Epäsiisti järjestys

Olen pienessä sekatavarakaupassa töissä. Päivittäin tulee enempi ja vähempi siivottua sekä nypittyä hyllyjä ja viedä asiakkaiden vääriin paikkoihin jättämät tavarat paikoilleen. Kaikkea emme silti ehdi tekemään ja joskus tietyt siivoukset ja siistimiset on kuin hiekanjyvien laskemista Yyterin rannoilta. Ihan perhanan turhaa.

Valikoimaamme kuuluu ihan hyvä valikoima lukulaseja. Lasit sijaitsevat kassan tuntumassa ja oikeastaan joka päivä lasihyllyltä kuuluu yksinäistä mutinaa, kuinka "mitään ei löydy" ja kun "kaikki on niin sekaisin". Myyjinä tottakai menemme auttamaan oikean vahvuuden löytämisessä sekä esittelemme erilaiset mallit ja värivaihtoehdot, mikäli asiakas tarvitsee apua. Usein saamme kiitosta hyvästä valikoimasta, mutta samaan hengenvetoon jaksetaan valittaa, kuinka lasit ovat aivan sekaisin ja ihan pitkin ja poikin. Niin, samalla kyseinen asiakas itse on vain laskenut lasit lähimmälle tasolle. Jos kaupassa käy toistakymmentä asiakasta tekemässä saman, liekö ihan hirveän kumma, että se lasihylly ei ihan hirveän kauaa pysy järjestyksessä…

Välillä (usein) nämä vääriin paikkoihin jätetyt tavarat aiheuttavat myös suurta harmitusta ja kiukkua kassalla, kun tulee maksun hetki. Asiakkaat eivät tunnu ymmärtävän, että ei aina riitä, että laittaa tuotteen "sinnepäin" oikealle paikalle, sillä samankaltaisia tuotteita on eri hintaisia.

Moni asiakas ei tunnu tietävän, mutta ihan totta, kassalle saa jättää tavaraa, jos sen paikkaa ei löydy, rahapussi jäi kotiin tai muuten vain tuleekin toisiin aatoksiin. Me viemme ne kyllä paikoilleen, josta seuraava asiakas löytää tuotteen.

One Comment

Add a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *