Jos jotain saisi pyytää

Aina välillä täällä tulee vastaan myyjien ohjeistuksia siitä, että kassalla tuotteet voisi asetella hihnalle niin, että viivakoodit osoittavat koodinlukijan suuntaan. Tämä on tietenkin turhaa, myyjät yleensä kyllä muistavat missä tuotteiden koodit ovat. Painavien tavaroiden kohdalla tämä olisi kuitenkin hyvä neuvo. Esimerkiksi ihmettelen miten ihmiset, jotka ovat vuosien ajan ostaneet kiitettävän usein yhden tai useamman 24-packin kaljaa, eivät ole huomanneet, että niitä on erittäin vaikea ruveta vekslaamaan kassalla. Ne ovat painavia, kassalla ei ole tarpeeksi tilaa kääntää niitä ja ainakin siellä, missä minä olin töissä, paketit todennäköisesti kolhiintuivat kun niitä käänteli. Sitten on yksi tölkki rikki ja se ruikkii joka puolelle kuin suihkulähde. Kaljaa on hihnalla, lattialla ja myyjän vaatteilla. Sitten myyjän täytyy käyttää aikaa siivoamiseen ja siihen, että paketti pussitetaan ettei se jatkaisi vuotamista kassalla tai kiikuttaa se samantien takatiloihin. Lisäksi henkilökohtaisesti kaljan haju aiheuttaa minulle päänsäryn. Jos tällaiset asiat on liikaa pyydetty myyjää ajatellen niin eivätkö he voisi sitten ajatella edes itseään, tällaiset tilanteet eivät varmisti piristä heidänkään päivää.

Jaa tämä tarina:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *