oikein mielenkiintoakaan siihen työhön, niin ymmärrän hyvin, miksi siinä voi alkaa näyttää tympääntyneeltä. Monasti olenkin nähnyt näiden uusien ammattilaisten kasvoista sen turhautumisen, kun ei olla vielä tajuttu sitä, että raha tulee ehkä kahdelta prosentilta koko ostoskeskuksen asiakaskunnasta.
Onneksi kirjoittajakin lopulta löysi tilanteesta sen kultajyvän, jonka takia työaika kului leppoisammin 🙂
*Kiinnotaa eipäs kiinnosta tyypit: ”Mikäs se tämä on?” kysymys jota seuraa pienimuotoinen luentoni tuotteesta. ”Jaaaah juujuu, selvä. No minäpä tästä jatkan matkaa”.
Minkäs sille voi jos tuote ei kiinnosta enää kun kuulee siitä tarkemmin? Itseäni saattaa joku asia kiinnostaa ja saatan kysyä lisätietoa, joskus saattaa käydä niin ettei tuote enää kiinnostakaan kun tajuan että vaikka raaka-aineissa on jotain inhokkia tms.
Olen hyvin näkyvästi raskaana ja kävelen jo melko vaivalloisesti. Pakko myöntää, että kun kuntosaliasiakkuuksia kaupitteleva jumppakana pysäyttää ostoskeskuksessa ja alkaa utelemaan liikuntatottumuksistani, niin on tullut katsottua aika hitaasti ja pitkään. Että näytänkö mä just nyt siltä, että mua kiinnostaa noi teidän bodycombatit?
Pikkuisen pelisilmää, pliis!
En yhtään ihmettele, että tuollaista ruttotautinen rotta-fiilistä tulee, nimittäin pakko on teeskennellä jotain, koska en voi tietää, miten agreessiivinen tyrkyttäjä tuote-esittelijä on. Osasta ei nimittäin pääse eroon kuin uhkaamalla lyödä/potkaista, puhe ei tehoa ja tähän ei huvittaisi mennä. Monesti jopa kiinnostavan tuotteen ovat pilanneet yliaktiiviset tyrkyttäjät.
Joskus näkyy jotai iha mielenkiintostaki mitä vois mennä kattomaa, mut sit tietää et okei, siin on esittelijä. Se kuitenkin rupee myymään sitä täysillä. Ja sit jos ei missää keskellä kauppakeskusta 3 minuutin esittelyn jälkeen haluu tehä ostopäätöstä ehkä yli sadan euronki tuotteesta ni sit sitä eitä ei oteta kuuleviin korviin, vaa jatketaa sitä myyntipuhetta niin kauan et vaan hätäsesti mutisee jotain ja lähtee pois. Ja jos tuote onki oman hintaluokan yli tai ei ookkaa mitä luuli, ni sit pääsee tämmösiin teksteihin ”kiinnostaa eipäs kiinnosta”-tyypiks.
Että mielummin sitä alunperinkin kiertää kojut ja kattoo netistä sit tuotteen tai firman nimen kanssa et mitä siel sit oli.