Odottamisen vaikeus

On perjantai-ilta. Isompi porukka istuskelee respassa ja sivukorvalla kuulen, että he odottavat joukosta puuttuvia henkilöitä. Aikaa kuluu noin vartti. Kun sitten viimeinenkin henkilö on päässyt porukkaan, minua pyydetään tilaamaan tilataksi. Sanon että taksikeskuksessa on varmasti ruuhkaa, mutta voin yrittää. Porukka siirtyy ulos odottamaan, ja kysyn tila-autoa. Keskuksesta vastataan, että auto on 20 minuutin päästä pihassa. No tämähän ei aaseille käynyt, kun oli jo kiire syömään. He lähtivät sitten kävellen ravintolaan.

Mietin vaan että jos taksi olisi tilattu heti ensimmäisen tullessa respaan, olisi se ollut pihassa kun viimeinen mattimyöhäinen saapuu.

Jaa tämä tarina:

7 kommenttia

  1. Aapeli sanoo:

    Mutta sitten olisi ollut riski että joutuu maksamaan odotusmaksua, joka ei tietenkään aasiakkaille tule kysymykseenkään!

  2. Epsome sanoo:

    Oih, vakavaa. Jospa ”aasit” eivät tienneet miilloin viimeinen saapuu. Ja totesivat että kävellen pääsee nopeammin. Mikähän tässäkin oli ongelma?
    Soitto taksikeskukseen pilasi palvelu-aasin illan.

    • jepjep sanoo:

      Ei se taksin soittaminen ole ilmaista, ja parhaassa tapauksessa nämä aasit eivät edes viitsi ilmoittaa, etteivät taksia tarvitsekaan. Sitten taksikuski tulee noutamaan jo hävinneitä aasiakkaita, jolloin ne, jotka kyytiä odottelevat venaavat pidempään aivan turhan takia. Eikä se varmasti taksikuskillekaan ole kivaa kun menee turhiin kieppeihin aikaa, jonka olisi voinut käyttää myös maksavan asiakkaan kuljettamiseen… Samoin ei ole respahenkilönäkään kivaa kun saa kuluttaa omaa työaikaa turhanpäiten aasien taksitilauksiin, olis meillä muutakin tekemistä 🙂

      • Epsome sanoo:

        Paljonko palvelija itse soitosta joutuu maksamaan? Palvelija voi sanoa ettei soita koska se maksaa.
        Missä kohtaa juttua mainittiin että taksi tilattiin mutta asiakkaat poistuivat ennen auton saapumista? Itse en tällaista mainintaa löydä.
        Olen käsittänyt että respa on asiakaspalvelutehtävissä. Ja kyllä, taksin tilaaminen on asiakaspalvelua. On asiakkaan oikeus päättää ottaako kyydin vai ei.
        Vetääkö myyjä herneet jos asiakas ei osta jokaista esittelemäänsä tuotetta?
        Taas kitinää normaaleista työtehtävistä.

      • Aapeli sanoo:

        Jätä trolli omaan arvoonsa, eiköhän se jossain vaiheessa lopeta kun lakkaa saamasta huomiota.

        • Zetor sanoo:

          Vähän kuten normi-aspa asiakkaan kohdatessaan.

        • Epsome sanoo:

          Ylennät itsesi oikeutetuksi määrittelemään minkälaisia mielipiteitä voi kirjoittaa. Onnea ylennyksestä. Lienee tapahtunut samoin kun Napoléon Bonapartesta tuli Napoleon I.
          Jos viestini ei miellytä, olen pahoillani puolestasi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *