Kaikkihan tuntee minut
Olen erään isomman yrityksen alakerroksen lounasravintolassa töissä. Tämän yrityksen työntekijät saavat tietyn alennuksen, myös monen muun lähiyrityksen työntekijät saavat erilaisia alennuksia. Jos työnantaja maksaa osan lounaan hinnasta on minun lyötävä se oikean firman tiliin, että laskutetaan oikeaa firmaa oikealla summalla.
Tapahtuu melkein päivittäin että:
Aasiakas tulee kassalle ja vaan pönöttää siinä. Ei tervehdi, ei sano mistä tulee, ei sano mitä syö. Minä lyön lounaan kassaan ja sanon 9€, yleensä tässä vaiheessa älähtävät. Jotkut jopa maksavat ja vasta vaihtorahoja saadessaan älähtävät.
Miksei voisi sanoa Hei. senjasen lounas/keitto.
Aasiakas tulee kaverinsa kanssa kassalle. Jutun lomassa tokaisee Lounas ja jatkaa omaansa kaverille. Olen taas että 9€. Siinä sitten aasiakas hermostuu, että onhan se nyt kumma kun mä olen ollut täälä jo kolmena päivänä syömässä, ETKÖ SÄ JO MUISTA MUA!! Rauhallisesti vaan tokaisen, että on joku toinen tainnut olla kassalla, mutta olisiko näyttää henkilölätkää ja vaikka alkuunsa pitää sitä esillä niin tunnemme myös täälä kassan toisellakin puolella sinut helpommin. Meillä kun käy päivässä reippaat 200 asiakasta niin ei heti muisteta… Tämä tapahtuu erityisesti kesäkuussa kun nuoret miehet (n25v.) aloittavat uudessa kesätyössä.
Onneksi on myös paljon heitä jotka osaavat tulla nätisti ja kivasti asioimaan kassalla..
– Lounaskassa –
”ETKÖ SÄ JO MUISTA MUA!!” Taitaa kyseinen reppana olla pilalle hemmoteltu kakara, jonka maailma pyörii vaan itsensä ympärillä. Ei tajuakaan maailman realiteeteista vaan kaikkien pitäisi hänet tuntea ja kumartaen palvella. Valitettavasti tunnun muutaman kyseisen tapauksen ja melkein laitoshoitoa vaatisivat.
Kumma kyllä yleensä ymmärtäväisimpiä asiakkaita näissä kanta-asiakas tmv. tilanteissa ovat juuri ne, jotka itse muistavat helposti kasvot ja nimet yms. Itse en ikinä oleta, kun käyn jossakin vakkaripaikassa, että joku muistaisi mut ja aina kärsivällisesti todennan että kuka olen. Noista, jotka valittaa, että ”ETKÖ SÄ VIELKÄÄN MUISTA KUKA MÄ OON?!” eivät näköjään itse muista kenen kanssa ovat asioineet, vaan olettavat jotenkin kaikkien ko. ravintolan aspojen nähneen hänet ja muistavan hänet oitis.