Silmä käteen, taas
Tiedän, että kahvilaan ei tulla siivoamaan, vaan nauttimaan hetkestä ja/tai ruokailemaan. Silti ei mene minulla jakeluun, miksi kaikki jätetään kuin koira pask*nsa.
Ensimmäisenä se tuotteiden valinta ja ostaminen. Mitään ei mietitä etukäteen, varsinkaan rahoja ja jonossa seisotetaan valovuosia. Muut turhautuu takana ja vain päästäkseen tekemään samaa omalla vuorollaan. Osa ei jaksa odottaa ja ohittelee, ja sitten ähisee kun sanon että palvelen toista.
Kaikki, toistan, KAIKKI ostokset maksetaan 10 tai 20 euron seteleillä. Myös ne klassikkokarkit jotka maksaa 15 senttiä. Tai lapselle annetaan 50€ seteli josta pienellä kahvilalla ei ole taatusti antaa takaisin kello 6.30 aamulla , ja kun yritän jotenkin asian kanssa selvitä, muksu alkaa vääntää itkua ja olen vanhemman mielestä ilkeä ämmä koska sehän olen minä joka päätän pohjakassan suuruuden, ei pomo.
Hinnatkin on tietenkin minun syytäni. Samoin se, että asiakkaat eivät osaa lukea, ja tivaavat miksi tuote X maksaa tämän verran, kun tuossa lukee että maksaa eri summan. ”No mutta hyvä herra/rouva kiukkupylly, siksi, koska se mitä katsotte on tuotteen Y hinta, ja se myös lukee siinä, huomiovärillä korostettuna.”
Tuolit riuhdotaan pitkin salia miten sattuu, lastenistuimet jätetään tismalleen siihen mihin se sattuu taaperon pois oton yhteydessä jäämään – vaikka kaatuneena lattialle.
Serviettejä kannetaan sylikaupalla pöytään, mutta lähtiessä siihen pöydälle jää räkäisten paperien lisäksi silti kuolaa, pilttiä, murusia, nokare kakkaa ja kahvitahroja. Samoin jää astiat, vaikka seinällä isolla lukee että ”palauta tähän” ja palautuspiste on ihan varmasti näkyvillä. Lisäyksenä lukee havainnollistavan kuvan kera, että kupit jätetään oikein päin, mutta siitäkin huolimatta puoliksi täysiä kuppeja kipataan nurin ja kastellaan koko kärry astioineen kaikkineen haalealla sokerin kyllästämällä sumpilla.
Astioita palautetaan tietenkin myös tiskille. Ei siis haittaa, jos ne jättää minulle siihen, mutta on ikävää tulla vessareissulta, kun linjasto on tukittu lähmäisellä astiavuorella. Sitä ihmettelemässä on tietenkin puolet Suomen puolustusvoimista, marttakerho ja vuoden somevaikuttaja, joka twiittaa heti miten laiskaa henkilökuntaa kahvilassa on.
Niin, ja se vessareissu… Takahuoneessa ei ole omaa vessaa työntekijöille. Vessa on kahvilan toisella puolella ja samalla asiakaskäytössä, eli ajoituksen on oltava millisekunnin tarkkuudella laskettu. Vaikka jättäisi lähtiessä millaisen selkeän ”olen pask*lla”-kyltin tiskille, asiakkaat koputtelevat kaikkia käsillä olevia pöytiä, ovia ja ikkunoita herättääkseen huomioni.
Kaiken kruunaa se yksi työkaveri, joka ei vaan jaksa siivota jälkiään, mutta jonka puolella pomo on, koska en minä edes tiedä. Kaikki muut tekevät askareet samaan tapaan ja kaikesta on listat ja sopimukset, mutta ei, se yksi ei vaan jaksa tehdä mitään. Aina on muka liian kiire ja muuta tekemistä, vaikka olisi kaikkien tiedossa että on ollut hiljainen päivä. Puhuminen ei auta, ei suoraan työkaverille eikä pomolle, ei yhdessä eikä erikseen.
Seuraavaksi kuoro ulvoo että olen väärällä alalla, vaihda työpaikkaa. Sääli, kun minä pidän asiakaspalvelusta ja voin häpeilemättä sanoa olevani siinä hyvä. Saan kiitosta asiakkailta ja pomolta huomaavaisesta ja lämminhenkisestä palvelusta. Jaksan vilkutella hymyillen lapsille, rupattelen mielelläni säästä eläkeläisrouvalle ja heitän jopa vitsiä sen sedän kanssa, joka iskee silmää pikkutuhmine juttuinensa.
Jos vaan ihmiset katsoisi ympärilleen, ettei tarvitsisi alkaa niitä kylttejä ja lappuja tavuttamaan kissankokoisin kirjaimin.
