Sähköpostitilaus

Olen töissä painofirmassa, johon tulee paljon tilauksia sähköpostilla. Melko tyypillinen asiakas lähettää ensin tilauksen sähköpostilla ja soittaa parin minuutin päästä puhelimella vain kertoakseen, että ovat lähettäneet meille sähköpostia X)
Kaiken lisäksi olen saattanut jo ehtiä lähettää tilausvahvistuksen sähköpostilla takaisin. Turhaa aikaa tuhrautuu molemmin puolin.

Toinen ihana asiakastyyppi on sellainen joka on lähettänyt edellisenä iltana sulkemisajan jälkeen tilauksen sähköpostilla ja ovat aamulla ennen avaamista oven takana odottamassa/hakemassa valmista tilausta! Ollaan me aika nopeita, muttei sentään niin nopeita! Aargh, ja sitten ihmettelevät kun se ei olekaan valmis!

– hanna –

Jaa tämä tarina:

1 kommentti

  1. Brix sanoo:

    Juu, kuulun kyllä itse näihin peräänsoittelijoihin, mutta syy on kyllä ihan hyvä. Meidän firmassa tuotteen printtaaminen painossa ei ole ihan jokapäiväistä hommaa, ehkäpä pari kolme kertaa vuodessa. Voisin toki vain lähettää mailin ja toivoa, että osoite oli oikea tai en itse unohtanut jotain oleellista, kun en noita tosiaan kovin usein tee. Pariin kertaan kannatti soittaa, toisella olis tullu väärää kokoa, toisella: ”Niin eikös teidän firmalla ollut se tapa, että keltainen viiva tulostetaan 4mm mustana viivana?”, -Juu ei. Taitaa olla kilpailijalla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *