Seksuaalihäirintä kiinteänä osana aspautta
Tästä aiheesta on varmasti monta muuta tarinaa ja kokemusta, mutta kaikista vaietaan. Olen 18-vuotias neljä kesää myyjäntöissä ollut tyttö, joka on kohdannut häirintää työpaikalla 14-vuotiaasta asti. Omakohtaisessa perehdytyksessä myyjän ja kassan työhön vaiettiin tästä jokapäiväisestä häiritsevästä, epämiellyttävästä ja ahdistavasta aiheesta. Seksuaalihäirinnästä. Seksuaalihäirinnästä, joka tulee vain ja ainoastaan asiakkaiden suunnalta.
En ole erityisen herkkä asian suhteen. Kevyt flirttailu, kehuminen ja muu tämän kaltainen käyttäytyminen ei haittaa työskentelyäni. Kun yksittäinen ”laitatko kuittiin puhelinnumerosi”-lausahdus muuttuu yksityiskohtaiseksi fantasioinniksi ja jatkuvaksi ehdotteluksi työni muuttuu epämiellyttäväksi ja ahdistavaksi.
Seksuaalihäirinnällä ei ole naamakerrointa. Ei, en suhtaudu yhtään sen positiivisemmin pervoutuneeseen asiakkaaseen, joka on nuori ja komea. Tietenkin joitakin asioita on helpompi ottaa vastaan ja käsitellä, kun vastassa on suunnilleen samanikäinen henkilö. Oman kokemukseni mukaan kuitenkin häirintä tulee vanhempien miesten suunnalta. Vaikka röyhkeä ja epäkohtelias ehdottelu olisi odotettavampaa nuoren suunnalta, ei näin ole.
Asiakaspalvelijan odotetaan palvelevan ja miellyttävän. Asiakas on aina oikeassa-asenteella tullaan ja kohdataan varsinkin tilanteet, jotka eivät itseään miellytä. Tämä asenne näkyy seksuaalihäirinnässä tilanteena, jossa koetaan esimerkiksi kassatyöntekijän työnkuvaan kuuluvan erilaisten seksuaalivireisten tilanteiden hyväksyminen ja niiden vastaanotto hymyillen. Kun vastaus ei itseään miellytä koetaan asiakaspalvelun epäonnistuneen. Vaihtoehtoisesti juttu kuitataan ”minähän vain leikilläni”-lauseella ja tympääntyneellä ilmeellä. Vahinko kuitenkin on jo sattunut ja tilanne jää mielenperukoille kytemään.
Huolestuttavinta aiheessa on nuorten, alaikäisten, osuus tämän kaltaisissa jatkuvissa tilanteissa. Kaupoissa tai missä vain muualla työpaikoissa näkee tänäpäivänä paljon peruskoululaisia ja toisen asteen opiskelijoita työharjoitteluissa ja kesätöissä. Työntekijä koetaan kypsyneenä ja aikuisena. Myyjä on aina myyjä vaikka ikä huitelisi neljässätoista ikävuodessa. Seksuaalivireiset tilanteet ovat pelottavia ja ahdistavia joka iässä, mutta niiden vaikutukset nuoreen ovat todennäköisesti pysyvämpiä kuin nuoren vanhempaan kollegaan.
Miksi häirintä on yhtään sen hyväksyttävämpää kaupan seinien sisä- kuin sen ulkopuolella? Et kävelisi torilla peruskoululaista vastaan ja ehdottaisi perjantai-illan viettoa lämpimissä tunnelmissa. Kun vastassa on sama henkilö työpuku päällä ottamassa asiakkaita vastaan tilanne muuttuu.
Jos haluaa lähestyä myyjää tai työntekijää normaalia tuttavallisemmin kannattaa se tehdä kohteliaasti ja hyvien rajojen sisäpuolella. Jos muistisääntönä pitää sen ettei sano asiakaspalvelijalle mitään, mitä ei sanoisi kyseiselle henkilölle hänen vapaa-aikanaan, ei voi mennä kauhean pieleen ellei oma luonne ole luonnostaan aasimainen.
Tässäpä kypsä kirjoitus nuorelta. Lisäksi kirjoitettu erittäin hyvällä suomella.
Loistava kirjoitus. Kiihkottomasti ja asian selkeästi esittäen selvitit mitä nuoret, ja miksei vanhemmatkin aspat joutuvat kokemaan. Ei kenenkään, oli sitten nuori tai vanha, pitäisi joutua kuuntelemaan seksuaalisia tai siksi tulkittavia ehdotuksia, puheita, yms. Mutta valitettavasti maailma on mikä on. Kassoilla voisi olla varashälyttimien kaltainen laite, joka alkaisi vonkua ja välkyttää valoja kun asiakas käyttää tiettyjä ei-toivottuja sanoja. Sanojen määrittely on tietysti hankalaa, mutta eiköhän aspoilta sanalistat löytyisi.
Vittu mitä paskaa. Onkohan tämä ihan oikea foorumi tällaisille vuodatuksille.
Jahas ja ensimmäinen ahdistelija löytyi
Paskaa? Koska onhan se kurjaa tajuta, ettei se aspatyttö lämpene omille yrityksille? Sivusto on kuitenkin tarkoitettu tarinoille aasiakkaista ja itse lasken sopimattomia ehdottavat henkilöt näihin. Vaikka kuinka olisi asiakaspalvelussa töissä, pitää sitä työtä saada tehdä ihan rauhassa, eikä hyvään käytökseen kuulu edes aspalta tuommoisen sietäminen, se on sitten ihan toisen alan ammattilainen se.
Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa.
Tuliko tämä mielipide jutussa kuvaillulta kuolaavalta sedältä?
Lisäksi mietityttää miksi joitain asiallisia kommentteja ei julkaista ja tuollainen kommentti julkaistiin? Kuvaako se valvojan omaa mielipidettä?
Tuli just sellainen kommentti, minkä aspa saa kun kohteliaasti kertoo asiakkaan ehdotuksen olevan epäsopivaa…
Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa? 😀
Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa?
Ihan aiheesta asia nousee silloin tällöin pinnalle, saisi nousta useamminkin. Voin vaan kuvitella, millaista on juottoloissa työskentelevillä, jos päivittäistavarakaupoissakin törmää näihin kopeloijiin ja ehdottelijoihin, jotka ovat vielä ihan selvinpäin (ainakin useimmiten).
Juottoloissa nämä ovat ihan kamalia. Olen baarissa töissä oleva reilu parikymppinen nainen ja häirintää tulee yleensä yli 50+ miehiltä…
Ja jos kehtaat mitään sanoa vastaan niin haukutaan paikka ja sut ihan maanrakoon. Päissään olevat asiakkaathan ovat 10x kertaa enemmän oikeassa, kuin ne selvinpäin olevat..
Onneksi silti on oikeus teoriassa heittää pihalle ne todella pahasti yli menevät, mutta kun työpaikkani ei ole lähelläkään huipputasoa ja jostain ne myynnitkin on saatava..
http://www.mll.fi/kasvattajille/kiusaamisen-ehkaiseminen/seksuaalinen-hairinta/
Tuolta peruskoulustahan ne opitaan. Seksuaalinen häirintä on kiusaamista.
Ihan täyttä aasiasiaa. Pervoilu ja alaikäisiltä vonkaaminen on ihan naurettavaa. Erikoista on, ettei sukupuolen perusteellakaan ole turvassa, lähinnä vanha nainen harvemmin ehdottelee nuorelle tytölle, mutta muuten kaikkea voi odottaa.
Mitä kitiset siellä Esko? Mee muualle jos ei kiinnosta.
Olen itse miespuolinen ja tämä asia häiritsee kuinka kierotuneita pervoja jotkut on ja jotka sit aiheuttavat näitä ikäviä asioita ajattelamalla itsekkäästi aina.
Juttu on kyllä kirjoitettu aiheesta, koska olen itsekin saanut vaikka minkälaista ehdotusta kassalla työskennellessä. Olisi ollut vaan parempi, jos olisi kerrottu niitä jotain tilanteita, eikä vain yleisellä tasolla puhuttu asiasta.
Minkähän takia mun vastauksia ei julkaista… Yritän uudelleen. 16 vuotiaana olin kesätöissä kaupassa. Kun hyllytin maitoja, joku 50 vee työmies tuli ja puristi perseestä. Sen jälkeen mun piti kuitenkin palvella häntäkin hymyssä suin. Nyt aikuisena en niin välittäis mutta teinille se jäi iäksi mieleen. Ovatko asiakaspalvelijat ”vapaata riistaa” eli heitä voi lähennellä eivätkä voi pistää edes vastaan.
Itse moisessa tilanteessa työnnän ahdistelijan käsi pius ja ilmoitan selkeästi, että ’älä koske!’, onko aspa-henkistä tai ei. Ymmärrän, että töitä on pakko jotain tehdä, mutta oma koskemattomuus on tärkeämpi, enkä haluaisi työskennellä työnantajalle, joka vihjaisi sietää sellaista käytöstä.
Minä kerron ihan konkreettisen esimerkin. Olin 16 vuotias ja kesätöissä kaupassa. Laitoin maitoja hyllyyn kun n. 50 kymppinen työmies tuli ja puristi perseestä. Sen jälkeen mun piti kuitenkin palvella hänetkin hymyssä suin. Nyt kun on ikää karttunut niin tuskin välittäisin mutta teinille se jäi iäksi mieleen. Rakkaat aasiakkaat, kun liikutte ulkona niin puristeletko teinien periä ihan noin vain?
Taitaa Esko A itse olla näitä pervoja jotka ehdottelevat kassaneideille seksiä. Ei varmaan kannattaisi jos pippeli on pieni, sininen ja sisäänpäin kasvanut kuten Eskolla.
Tärkeintä noissa tilanteissa on puhaltaa heti peli poikki. Jos tulee asiattomuuksia niin ystävällinen, mutta tiukka ilmoitus ettei tuollaista kuunnella. Jos ei jutut muutu, niin osoitus ovelle. Tähän ei pomollakaan ole nokan koputtamista, ellei keksi sitten jotain muuta keinoa ehkäistä työntekijöiden seksuaalista häirintää.
Ja jos joku häiriköi 14-vuotiasta harjoittelijaa, niin menkää herranjumala väliin. Sen ikäinen ei välttämättä itse tilanteessa pärjää, joten itse kävisin ponnekkaasti ilmoittamassa tämän neidin olevan sitten 14-vuotias, ja että onko asiakas yleensäkin kiinnostunut niin nuorista.
Miksi Esko A. kirjoitat noin ikävään sävyyn? Tuo sinun ”vittu ja paska” -kirjoituksesiko tänne sopii paremmin?
Aikuistu hyvä ihminen.
Jos kassalla on 14-vuotias, pitää tosiaan mennä väliin ja puuttua siihen, ettei sen ikäinen saa työskennellä kaupan kassalla. Sosiaali- ja terveysmisteriön asetuksessa nimenomaan sanotaan, ettei kassalla työskentely kuulu töihin, joita sen ikäisellä on lupa teettää.
Tälläiset purkaukset sopisivat ennemmin jonnekin HS: nyt-palstalle tai vastaavaan foorumiin. Tältä sivulta en tälläistä odottaisi.
Itse aiheeseen sanoisin, että rohkeasti sanokaa niille asiakkaille, että ”ei mun tarvia tuollaista kuunnella” tai ”En myy sulle yhtään mitään, jos et osaa käytöstapoja”. Tosin otaksun, että osa kassatyöntekijöistä ottaa jotkut kommentit liian henkilökohtaisestikin.
Ja sinä et ilmeisesti laske Aasiakkaaksi asiakasta, joka seksuaalisesti ahdistelee työntekijää? Äly hoi…
Täyttä asiaahan tämä on. Joka ikisessä työpaikassani museon kesäoppaasta myyjään ja toimistotyöntekijään, olen kohdannut seksuaalista häirintää asiakkaiden suunnasta. Erityisen vaikeaksi asian tekee, että vaikka kuinka kertoisi olevansa jo naimisissä, niin asiakas jankkaa, että eikö nyt olisi ihanaa lähteä viettämään seksuaalisväritteistä iltaa hänen kanssaan. No mitäpä veikkaat?!! Ei tuntuu olevan vieras käsite osalle näistä pervoilijoista.
Kuulostaa tutulta. Itse aloitin aspahommissa 15-vuotiaana. Aika alusta asti sai kyllä kuulla kaikennäköistä, enkä pullossa kasvaneena osannut aluksi vastata. Kyllä sitä vieläkin jotkut adiakkaat saa mykäksi, vaikka työt on koulutuksrn myötä vaihtuneet suuresti.
sanat on vaan sanoja ja kehut kuuluu ottaa kehuina eikä loukkauksina ; ) asiakaspalvelijan kuuluu miellyttää asiakasta ja hymyillä vaan söpösti kaikkeen mitä asiakas sanoo : 3
’Kun yksittäinen “laitatko kuittiin puhelinnumerosi”-lausahdus muuttuu yksityiskohtaiseksi fantasioinniksi ja jatkuvaksi ehdotteluksi työni muuttuu epämiellyttäväksi ja ahdistavaksi.’
Kun tämä on nyt kuitekin on vanha, kuka Suomessa pyytää kassan puhelinnumeroa. Taitaa olla jenkeistä kopioitu juttu.
Hommaa parempi työpaikka, niin ei tarvitse kuulla ”häiritseviä” kommentteja. Ehkä se kannustaa opiskelemaan.