Kannattaako laskut maksaa?

Mies tulee hankkimaan vakuutusta. Hänellä ei ole luottotietoja, joten en voi vakuutusta hänelle myydä. Hän nostaa kauhean metelin siitä, kuinka hänellä ei ole mitään maksamattomia laskuja ja luottotiedot ovat menneet aivan syyttä meidän yhtiön takia. Asiaa selviteltyämme käy ilmi, että hänellä on ollut meillä aikaisemmin liikennevakuutus. Hän ei ollut maksanut laskuja karhukirjeistä huolimatta, joten lasku meni ulosottoon. Sitten hän ajoi kolarin. Liikennevakuutushan on lakisääteinen, joten se oli maksamattomista laskuista huolimatta voimassa, mutta korvauksesta vähennettiin ensin maksamattomat laskut ja maksettiin hänelle vasta loppu korvauksesta. Vakuutusyhtiön osalta homma on kunnossa. Perintätoimistolle luonnollisesti ilmoitettiin, että velka on suoritettu ja perinnän voi lopettaa.

Perintätoimisto lopetti vakuutusyhtiön saatavan perinnän, mutta jatkoi omien perintäkulujensa kärkkymistä asiakkaalta. Koska maksua ei tullut (ja asiakas oli varaton, eli ulosotto ei häntä häirinnyt), kasvoi summa vuosi vuodelta. Sitten muutaman vuoden kuluttua, kun niitä luottotietoja olisi tarvittu, ilmoitti asiakas, että hän on aina heittänyt perintätoimiston kirjeet suoraan roskikseen, koska velka vakuutusyhtiölle oli kuitattu. Joo, on. Mutta perintöyhtiön velkaa ei ole kuitattu…

Jaa tämä tarina:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *