pakettien kuljettamisen ihanuus
Olen 34-vuotias mies ja töissä firmassa joka kuljettaa paketteja yrityksille ja myös aasiakkaille kotiin.
En keksi mitään haukuttavaa vaikka olen ollut näissä töissä yli 10 vuotta.
Muutama hassu tapahtuma tulee kyllä mieleen:
1. Aasiakkaalle soitettu aamupäivällä, että paketti tuodaan kotiin, milloin hänelle sopisi. Sovitaan että tänään klo 15-17. Olen 15.40 aasiakkaan kotiosoitteessa, mutta ketään ei ole paikalla. Soitan aasiakkalle ja varmistan että olen oikeassa paikassa, pihassa on sininen pulkka ulko-oven vieressä. Aasiakas sanoo, että paikka on oikea, mutta hän on nyt kaupassa.
2. Paketti on rikki ja ruhjotun näköinen. Aasiakas kyselee, miten oikein kuljettelen tavaroita, kun on noin nuhjaantunut. Yritän selittää, että paketti on kohdannut matkallaan tosi monta käsittelyä ja joskus tavarat rikkoontuvat.
– Silti aasiakkaan mielestä minä olen sen paketin rikkonut.
(ja koska olen niin asiakasrakas, niin minä saan kontolleni nämä kaikki rikkoutuneet paketit, 1-2 päivässä)
3. Aasiakas on tilannut pyykinpesukoneen. Saan koneen hänen kylpyhuoneeseensa asti, ja alan pyytämään allekirjoitusta. Aasiakas kysyy kimmastuneena, että meinaatko jättää homman puolitiehen, kytke se kone!
4. Saan revittyä polkupyöräpaketin 4. kerrokseen, mut aasiakas ajattelikin, että hän haluaa sen alas pyörävarastoon.
5. Vanhat mummot ja papat. Tilaavat uuden jääkaapin tai muun, mutta eivät tiedä mitä tehdä vanhalla rikkinäisellä koneella ja miten saada uusi käyttöön. – Autan parhaani mukaan jos aika antaa myöden. Vanha kone ulos ja loppuviimeksi Stenalle, uusi kone pois paketista ja paikoilleen. (Vaikken siitä palkkaa saakkaan, pullakahvit ehkä..)
6. Aasiakas haluaa välttämättä avata paketin ennen kuittausta, jotta näkee onko tuote oikea. Sitähän ei voi tehdä, koska ennen allekirjoitusta paketti on kuskin vastuulla.
7. Aasiakas on tilannut sohvat. Päästään perille ja kantamaan sohvia, niin tuulikaappi on täynnä kenkiä sikin sokin, eteisessä lipasto jonkä päällä maljakkoja, kaikkea rojua siellä sun täällä jotka olis voinu poistaa, vaikka tiesi että sohvia tuodaan.
8. Aasiakas on mitannut että uusi side-by-side jääkaappipakastin mahtuu keittiössä omaan koloonsa, muttei ole mitannut että mahtuuko se ulko-ovesta sisään.
9. Aasiakas sanoi puhelimessa, että jos ei ketään kotona, niin paketin voi jättää ulko-oven viereen. Seuraavana päivänä tuli vihaista asiakaspalautetta että usean sadan euron tavarat oli jätetty pihalle!
10. Pari kertaa myös törmännyt sellaisiin kämppiin, joissa oli kissankakkaa ympäriinsä, haju pisteli silmiä. Miten joku voi asua niin..
Noh, tässä muutama esimerkki pakettipojan arjesta. Onneksi nämä ovat vain jäävuorenhuippu tässä työssä 🙂
Muutaman vuoden paketti- ja kodinkonejakelua ja -asennuksia tehneenä komppaan täysin.
Tämä oli mukavasti kirjoitettu teksti, ja kaikissa selvästi kyse aasiakkaista 🙂
Itse törmään valitettavasti aika usein yrmeisiin paketintuojiin, koska asuinalueeni on sellainen sokkelo, että täältä on vaikea löytää oikeaa asuntoa. Liian moni pakettien kuljettaja sitten tuntuu olevan sitä mieltä, että se on minun vikani… Iloisimpia ovatkin ne, jotka voivat soittaa etukäteen ja joille voin kertoa, miten tänne pääsee.
Ikävintä on tilata netistä tavaraa tietäen ikävä kutina istumalihaksissa, että kuriirifirma tuo paketin perille, mutta missään kohtaa ei anneta mahdollisuutta kertoa, että ovikoodit (2kpl että pääsee perille) ovat sitten nämä. Turhauttaa soitella UPSiin/vastaaviin ja jonotella, että pääsee kertomaan taas kerran kaikki samat koodit. On yritetty lähettää emailia paketin lähettäjällekin, että tällaiset koodit jos saisi pakettipojille perille niin kiva, mutta eivät ole saaneet tietoa koskaan sitä kautta.
Turhauttaa selvästi kuriireitakin. Pahin tapaus oli, kun tyyppi tulee kalliin kameran ja vielä kalliimman objektiivin kanssa ovelle puhisten kolmannella yrittämällä ja pudottaa paketit sylistään suoraan lattialle. Onneksi säilyi tavara ehjänä, joskin linssi on alkanut reistata nyt parin vuoden jälkeen.
^ Tuollaisessa tilanteessa kannattaa laittaa ovikoodit osoitetietojen mukana tilatessa, tyyliin (door code 1234 & 4321), katuosoitteen jälkeen.
Tai sitten kirjoittaa ihan suomea vaan :’D
Paras oli se kun en tiennyt erään tuotteen saapuvan kotiinkuljetettuna sitä tilatessa. Parin viikon päästä odotti kotona lappu että viimeinen yritys, mikset ollut himassa… Miten olisin tiennyt olla kotona puolen päivän aikaan, jos en tiennyt mitään edes odottaa eikä minulle oltu soitettu vaikka niin väitettiin? Loppu hyvin, kaikki hyvin, mutta pisti miettimään.
Tuosta kakkoskohdasta. Olen töissä tavaran vastaanotossa ja meillä on politiikka se. että jos tavarantuoja on ottanut kuljetettavakseen rikkinäisen paketin, eikä ole pyytänyt edelliseltä vaiheelta mihinkään papereihin mitään merkintää rikkinäisestä paketista, vika on kuljettajassa ja reklamaatio tehdään kuljetusfirmalle.
Kohta 8. Eikös kaikki ulko-ovet ole aika standardi kokoa, tuskin se yllätyksenä tulee vasta rapussa että minkä kokoinen ovi on…
Kyllähän nuita kaikkia ylläreitä tuli esim. sänkyjen, kirjahyllyjen, pianoiden ja kassakaappien kanssa vastaan kun aikoinaan muuttohommia teki.
Ja yleensä ne tavarat oli jotain reittiä ( tai palasina ) aikoinaan saatu sisälle, mutta ulos eivät halunneet aina tulla ihan suosiolla.
Pianoiden???
Todennäköisesti tulee, koska paketti voidaan purkaa vasta ovella ja siinä huomataan, että eihän se mahdu.
Ei, eivät ole. Joissakin on vasikka, toisissa ei. Myös asuntojen ovet voivat vaihdella kymmenisen senttiä helposti. Asunnon korkeus pitää ottaa huomioon tietyissä tapauksissa, kuin myös kodin käytävien käännökset. Jos puoli metriä ulko-ovesta on seinä ja käännös oikealle, ei siitä välttämättä saa millään läpi kahden metrin kaappia.
Ihana asenne sulla! Teet työsi hyvin vaikka aitoja aasiakkaitakin mahtuu päiviin. Kaikkea hyvää pakettipojalle =)
Juu, pakettifirmojen kanssa on mukava asioida kun toimitusaika on 13-21 ja ikinä ei voida soittaa vaikka 30min ennen kuin ollaan paikalla. Lisäksi ovikoodi on ihan ylivoimainen näille neropateille.
Itsekin samaa hommaa tehneenä tuosta neloskohdasta on jonkin verran kokemusta. Itselläni on ollut sellainen taktiikka että jätän ison ja painavan paketin autoon, kipitän sinne neloskerrokseen ja _jos_ vastaanottaja on paikalla, niin kysyn haluaako hän painavan polkupyöräpakettinsa kotiin vai tuleeko kenties alas noutamaan. Mielestäni ei ole tuossa tapauksessa kyse aasiakkaasta kun ei ole kuljettaja viitsinyt päätään käyttää.
Yleensä jos jotain tavaraa on tulossa maailmalta kuriirin välityksellä, olen jo ennakkoon ilmoittanut huollitsijalle, että noudan tavaran terminaalista ( jos en tilaa sitä työpaikalle ), silti valitettavan usein tieto ei välity asiakaspalvelijalta ajojärjestelijälle ja sitä kautta kuskille, vaan kuski sitten soittelee minulle että milloin / miten / mihin hän tavaran tuo.
Kuskit ovat välillä olleet helkutin tyytyväisiä ajojärjestelijäänsä, kun ovat olleet tavaroiden kanssa minun pihallani ja ilmoitan että olen sopinut noutavani tavaran terminaalista.