Kategoria: Hotellissa

Kaksi kossua

Tänään asiakkaaksi tupsahti vanhempi herra, joka halusi kaksi kossua yhteen lasiin. Sanoin, että en myy tuplia. No, otetaan sitten kahteen lasiin. Joo, sehän onki aivan eri asia kuin tupla… Siihen totesin, että voin toki...

Odottamisen vaikeus

On perjantai-ilta. Isompi porukka istuskelee respassa ja sivukorvalla kuulen, että he odottavat joukosta puuttuvia henkilöitä. Aikaa kuluu noin vartti. Kun sitten viimeinenkin henkilö on päässyt porukkaan, minua pyydetään tilaamaan tilataksi. Sanon että taksikeskuksessa on...

Asiakas tuntee lakia

Olen siis töissä hotellin respassa. Respan yhteydessä on aulabaari/ruokaravintola, jota on aina ilo hoitaa myös. Monta kertaa aiemminkin on käynyt niin, että asiakas tulee aamiaiselle ja perinteisen aamukahvin sijasta pyytää paahtoleivän kyytipojaksi ison kaljan....

Taksia Tampereelle

Olin aikoinaan respakkona kesätöissä yhdessä Helsingin parhaimmista hotelleista. Yövuoro alkoi ja hotellissamme oli ravintola, josta saapui kinkereistä tukevasti alkoa ottanut aasiakas joka vaatimalla vaati taksia Tampereelle. Siinä sitten viikonloppuyönä pahimpaan taksien rysäaikaan soittelemaan keskus plus...

Aasiakas pilaa itse oman lomansa

Aasiakas rakas valita HETI jos huomaat majoituksessasi jotain vikaa – tällöin voimme korjata asian heti eikä sinun tarvitse koko lomaasi kärsiä. Lomahotellissa jossa olen töissä olen kohdannut muutaman tällaisen aasiakaspalvelutilanteen; – check-out tilanteessa asiakas...

Järjen jättiläiset hotellissa

Olen töissä hotellin vastaanotossa. Silloin tällöin asiakas soittaa huoneesta tiedustellakseen puhelinnumeroa esim läheisestä pizzeriasta tms. MIKSI soittaja ei ota valmiiksi kynää ja paperia kouraansa?? Kun alan antamaan numeroa, alkaa kauhea häsääminen kynää etsiessä ja...

Hotellin varaus ja sen mahdoton vaikeus

Nämä erilaiset varauskanavat, Booking.com, Hotels.com jne. Miten uskomattoman vaikeita niiden käyttö on ihmisille välillä. Olen toiminut niiden parissa eri hotelleissa vuodesta 2007 ja nähnyt, kuinka valtavasti niiden suosio on kasvanut sinä aikana. Ja samaa...

Mä vaan tuun

Hotelleissa, joissa aamiaisravintola toimii päivisin/iltaisinkin ruokaravintolana, on yleensä tapana pitää ravintola jonkin aikaa kiinni (että saadaan aamiainen kerättyä pois, ravintola siivottua ja katettua ja esim. lounas tarjolle). Tämä ei (useista selkeistä fyysisistä esteistä tai...

Ja Hotellissa taas

Asiakaat soittavat vastaanottoon ratkaistakseen ongelmia: asiakas:miten tänne tilaan syttyy valot? minä:Puhelimen alapuolella sijaitsevasta valokatkaisijasta. a:miten? m:painatte napista. a:Miksi täällä ei ole ohjetta valojen sytyttämiseen. m:(mietin kovasti, kuka tarvitsee ohjetta) Ei sitä näe lukea pimeässä....

Sotkuiset hotelliasukkaat

Olen kerrossiivojana hotellissa, missä majoittautuu paljon työmiehiä. Joidenkin asukkaiden jäljiltä huoneessa on ”kuutio” kuraa lattialla, koko huoneen alalla. Miksei niitä kurakenkiä voi jättää eteiseen tai vaihtaa autossa toisiin ettei koko hotellin ravintolasali, rappuset ja...