Ennakkoluuloja, ennakkoluuloja
Työskentelen suuremman liikkeen sisälle rakennetussa pienessä kahvilassa yksin, eikä todellakaan ole harvinaista, että kaikki osaamiseni laitetaan kyseenalaiseksi. Tänään tuli taas tästä oiva aasiakasesimerkki.
Kaksi asiakasta saapuu tiskille.
Minä: No moikka, mitäpä sais olla?
Toinen naisista lähtee tässä vaiheessa pöytään ja jättää aasin asioimaan.
Aasi: Niin mikä pulla tuohon tarjoukseen kuuluu?
Minä: Se on toi voisilmäpulla tossa.
Aasi: Vai tommonen ihan perinteinen.
Minä: (Huomatessani aasin asenteen happamuuden, heitän vastapainoksi äärimmäsyyden positiivisuuden vaihteelle.) Jep. Aina yhtä herkullinen vaihtoehto.
Aasi: No se, se sitten kai on. Ja kahvi. Mulle sitten tota salaattia, paljonko se maksaa?
Minä: Saat koota siitä ihan omanlaisesi annoksen ja sen hinta on sitten painon mukaan.
Aasi: (Tuskastuneen näköisenä) Pitää vielä punnitakin?
Minä: Joo.
Aasi: Missähän on sitten se iso lautanen?
Minä: Tuohon voit annostella. (Osoittaa salaattiastiaa, jonka tarkka paino on helppo vähentää hinnasta)
Aasi: Ei kyllä näytä tuoreelta tämä tavara.
Minä: No ihan tänä aamuna ne siihen pilkoin.
Aasi: Aha, no kai ne sitte.
Jätin sanomatta, että salaattibuffetin raaka-aineet olivat tulletkin taloon vasta toissapäivänä, niin eivät todellakaan olleet vanhoja.
Aasi siinä sitten kokoaa salaattiaan, kun pysähtyy kanamunien kohdalle.
Aasi: Nääkö on tänään keitetty?
Minä: Itseasiassa niitä oli kolme eiliseltä ja lisäsin siihen sitten neljä tänään keitettyä seuraksi.
Aasi: Ei saisi eilisiä munia laittaa esille, kai sinä sen tiesit?
Minä: (Edelleen ehkä hieman yli-innokas hymy naamalla) Itseasiassa, se on säilytyksestä kiinni. Meillä kun ne on kokoajan viileässä, ne on vielä ihan hyviä seuraavanakin päivänä.
Aasi jättää kananmunan ottamatta. Maksaa ja alkaa vaatimaan metallista haarukkaa.
Minä: Tottakai, tässä on. Meiltä varastettiin niitä niin paljon, että jouduttiin vaihtamaan noihin muovisiin.
Aasi: No me ei varasteta. (Nyt näkyy jo pieni hymy)
Minä: Kiitos siitä.
Menee hetki ja pöydästä kuuluu huuto: ”Hei neito! Minkä hintanen tää salaatti lopulta olikaan?”
Minä: ***€
Aasi: No ei oo kyllä paha!
Ja näin aasin alkuasenne oli päälaellaan lähtiessä. Tiskit eivät kuitenkaan löytäneet tietään tiskikärryyn, kuinkas muutenkaan.
Asiakas tekee itse annoksensa, punnitsee sen ja lopuksi vie astiat pois? Kun automaattikassat tulee, ei palvelua tarvitse ollenkaan. Eikä palvelijaakaan.
Kannattaisi kokeilla tuttavallisen heippailun sijasta asiallista käytöstä teitittelyineen.
Hyvin monesti asiakkaita teititellessä tulee vastaan kommentit ”ei mua tarvii teititellä” tai ”en minä nyt NIIN vanha vielä ole että teititellä tarvii”. Jotkut vanhemmat ihmiset tietty tykkää ja itsekin teitittelen lähes kaikkia asiakkaita iästä riippumatta, koska se tulee niin automaattisesti. En kuitenkaan näe kirjoittajan käyttämässä puhuttelutavassa mitään vikaa tai asiattomuutta.
Don’t feed the troll 😉
Trollitkin tarvitsevat ravintoa elääkseen. Trollit ovat kärsivällisyyttä vaativia mutta muuten helppoja ja halpoja lemmikkejä. Ravinnokseen trollit käyttävät huomiota ja pienelläkin määrällä selviävät vuoden.
Tässä on kyllä esimerkki ehkä parhaasta mahdollisesta asiakaspalvelutilanteesta. Asiakas tulee kahvilaan jostain syystä huonolla tuulella ja aspan tarjoaman palvelun myötä lähtee hymy huulessa pois. Tällaisista tilanteista tulee aina piristystä päivään.