Vaihtokauppaa myymälässä ja muita mahdottomia toiveita
Vähän vaihtelevia aspa-hommia tehneenä olen aika ajoin törmännyt pyntöihin ja tovieisiin, joita en voi toteuttaa. Osasta selviää selittämällä, jotkut savat sapen höyrystymään, toiset voi ottaa arkipäivän outojen ja hauskojen sattumusten kannalta, mutta tiettyä aasiakas-elementtiä niihin yhtä kaikki liittyy.
Töissä törmäsi taannoin toistuvasti ihmisiin, joilla oli outo käsitys päiväluvan voimassaolosta.
A: Mä palautan tän päivälupakortin sitten viikon päästä.
M: Nämä vierailijakortit ovat voimassa vain yhden päivän. Teidän on palautettava se päivänne päätteeksi.
A: No ei helvetti, minä nyt pidän sitä ettei tartte ravata.
M: Se nyt ei käy päinsä. Noiden korttien kulkuoikeudet perutaan, elleivät ne palaudu ajoissa.
A: No etkö nyt voisi vaan antaa mun pitää tätä?
M: En valitettavasti voi. Vaikken poistaisi kulkuoikeuksia, joku toinen tekee sen kun huomaa laina-ajan umpeutuneen. Hakekaa kortti huomenna uudelleen vierailuanne valvovan isännän tai emännän kanssa.
A: Miks te keksitte näitä sääntöjä… jäkätijäk.
…Ja totta kai se lupa jätettiin usein palauttamatta ihan kiusallaan. Ja minä poistin kulkuoikeudet. Hyvin tyypillistä oli myös henkilökohtaisten tilapäislupien lainaaminen luvatta eteenpäin ”kun tolla mun duunikaverilla ei ollu lupaa niin lainasin sen omani sitten sille kun vaihettiin kuskia.”
Augh! Ei näin! Ettekö te tajua että tuosta joutuvat kauheaan liriin ihan kaikki asianosaiset??
Aikanaan työskentelin myös erään museokaupan kassalla. Saman rakennuksen yhteydessä toimii myös museota pitävän yhteisön kirpputori, jolla hankitaan lisävaroja. Paikalle saapui iäkäs rouva, joka asetti pöydälle joitakin rihkamaesineitä. Sellaista muovikissa-tyyppistä kitschiä.
M: Päivää.
A: Päivää. Minä toin nämä teille tänne.
M: Haluaisitte siis lahjoittaa nämä varmaan tuolle kirpputorille?
A: Niin.
M: Kirpputori on tuo viereinen kauppa.
A: No mutta en minä sinne enää.
M: Jos niin haluatte, niin voin toimittaa nämä sinne myöhemmin, kun pääsen töistä.
A: Kiitos.
M: Kiitos.
Rouva alkaa pyöriä museokaupassa. Valitsee jonkun esineen, tuo sen kassalle.
M: Se tekisi viisi euroa.
A: Mutta minähän toin nuo koristekissat, että enkös minä nyt voi ottaa tämän.
M: Anteeksi, rouva, mutta ei minulla ole valtuuksia antaa pois myytävää tavaraa.
A: Mutta minähän annoin ne kissat.
M: Te annoitte ne vietäväksi tuolle kirpputorille, jota tämä museotakin ylläpitävä yhteisö pyörittää. Valitettavasti en silti voi antaa teille kauppatavaroita ilmaiseksi.
A (erittäin happamasti ja marttyyrin sävyä tavoitellen): Niinpä niin. Niinpä niin. Lahja ON lahja, mutta kauppa on kauppa… Niinpä niin… Eihän sillä lahjalla ole väliä.
Rouva sitten lähti. Jäin vain miettimään itsekseni että ei se lahjoittaminen kyllä missään muussakaan kaupassa poista maksuvelvoitetta. Huoh.
Erittäin hyvin on jäänyt myös sivariajaltani mieleen seuraava mahdoton pyyntö. Suoritin sivariani erään yleishyödyllisen järjestön ylläpitämässä kurssikeskuksessa, jossa oli kesäaikaan myös edullisia majoituspalveluita. Majoituspalveluilla on respa ja respaa vastapäätä pieni myymälä, jossa on purtavaa ja muuta sellaista myöhäisille saapujille. Oli hiljainen ilta ja minä odottelin työvuoroni loppumista. Respan puhelin soi ja hetken linjaa virnuillen kuunneltuaan respassa työskentelevä kaveri siirsi puhelun minulle.
M: Kurssikeskus X:n myymälä. Kuinka voin auttaa?
A (erittäin vahvasti juopunut ja äänen perusteella ”alan mies”): Mä… Onko teillä… Mihin mä soitin?
M: Kurssikeskus X:n myymälään täällä paikkakunnalla B.
A: Ai no hyvä… Onko teillä… myyttekste pesukoneita siälä?
Meinasin revetä, mutta säilytin tyynentiukan äänensävyn, jota käytetään kun puhutaan todella pahasti viinalla läpimarinoitujen raikuliveitikoiden kanssa.
M: Meiltä löytyy kyllä kirjoitustarvikkeita, hygieniavälineitä, luomuvälipaloja, muuta tilpehööriä ja saippuaa. Mutta pesukoneostoksissa suosittelen ottamaan yhteyttä paikkakuntanne kodinkoneliikkeeseen.
A: Siis teillä ei oo pesukoneita?
M: No ei meillä valitettavasti ole.
A: No… Myyttekste asuntoja siellä?
M: Meillä on kyllä majoituspalveuita. Huoneet maksavat 50-200 euroa yöltä. Voin yhdistää teidät vastaanottoomme, jos haluatte.
A: No mutta myyttekste… niinku asuntoja ku mulla on kämppä menossa remppaan ja tartten… as… asunnon niinku ainaki puoleks… puoleks vuodeks.
M: Emme myy asuntoja.
A: Mä kyllä… Nyt…
M: Tämä Teidän asianne ei nyt kyllä selviä täällä meillä. Voisitteko ottaa yhteyttä kodinkoneliikkeisiin ja asunnonvälittäjiin vaikka huomenna maanantaina kun olette hieman selvinnyt?
A: Aaa.. Nii.. kai mä tota. Joo. Mutta siis sä et myy mulle taloo tai pesukonetta?
M: En. Niitä meillä ei ole. Nyt voisimme lopettaa tämän. Kuulemiin.
Tämä meni sarjaan huvittavanärsyttävä aasiakas. En sitten tiedä saiko asiansa selviämään. Toivokaamme niin.
Noihin kulkulupiin sanoisin, että varmaankin monella taviksella on sellainen käsitys että ne on vain älytöntä ja turhaa pelleilyä, ja siksi myöskin ymmärrän käsityksen että kun sen luvan on kerran saanut niin sitä voisi käyttää uudelleen jonain toisena päivänä. Eli kirjastokortin tapaisesti.
Joo, yleensä näin, koska ajatellaan vain itseään ja omaa etua, omaa helppoa ja huoletonta kulkemista – ei esimerkiksi lainkaan sitä, että jos kyseinen kulkuavain katoaa (yleensä muoviläpysköissä vielä lukee firman nimi), niin kuka tahansa pääsee kulkemaan sillä firman tiloihin. Hakemaan mukaansa TV:t, tietokoneet, kamerat, puhelimet, muun elektroniikan, sekä yrityssalaiset paperit, tallenteet, kuvat, yms. yms. yms.
Ja koska kulkukortti löytyy todennäköisesti tietokoneen kannasta jollain ”avain JFAK87” -nimellä, eikä esimerkiksi sen haltijan nimellä ”avain Hiltunen2”, niin tekijäähän ei sitten kiinni saada.
Yleinen harhaluulo lienee se, että aulan vahtimestari on päästämässä jengiä sisään ovista ja kulkemaan rakennuksessa. Tilanne on tosiasiassa päinvastoin. Aulan vahtimestari vahtii kiinteistön omaisuutta ja rajoittaa asiattoman jengin pääsyä sisään. Huoh. Olisi näillä päiväkortti-aaseilla eri ääni kellossa, jos joku päiväkorttinsa palauttamatta jättänyt, ja sen sitten hukannut kollega olisi tätä kautta tullut päästäneeksi varkaan HÄNEN huoneeseensa, ja sinne meni iPhone 6 ja MacBook Air.
Juuri sen takia ne henkilöt jotka näitä kulkulupia myöntävät yleensä opastavat niiden käytössä. 🙂 Joissain paikoissa joudut lukemaan ja kuittaamaan kulkuluvan käyttöehdot ennen kuin se aktivoidaan ja sen jälkeen ei pitäisi enää olla kenellekkään epäselvää miten ja kuka lupaa voi käyttää. 🙂
Ei nyt täysin selvinnyt tuon kulkukorttivalituksen konteksti, mutta vaikuttaa siltä, että kiinteistössä käy säännöllisesti porukkaa, jolla on sinne oikeaa asiaa työnsä puolesta mahdollisesti useampana päivänä viikossa per lärvi tai yritys. Herää kysymys, olisiko tarkoituksenmukaisempaa myöntää tällaisille henkilöille yksipäiväistä pidempiä kulkulupia, samoin kuin yrityskohtaisia kulkulupia (joita voivat sitten saman yrityksen työntekijät käyttää miehityksen vaihtuessa). Tällaiset järjestelyt eivät ole mitenkään ennenkuulumattomia ja voin ymmärtää näiden henkilöiden turhautumisen jos he joutuvat kyseisenlaisen järkevän järjestelyn sijaan joka ikinen päivä erikseen hakemaan vain kyseisen päivän voimassa olevan kulkuluvan.