Liikaa informaatiota
Olen töissä kotimaisella operaattorilla nimenomaan myyntikanavan puolella. Hoidamme kuitenkin päivittäin työkavereideni kanssa asiakkaiden muita ongelmia, sillä pienehköllä paikkakunnalla monet asiakkaat tulevat tutuiksi ja heihin on hyvä pitää suhteet yllä.
Eräänä päivänä työpaikalleni ilmestyy jo eläkkeelle jäänyt naishenkilö, jolla tuntuu olevan raskas ongelma: Operaattori lähettää hänelle viikoittain MAKSUTTOMAN saldotiedotteen hänen liittymiensä yhteisestä saldosta ja eritellyistä saldoista. Asiakkaan 7 vuotta vanha puhelinmalli pätkäisee tämän tiedotteen jokaisen 160 merkin kohdalla niin, että asiakas saa yhteensä 3 viestiä. Tämä ei häntä miellytä, kun puhelimeen pitäisi tulla vain yksi viesti.
Asiakas vaatii minua tekemään asialle jotain, ja yritän hänelle noin 3 kertaa selittää, että ongelma on hänen puhelimessaan. Viesti lähtee meiltä yhtenä, mutta hänen luurinsa vastaanottaa sen kolmena kappaleena. Alkaa valitus siitä, että hän ei halua näitä kahta ylimääräistä viestiä, sillä puhelimen muisti täyttyy. Kehotan asiakasta poistamaan ”turhat” viestit. Sehän nyt on kuulemma ihan mahdotonta ja liian vaivalloista.
Asiakas valittaa vihaisena, että ei saa meiltä asiakaspalvelua kyseisessä asiassa ja että tällaiset viestit tulisi kyllä räätälöidä jokaisen asiakkaan tarpeiden mukaan. Just joo. Ei auta, vaikka sanon hänelle, että palvelu on maksuton, joten ylimääräiset viestit eivät varmaan ole hänelle ylitsepääsemätön asia. Kerron myös, että voin poistaa palvelun kokonaan, jottei hän saa yhtään häiritsevää viestiä. Ei käy.
Seuraavaksi asiakas vaatii saada soittaa työpuhelimestani operaattorillemme operaattorin omaan piikkiin. Suostun tähän päästäkseni vähemmällä. Näpyttelen hänelle asiakaspalvelumme numeron ja asiakas jonottaa. Hän selittää ongelmansa parikin kertaa aspalle, joka toistaa täysin samat asiat kuin mitä itse sanoin aikaisemmin. Tässä vaiheessa alkaa uhkailu toiselle operaattorille vaihtamisesta. Asiakas ei myöskään usko että vika on hänen puhelimessaan eikä ota kuuleviin korviinsa puhelinmallin vaihtamiskehotuksia.
Taisteltuaan noin vartin aspamme kanssa hän lopulta luovuttaa ja käy kolmannen kerran saman keskustelun kanssani lävitse. Tässä vaiheessa olen jo noin 7 kertaa kertonut hänelle mikä syy on ja sanonut, etten voi eikä kukaan firmassamme voi vaikuttaa koko asiaan, ja hänen on itse ratkaistava, tahtooko hän viestin yhdessä osassa (puhelimen vaihto), kolmessa osassa (nykyiseen luuriin) vai ei viestiä ollenkaan (voin poistaa palvelun kokonaan käytöstä). Mikään ei miellytä asiakasta. Kerron myös, että hän voi seurata laskunsa kertymistä internetistä, mutta sekään ei kelpaa.
Tässä vaiheesssa asiakas alkaa selata puhelintaan vakuuuttaen minulle, että ”ENNEN NE SALDOVIESTIT TULIVAT YHDESSÄ OSASSA, MINÄPÄ NÄYTÄN”. Tarkastan puhelimen, ja huomaan niiden tulleen kahdessa osassa. Aasiakas ottaa luurin käteen ja sanoo ”EIEI KYLLÄ NE TULIVAT YHDESSÄ”, selaa hetken viestejä ja kommentoi ”sittenkin poistaneensa juuri NE viestit”. Kysyn taas kerran, josko hän voisi poistaa myös nämä ”ylimääräiset” viestit jatkossakin. ”No mutta sehän maksaa vaivan” vastauksen jälkeen luovutan, toivotan asiakkaalle hyvät päivänjatkot ja pahoitteluni etten voinut auttaa enempää. Tämän jälkeen kuuntelen vielä valitusta 5 – 10 minuuttia ja toiselle operaattorille vaihtamisuhkailuja. Viileä ilme ja väkinäinen vastailu saa kuin saakin aasiakkaan poistumaan viimein paikalta.
Syy EI ole hänen puhelimessaan.
Syy on teidän viestissänne, joka on LIIAN PITKÄ.
Mutta joo, rasittavaa varmasti 🙂
Juuri näin!
Ole sinä Nakke3 hiljaa, kun et selvästikään ymmärrä mitään asiasta!
Tiivistäpä kommenttisi kolmasosaan nykyisestä sisällön ja luettavuuden pysyessä samana, urpo.
”Puhelin toimii, viesti liian pitkä. Rasittavaa.”
Asiakaspalvelijan näkökulmasta ei ikinä pitäisi sanoa asiakkaalle, että hänellä on huono puhelin, ja vika on hänessä. Urpo..
Ja edellisen kommentin tiivistetty versio: viestinne on liian pitkä.
Tiivistetty versio saldotiedosta voisi olla: ”Saldoa kertynyt 14 euroa” Mutta suurin osa asiakkaista tarvitsee ja halunnee tarkempaa erittelyä eli perusteluita. Samaa perään Peikkaeikalta mutta ne perustelut jäävät uupumaan tuosta lyhennetystä versiosta.
Kieltämättä ihmetytti miksi saldoviestin pitää olla kolmen viestin, eli yli 320 merkin mittainen. Mutta se ei tietenkään ole aspan vika
Tuli sen verran paksua puutaheinää, että pakko kommentoida. Vika ei siis ole asiakkaan puhelimessa joka vastaanottaa yhden viestin kolmessa osassa, vaan operaattorin järjestelmässä joka valehtelee lähettävänsä yhden viestin – tähän lankaan meni myös asiakaspalvelija. Joka on yhtään perehtynyt tekstiviestitekniikkaan, ymmärtää että tässä tapauksessa oikeasti lähtee KOLME VIESTIÄ. Suurin osa nykypuhelimista huomaa tämän ja yhdistää ne yhteen näkymään, mutta asiakkaan puhelinta ei kyllä voi syyttää tästä jos näin ei tapahdu. Toimiva puhelin se kuitenkin on, pitäisikö se uusia operaattorin ylipitkien viestien vuoksi?
Lopputulos molemmissa tapauksissa = kolme viestiä. Ihan sama vaikka lehmät Marsissa sen aiheuttaisivat.
Tuota noin… Nakke3, oletko trolli vai totisesti noin ymmärtämätön? Sinulta taisi koko homma mennä yli hilseen, aspa ei yksinkertaisesti voi koko hommalle yhtään mitään. Uskomatonta että näinkin pienestä asiasta saadaan tämänkaltainen nillitys aikaiseksi 😀
Oisko se tarinan aasi ollut Nakke3.
En kestä kuinka läppä tää Nakke3 on!!! Ulvon tyypin kommenteille melkein yhtä paljon kuin itse aasiakkaalle 😀
Nakke3 on ihan oikeilla jäljillä. Tekstiviestillä on aina tietty koko X ja siihen mahtuu tietyn verran merkkejä. Käyttämäämme tekstityyppiä siihen mahtuu 160 kpl. Nykyiset puhelimet yhdistävät tekstiviestejä segmenteillä jopa 8 x 160 merkkiä asti.
Tiivittenyä siis kyllä, operaattori lähettää kolme(3) yhteenommeltua viestiä, jotka vanhempi puhelin erottelee toisistaan.
Nakke3:lta taisi kuitenkin mennä ihan täysin ohi koko jutun pointti. 😀 aspahan vain suositteli hankkimaan uudempaa puhelinta, jos asiakas ei halua pitkiä viestejään useammassa osassa.
Antakaapa arvon besserwisserit vielä operaattorille ohjeet kuinka tiivistää viesti 160 merkkiin luettavuuden ja sisällön kärsimättä.
Siirrytään vanhaan kunnon lennätin-kommunikaatioon.
Hyv.asiak.Viim.Kuuk.Sald.37e.Teks.Viest.Yht.21.e.Puhel.Yht.16e.Terv.Oper.