Vahtimestarin arkea
Olen toiminut ammattikoulussa vahtimestarina noin 10 kuukautta ja täällä on tullut vastaan laidasta laitaan erilaisia tapauksia aasiakkaista.
Yksi jäi tosin erityisesti mieleeni:
Päivystin vahtimestarin kopissa toisen vahtimestarin kanssa, jos joku tulee kysymään opastusta tai apua. Eräs naisopettaja tulee reippain askelin korkokengät kopisten koppimme luokse ilmoittamaan, että kopiokoneesta on loppunut paperi.
Vanhempi vahtimestari avaa suunsa: ”Eikös sen kopiointikoneen vieressä ole paperilaatikoita useampi kappale? Siitähän saa suoraan kätevästi itse laitettua paperia koneeseen.”
Opettajatar muuttuu punaiseksi ja aukaisee rääkyvän kitansa: ”SE EI OLE MINUN TEHTÄVÄ HOITAA KOPIOKONEEN TÄYTTÖÄ! SE ON TEIDÄN VAHTIMESTARIEN TEHTÄVÄ, EI MINULLA OLE AIKAA TÄYTTÄÄ KOPIOINTIKONEEN PAPERISÄILÖJÄ! TEHKÄÄ NYT ASIALLE JOTAIN!”
Minä, tyynenä ulkoisesti mutta sisäisesti ärtyneenä nousen: ”Nooh, minä voin käydä lisäämässä sitä paperia.” Tähän vastaukseen opettajatar tyytyi ja kiitti kyllä nätisti. Samalla mietin, että kummasti sinulta löytyi aikaa tulla tänne rääkymään.
Tämä ei ole yleinen käytäntö, koska kaikki muut opettajat ovat itse sitä paperia lisänneet viereisistä laatikoista sitä mukaa kun kone huutaa lisää paperia. Me vahtimestarit olemme vain hakeneet varastosta lisää laatikoita kun tarve tulee.
Kyseinen opettajatar ei myöskään tunnu ymmärtävän sääntöä, että toimistotyöntekijät (joihin opettajat syystä tai toisesta lasketaan) tilaavat itse tarvitsemansa toimistotarvikkeet, myös kopiointihuoneeseen. Usein tulee häneltä valitusta ”kun täältä on sakset hävinnyt/niitit loppunut/kuminauhoja vähän jäljellä”. Joka kerta olen ystävällisesti ilmoittanut ettei ole meidän vastuulla. Toki jos niitä löytyy talon omista varastosta, noudan sitten. Sinne kun ei kuka tahansa pääse.
Lievempiäkin tapauksia on ollut, mitkä eivät olleet aivan aasiakkaita mutta hölmöjä tapauksia kyllä. Koulun auditoriota voi ulkopuoliset varauksen tehneenä käyttää vapaasti. Yleinen sääntö kaikille on, että valot ja laitteet sammutetaan itse tilaisuuden jälkeen. Noh, kerran pari naisimmeistä olivat pitäneet jonkinsortin kokouksen auditoriossa. Kokouksen jälkeen he tulivat kopilleni ilmoittamaan: ”Sinne auditorioon jäi valot.” Katsoin hetken ihmetellen ja sain suustani ulos vain ”Selvä.” Kaikki muut laitteet oli sammutettu paitsi ne valot, joidenka valokatkasija oli aivan oven vieressä. Asia huvitutti lähinnä minua.
Toinen lievempi tapaus oli, kun eräs mies tuli kopille kysymään: ”Missä meillä on kokous?!” Auditoriossa ei ollut varauksia ollenkaan koko päivälle, eikä sekään aivan uutta ole että pienempiä palavereja pidetään ihan tavallisissa luokissa. Enkä tietenkään miestä edes tunnistanut, joten jouduin vastaamaan: ”En valitettavasti tiedä kun en ole itse kokoukseen menossa. Oletteko—”, mies keskeyttää minut huutaen: ”EI TEISTÄ VAHTIMESTAREISTA OLE IKINÄ MITÄÄN HYÖTYÄ!” ja lompsii pois omille teillensä. Olisin kysynyt onko hän kyseisen kampuksen henkilökuntaa vai kutsuttu vieras, se kun olisi helpottanut asian selvittelyä.
– Teme –
