Rengasliikkeessä päivää!

Minulla on autoetu. Auto on vaihdettava kolmen vuoden välein, kilometrejä kertyy semmoiset 150-160 000 kilometriä kolmen vuoden aikana. Auton vaihtaminen tuli ajankohtaiseksi viime syksynä, mutta tällä kertaa en saanutkaan uutta autoa, vaan talossa oli yksi ylimääräinen auto, joka tuli minun käyttööni. Tämä tapahtui viime syys-lokakuun vaihteessa, ei siinä mitään sen kummempia episodeja ollut. Auto on ihan OK, paitsi että siinä on manuaalilaatikko, kun olen tottunut ajamaan automaatilla. Vuosi pitää tuota keppivaihdetta kestää, lokakuussa taas uusiksi…

Helmikuussa 2014 auton oikea takarengas alkoi vuotaa, se tyhjeni lauantaita vasten yöllä ihan tyhjäksi. Autossa on kompressori tämmöisiä tilanteita varten eli ei vararengasta ollenkaan. Siispä ilmaa sisään ja kohti rengasliikettä, nettitutkiskelun jälkeen ilmeisesti ainoaan lauantaisinkin avoinna olevaan liikkeeseen. Auto pukille ja avaamaan renkaitten kiinnityspultteja. Alumiinivanteet kun oli, oli jokaisessa rattaassa yksi lukkopultti, joka vaatii erikoisavaimen. Arvatkaapa löytyikö sitä autosta. Eipä tosiaan. Onneksi renkaan paikkaaminen onnistui rengasta irroittamatta, sillä ruuvi, joka oli renkaan puhkaissut, löytyi helposti. Itse paikkausoperaatio kesti muutaman minuutin ja kustansi 20 euroa, eli ei siinä mitään. Kaikki ok.

Muutama viikko operaation jälkeen aloin etsiä sitä lukkoavainta oikein tosissaan. Olin lokakuussa vaihdattanut kesäkumit alta rengasliikkeessä, Euromasterilla. Vaihto-operaation ajan join kahvia sisätiloissa ja hain auton hallista vaihdon jälkeen. Sekin oli sujunut ihan moitteettomasti. Mainitusta syystä kuitenkaan en ollut tietoinen lukkomutterin avaimesta, mutta nyt tiedän, että semmoinen on olemassa. Pengoin siis auton läpikotaisin, peräkontti tyhjäksi, kaikki ulos työkaluja myöten. Etsin avainta verhoilujenkin sisältä, jos se olisi vaikka irronnut sille kuuluvasta lokerostaan. Sellainen nimittäin oli olemassa, peräkontista löytyi joku työkalupaketti, jossa lukkoavaimelle oli oma lokeronsa. Mutta tein turhaa työtä, avainta ei ollut autossa, ei peräkontissa, ei hansikaslokerossa, ei ovitaskuissa, ei missään. Tyhjensin auton totaalisesti, aikaakin meni siinä parisen tuntia. Sen jälkeen pengoin varastoa, jos vaikka olisin jossakin välissä nostanut autossa olevan pulttipussin sinne, mutta sitäkään ei ollut mistä ottaa. Edellisessä autossani oli vain kesärenkaissa alumiinivanteet ja siten kaksi erilaista pulttisarjaa, mutta tästä uudesta minulla ei kyllä ole vieläkään mitään muistihavaintoa, eli oliko siinä eri pultit kesävanteille. Ja jos oli niin oliko ne pultit minulla kotona vaiko rengasliikkeessä renkaitten mukana. Ei ole muistikuvaa siitä, ei.

Joka tapauksessa sitä avainta ei ollut minulla autossa eikä varastossa, se on fakta, joka pitää. Ei ole.
Soitinkin sitten sinne rengasliikkeeseen, käytiin suurin piirtein seuraava keskustelu minun ollessa jo pikkuisen vittuuntunut ja turhautunut avaimen häviämiseen:
– Rengasliikkeessä, päivää.
– Hei, minä tässä, minulla olisi seuraavanlainen ongelma. Vaihdatin autooni, sellaiseen joka tuli minulle syys-lokakuun vaihteessa, teillä talvirenkaat alle. Autossa on alumiinivanteet ja renkaitten pois ottamista varten semmoinen lukkopultin avain. Sitä avainta ei kuitenkaan ole autossa ja mietinkin, voisiko olla niin että se on jäänyt sinne renkaitten mukaan, esimerkiksi pulttipussiin? Onko semmoisen tarkistaminen mitenkään mahdollista?
– Oletko katsonut peräkontista?
– Olen. Olen katsonut ja penkonut koko auton. Autossa on semmoinen työkalupakkikin, jossa sille avaimelle on oma lokeronsa, mutta se avain ei ole siellä
– Me ruukataan laittaa se avain siihen lokeroon. Eikö se ole siellä?
– No ei ole. Eikä ole koko autossa, eikä minulla ole mitään pulttipussiakaan erikseen kesärenkaille, enkä tiedä onko niille kesäkumeille omat pultit. Onko mahdollista tarkastaa teiltä sieltä varastolta, onko siellä renkaitten mukana semmoinen pulttipussi?
– Jos se avain on tippunut siitä työkalupakin lokerosta sinne auton peräkonttiin?
– ..phhhh (alkoi jo mennä hermo). Ei, se avain ei ole autossa.
– Me ruukataan laittaa se sinne omaan lokeroon.
– Niin, mutta se avain EI OLE autossa. Olen sen tutkinut!
– Eikä siis ole siinä työkalupakissa?
– Ei (pidätellen…)!
– Minäpä katson koneelta. Joo…. Olet vaihdattanut renkaat 7. Lokakuuta kello 9.15. Täytyy käydä katsomassa tuolla hallissa numero kolme, onko siellä ylimääräistä avainta…
– Mutta siitähän on jo kohta viisi kuukautta!
– Kyllä niitä avaimia saattaa joku ylimääräinen aina olla….
– Mutta onko se pulttipussin olemassaolo mahdollista tarkistaa?
– Ei voi tietää, onko niissä erilaiset pultit. Riippuu vanteesta.
– No, kun sitä pulttipussia ei ole minulla, niin onko se mahdollista tarkistaa sieltä teidän varastosta sieltä minun renkaitten välistä tms että onko siellä..
– Me katsotaan tuo halli, onko siellä ylimääräistä avainta ja soitellaan. Heippa!

Siinäpä se. Mietin, että onkohan tuo puhelimeen puhunut asiakaspalvelija koskaan miettinyt, miltä tuntuisi kuunnella joskus mitä hänelle sanotaan. Saapa nähdä milloin ne soittaa minulle sieltä. Nyt on mennyt kaksi viikkoa tuosta puhelinkeskustelusta. Odotellaanpa!

– Mahottomia –

17 Comments

Add a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *