Älkää häiritkö myyjiä
Työskentelen päivittäistavarakaupassa. Viime sunnuntaina perunat pääsivät loppumaan ja minun täytyi täyttää perunasäiliö. Tämä yksi säiliö on sellainen, että sinne on nostettava säkit yksitellen joka on älyttömän raskasta, etenkin kun olen pienikokoinen ja lyhyt naisihminen. Siinä sitten punnersin 25kg säkkiä pääni korkeudelle (mikä on muuten puolet painostani). Yhden säkin jälkeen nostin toista säkkiä, ja samalla siihen saapui asiakas kauhomaan perunaa. Voi helvetti. En yksinkertaisesti pysty odottamaan sen painavan perunasäkin kanssa, joten sanoin että varo ja kaadoin perunat säiliöön. Tää asiakas alkaa huutamaan, että hänen käteensä sattui, koska perunoita osui siihen käteen. Yritin selittää, että tuollaisen säkin nostaminen pääni korkeudelle on aika maksimaalinen urheilusuoritus minulta, enkä pysty sitä paikallani pitämään kauaakaan. Pahoittelin käteen kohdistuneesta kivusta ja oikeasti mua vaan vitutti, et ihmiset ei voi edes muutamaa minuuttia odottaa, eikä heiltä heru mitään ymmärrystä, vaikka minäkin olen vain ihminen.
Otsikko on ehkä vähä pöljä… Mutta kerran bussissa kuski nosti mummelin rollaattorin kyytiin, mamma ihastuksissaan kiitteli. Pois jäädessään vielä pyys apua, mutta kuinkas sitten kävikään? Huusi kuskille että ”Ihan tahallaan läväytit sen mun kipeään polveen, saatanan tunari!” Kuski oli vaan että haista itte, oisit ottanu siitä kiinni.
Pahoinpitelit sinun palkkasi maksavaa asiakasta ja odotat vielä myötätuntoa?
Eli siis seuraavan kerran kun joku vaikka kaatuu mua päin tai horjahtaa ja tönäisee, mä saan nostaa pahoinpitelysyytteen? :—D
Vai onko sulla lukihäiriö? Mitä sen myyjän olisi pitänyt tehdä? Ei se perunan ottaminen ole minuutista kiinni.
Surkuhupaisa juttu, kiitos tästä.
Kannattaa varmaan jatkossa pyytää (mahdollisuuksien mukaan) apua noiden painavimpien nostamiseen ettet riko ittees (tai asiakkaita :D)