Aikuiset ihmiset ruokakaupassa

Ärsyttäviä asioita, joita ruokakaupan kassalla työskennellessä kohtaa joka ikinen päivä.

1. Epäystävällisyys. Ei tervehditä, ei katsekontaktia, ei hymyä, ei pienintäkään merkkiä ystävällisyydestä. Voisihan kassat toimia itsepalvelunakin, sillon joudut ITSE näkemään vaivan ja sähläämään maksujen kanssa. Ole hyvänen aika kiitollinen että siellä joku sinua palvelee ja yrittää tehdä asioinnista selkeää ja mukavaa.

2. Käskeminen. Yrittäisit edes pyytää kohteliaasti laittamaan ne jogurtit tai pakasteet pikkupussiin. Tai kertomaan tupakkakoneesta haluamasi merkin. Inhottavinta on se “HAE MULLE, TUO MULLE, LAITA MULLE, TEE MULLE”

3. Muovipussi. Tuo erittäin kallis kapistus jolla huomattavasti teet ostostesi kantamisesta mukavempaa. Mikäli se 80 vuotta vanha kangaskassi on unohtunut kotiin OSTA MUOVIPUSSI, älä piilota sitä kärryjen nurkkaan että myyjän on kassan yli ja läpi sitä mahdoton nähdä. Muistutan myös, että muovipussi on maksullinen tuote, jonka vieminen kassan ohitse maksamatta on varastamista. Ihan samalla tavalla kuin kaikkien muittenki tuotteiden kanssa. Entä jakaako kassat tikkareita ilmaiseksi? Ei. Entä tulitikkurasioita? Ei, ja ne ovat vielä halvempiakin. Muista myös se, että kauppa maksaa niistä.

4. Tuotteiden “järjestely” hihnalle. Ensin toki ne jogurttipurkit ja salaatit sun muut särkyvät tai litistyvät tuotteet. Sitten vasta maitopurkit ja kaljapäkit. Tämän jälkeen valitetaan kun se selleri nyt menikin katki. Voi itku.

5. Palataan muovipusseihin. Muovipussi hihnalle, tuotteet lastataan pussin päälle sievään pinoon. Kaljalava, maitopurkit sen päälle lappeeltaan, sitten pari jukurttipurkkia, päivän lehti ja tupakka-aski ja kaikki muu mahdollinen kauniisti pinottuna. Suoraan sanoen v*tuttaa sitä alkaa purkamaan. Kaikki sujuu huomattavasti helpommin ja NOPEAMMIN kun laitat ne hihnalle fiksusti peräkkäin.

6. Sitte tulee päinvastainen ongelma. Tuotteet laitetaan hihnalle puolen metrin välein, ettei seuraavalla asiakkaalla ole mahdollista lastata omia tavaroitaan valmiiksi.

7. Itsekkäät ja välinpitämättömät ihmiset. (Esim. kohta 6)Voi pyhä ajattelemattomuus. Odotatko vuoroasi kassahihnan alkupäässä maitopurkki kädessä, kun asiakas edelläsi maksaa tuotteita?? Takanasi on kilometrin mittanen jono eikä kukaan pääsen laittamaan omia tuotteitaan hihnalle takiasi.

8. Kärryt ja aasiakkaan ajattelemattomuus. Kärryt laitetaan poikittain käytävälle hihnan viereen niin, ettei vastakkaisen kassan jonossa juurikaan mahdu seisoskelemaan, saatika että sinne pääsisi. Älä toki siirrä kärryjäsi kun huomaat vaikeasti ohipujottelevan asiakkaan siellä vastakkaisella kassalla. Ostokset maksettuasi jätä kärryt keskelle kulkuväylää ja lastauspaikan eteen. Älä missään nimessä vie niitä takaisin kärrykatokseen.

9. Kuittiroskat. Ota kuitti vihaisesti kassan sitä tarjotessa, nakkaa se kuitenkin lattialle tai jätä lastauspaikalle lojumaan. Kyllä sen joku sieltä siivoaa…

10. Kiukku. Aikuinen ihminen, mikä sinuun menee ruokakaupassa asioidessa? Turha valittaa jos jauheliha on liian kallista lompakollesi, ei sitä tarvitse ostaa. Salametsästä hirvi ja jauha se. Turha myös naputella sormilla pöytään tai huohotella ja puhallella odotellessasi, itse ostit täyden kärryllisen tavaraa, siinä menee aikaa. Tajua edes mennä pakkaamaan silläaikaa.

11. Valitusvalitusvalitus. “Lidlissä toimitaan ainakin näin” ja “prisma on paljon parempi” ja “Muttakun Salessakin….”. Mene sinne sitte, tämä on k-kauppa ja täällä toimintamalli on tämä, sisäistä se.

12. Tarjouslehdet. Niissä lukee kaupan nimi ja voimassaoloaika. Lue ne. Turhaan tulet tuhisemaan ja huutamaan supermarkettiin miksi juhlamokka on normaalihinnalla ko lidlin mainoksessa luki että 2e.

13. Rahat. Kai sinä itekki tajuat että niitä rahoja ei pidä heittää siihen liikkuvalle hihnalle.

14. Tuotteet niille kuulumattomilla paikoilla. Kinkkupaketti on helppo jättää karkkihyllylle kun päätätkin, ettet sitä haluakkaan ottaa. Älä toki vaivaudu viemään sitä takaisin! Kulutat jalkojasi.

15. Ärsyttävät ja typerät ihmiset sekä niiden ylihauskat letkautukset. “Ei mene verotukseen HAHAHAHHAHAHA!”

Näitä riittää.

– Suolapähkinä –

56 Comments

Add a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *