Huoltoasemalla asioimisen vaikeus
Olen töissä eräällä huoltoasemalla, jossa palvellaan yksin kaksipuoleista kassasaareketta, joissa on kaksi kassaa molemminpuolin. Yleensä vaihdan vuorotellen kassaa, jos molemmilla puolilla on jonoa. Olen siis aina välillä, uskokaa pois, selin toiseen kassaan, voi hyvät hyssykät.
Aasiakkaat hiipii taakseni ja naputtavat kassatiskiin maksukortilla äkäisesti, jos palvelen toista asiakasta, joka oli vuorossa ensin.
Selän takanani myös seistään hiljaa. Silmiä minulla ei ole selässä ja jos täytän vaikka toisen puolen kassan arpalaatikkoa, hipihiljaa siihen onnistuu AINA hiipimään aasiakas. Ei sano mitään, ei pihahdakaan. Sitten suututaan ja tuhistaan kun en ole heti sillä sekunnilla tajunnut takanani olevan ketään.
Asemalla käy myös vakkariasiakkaita. He saavat alennusta (esim. rekkakuskit, bussikuskit) tietyn numerosarjan sanomisella, sitten suututaan että en muista juuri hänen alennuskoodiaan taikka tupakkamerkkiä mitä juuri hän polttaa. Myös se, mitä pelejä he halajavat veikkauskoneelta tulevan ulos, tulisi muistaa ulkoa.
Työhön kuuluu myös siivous (&vessan pesu). Meillä on tapana laittaa siivouskärry on oven eteen, niin että siinä on korkeintaan 3cm mentävä rako & kolme isohkoa lappua kyseisen vessan ollessa siivouksessa sekä maininta että inva-wc on vapaassa käytössä siivouksen aikana. Silti, jokaikisellä vessanpesukerralla, vähintään viisi asiakasta yrittää kammeta vessaan ”vain nopeasti pissalle”. Jotkut hiipivät SALAA pissaamaan pönttöön, johon olen juuri laittanut pesuaineen vaikuttamaan. Sitten kuitenkin valitetaan toisessa käänteessä kun vessat ovat niin likaisia. Voi hellanlettas.
Kaksi kassaa auki ja yksi myyjä? Äly hoi! :´D
Ei taida olla perähikiällä Neste-huoltoasemaa joss yleensä jonkin sortin marketti. Monesti ovat samassa saarekkeessa vastakkain, kahvilan puoli ja kaupan puoli. Myyjää hyvä syyttää 🙂
Jep. se tyhjälle kassalle tuleva odottaa että toisen kassan myyjä tulee palvelemaan kun toisella on muita tehtäviä.
Minkälainen Essonbaari on kyseessä jos asiakkaan pitää sanoa alennuskoodi? Eikö alennukset ole liitetty polttoainekorttiin, rahtarikorttiin tms. eikä myyjän tarvitse muistaa, kassajärjestelmä muistaa. Vai onko Essolla vielä veivattava, joka sanoo ”kling”?
Vessajuttu on täysin epäuskottava.
Tää Epsome on varmaan niin suuri johtaja että sillä on nämä alempiarvoisten töiden tekijöiden päivittäin kokemat ongelmat ihan jostain muusta maailmasta. En edes ymmärrä mitä sairasta nautintoa hän saa siitä että käy täällä maan matojen sivustolla, olisi vaan siellä omassa erinomaisessa maailmassaan.
Hän on varmaan juuri se asiakas joka valittaa aivan kaikesta, sellaisestakin johon kukaan ei pysty vaikuttamaan kuten esim. maksukortti ongelmista jotka johtuvat ihan muusta kuin kyseisen paikan toimista.
Voisit poistua kokonaan, kukaan ei jää kaipaamaan sinua.
Sinä se sitten jaksat vinkua 😂🙄
Esim. monellakin pienellä ABC:lla on näin. On kaupan kassa, ravintolapuolen kassa ja vielä ns. polttoaine-/veikkauskassa, ja toisinaan yksi myyjä hallitsee näitä kaikkia. Mikä siinä on niin ihmeellistä? Samahan se olisi vaikka oliskin vaan yks kassa, kaikki asiakkaat seisois sit vaan samassa jonossa.
Myös joissakin kaupoissa saattaa olla pääkassan yhteydessä ns. veikkauskassa, joita sama myyjä käyttää vuorotellen.
Itse asiassa varsinkin pienemmillä paikkakunnilla yksi työntekijä kahdella kassalla on täysin normaalia. Täällä päin järjestetty usein niin, että toisella puolella on kahvilan puolen kassa, ja toisella puolella myymälän kassa. Kassoilla on väliä ehkä max viisi metriä. Kun työskentelet toisella kassalla, jää toinen kassa takasivulle. Tupakat saa monesti vain jommalta kummalta kassalta. Esimerkiksi kahdella lähikaupungin ABC:lla on näin. Asiakkaita palvellaan mahdollisuuksien mukaan tulojärjestyksessä tai esimerkiksi ottamalla asiakas vuorotellen molemmilla kassoilla. Ihan hyvä systeemi, jos kaksi kassaa on oltava – turhaa työvoimaa ei esimerkiksi hiljaisina aikoina palkata, mutta kiireaikoina ei jonoa synny, ja tarvittaessa toinen työntekijä esimerkiksi hyllyttämästä tulee toiselle kassalle avuksi. Ja oikeasti hiljaisina aikoina toinen kassa laitetaan kiinni.
Kuulostaa ihan edellisen kotikaupungin huoltoasemalta. Toki varmasti muuallakin on näin, mutta heti ekana tuli yksi huoltis mieleen.
Selityksen makua
Niin saako nyt naputtaa tiskille ja yrittää kiinnittää huomiosi kun olet selin kassaan päin vai olla hipi hiljaa ja odottaa että huomaat?
Myös kohtelias tervehdys on yksi vaihtoehto 😉 Toki jos on mykkä tai niin sosiaalisesti rajoittunut ettei uskalla vieraalle puhua, niin sitten kortin naputtaminen on ihan ymmärrettävä ja ok vaihtoehto 😊
Vaikka ihan perus ”terve” tai ”hei”, vai oletko kuullut tämmöisestä tavasta kun kohtaat toisen ihmisen?
Niin, kun kohtaan ihmisen. En tervehdi selkää.
Epäilisin työskenteleväni samassa ketjussa. Varsinkin tuo alennuskoodihomma rasittaa, sillä en mitenkään voi jokaisen asiakkaan naamataulusta muistaa, mikä alennus häntä koskettaa. Halutessaan alennuksen olisi hienoa jos viitsisi vaikka muistuttaa olevansa bussikuski, rekkakuski tai omistajan vaimo… Mutta ei. Ja sitten suututtaa kun kysyn että mikäs alennus se olikaan.
Olen ollut samassa ketjussa töissä. En kyllä tajua miksi helkutissa niitä kassoja pitää edes olla kaksi kun muutoinkin kassatyöntekijällä kädet täynnä kun samalla pitää tehdä pikaruokaa, siivota vessat, hyllyttää jne ja asiakkaita vaan lappaa sisään.