Ei ole pakko puhua, jos ei halua

Olen puhelinvaihteena muutaman sadan hengen yrityksessä. Varsinkin ruokisaikaan pukkaa puhelua aika paljon ja ymmärrettäväähän se on: joillakin työpaikolla ainoa hetki hoitaa henkilökohtaisia asioitaan on juuri se ruokis.

Olen taas päivystämässä vaihdetta ja puhelua pukkaa solkenaan. Asiakaspalvelun ruuhkaa helpottaakseni annan oman tietämykseni puitteissa apua soittajille. Lopetan yhden puhelun, vastaan heti seuraavaan.

Asiakas, huutaen: OLISI NYT LUULLUT, ETTÄ xxx:N PUHELINVAIHTEESSA JOKU VASTAISI PUHELIMEEN!!

Minä, hyvin rauhottelevaan sävyyn: Tämä on nyt xxx:n vaihteessa. Kuinka voin auttaa?

A kiljuen: TIEDÄTKÖ SINÄ YHTÄÄN, KUINKA KAUAN MINÄ JOUDUIN JONOTTAMAAN TUOLLA?!?

M: Sitä en osaa sanoa, mutta edellinen puhelu näytti kestäneen kolme minuuttia ja kaksi sekuntia.

A: töööt, tööt, tööt..

Eihän tässä muuta, mutta jos jaksaa jonottaa, luulisi olevan jotain asiaakin? Huoh.

– entraalisantra –