Kai te korvaatte?
Useamman vuoden asiakaspalvelukokemuksen myötä aina ei edes jaksaa nauraakaan, mutta tämä yksittäinen täti hymyilyttää edelleen parin vuoden takaa.
Olin töissä pienessä ruokakaupassa, johon sitten eräänä aamuna tuli hieman yli keski-ikäinen nainen, kanta asiakas, joka oli ennen käyttäytynyt ja vaikuttanut ihan normaalilta.
Kassalla hän kaivoi repustaan oluttölkin, joka näytti siltä, että koira olisi järsinyt sitä alaosasta, eli ihan huomattavia reikiä ja ryttyjä.
Nainen: Mulla olisi tällainen, sotki koko jääkaapin kun valui, ihan muitakin tavaroita sieltä.
Minä: Sehän on harmillista, haluatteko te siitä pantin pois?
Nainen: Ei kun että jos tästä voisi jotain korvausta saada?
Minä: Tuota tuota… ei tuo nyt varmaan tuollaisena ole meidän kassasta mennyt läpi, sehän olisi valunut ja suihkunnut tässäkin.
Nainen: No mutta jos edes uuden saisi tilalle.
Minä: En minä voi valitettavasti antaa uutta, kun en usko että se tuossa kunnossa on meiltä ostettu. Pantin, eli 15 senttiä voin siitä antaa. (Hyvää hyvyyttäni tarjosin, sitäkään ei olisi pakko antaa tuon kuntoisista tölkeistä.)
Nainen: Eikö uutta saisi, kun poika tämän oli ostanut ja ihan hukkaan mennyt ja kaikki tavarat kasteli…
Siis hetkinen, poika on ostanut? Hieman alkoi epäilyttää, joten kysyin, että mistäköhän se poika on tämän ostanut.
Nainen: No enhän minä voi tietää, missä kaupassa se on käynyt!
Ei tietenkään, jos nyt vaan jotain ilmaiseksi saisi… Sai se sen 15 senttiä ja pahanmielen huonosta asiakaspalvelusta.
– Ja vieläkin hymyillään –