Vainoharhaisuutta parhaimmillaan

Olen töissä kassalla eräässä suurten tavaratalojen ketjussa, jossa myydään about kaikkea mitä on vaan keksitty, paitsi ruokaa. Koska tavaratalo sijaitsee muutaman ison moottoritien risteyksessä, sinne eksyy jos jonkinmoista hippiäistä eikä aina ihan ymmärrys riitä. Mikä siinä on etteivät ihmiset tätä nykyä osaa edes perus-pelisääntöjä kaupassa asioidessa?

1. Se ”seuraava asiakas”-kyltti on siinä hihnan vieressä ihan tarkoituksella. Luulisi että jos olet pari tuntia kiertänyt kauppaa etsien juuri niitä tiettyjä alushousuja tai shamppoota, huolehtisit että ne pääsevät kanssasi kotiinkin asti. Oli jonoa tai ei, en pysty kyttäämään kaikkien alennuslappujen ja hälyjen poistamisen lomassa sinun tavaroitasi. Lapset ymmärrän, koska he ovat lyhyitä eivätkä tietenkään ylety laittamaan kapulaa, muttakun aikuiset ihmiset hiissaavat tavaroitaan hihnaa pitkin ja kiljuvat ”nää on mun! nää on mun!” ei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Joka päivä täytyy moneen otteeseen kysyä ”onko nämä tulossa samaan vai erikseen?” ja siinä vaiheessa aasi katsoo minua ihan pöyristyneenä ja sanoo ”ei ne ole minun, minun on tähän asti”. EN OLE SELVÄNÄKIJÄ PELLET.

2. Et voi vain rynniä kassan läpi ja sanoa ”kaks tämmöst tarjoustuolia”. Tarvitsen ne viivakoodit tarpeeksi lähelle että voin piipata ne koneelle. Meillä on monta tuhatta neliötä kauppaa, joten tuotteita on varmaan kymmemiä, ellei satoja tuhansia. Vaikka joidenkin enarit on vihkoissa kassalla , en voi muistaa kaikkia ulkoa.

3. Ne MUOVIPUSSIT herranjumala. Miten voi olla niin hankala ymmärtää että mitään ei tätä nykyä saa ilmaiseksi. Kauppa menee konkkaan, minä en saa palkkaa, end of story. Meillä pussi maksaa 10snt, mikä ei todellakaan ole iso summa jos ostat 200e ties mitä turhaa, josta et edes tiedä mitä varten se on. About joka toinen ruikuttaa että eikö saisi ilmaisen pussin kun olen kaukaa/on näin paljon tavaraa/maksaa näin paljon/käyn tääl niin usein/mummo on kipeenä. Sitten on niitä jotka yrittävät salakuljettaa pussin kassan ohi ilman että sanovat mitään ja ihmettelevät kovasti että mites huomasin kun sanon kovaan ääneen ”ja yks pussi siis”. Toiset taas tulevat selkäni taakse nykimään kassavälikön pusseja itselleen ikäänkuin ne olisi sitten ilmaisia. Parasta on kun vanhemmat ovat tartuttaneet aasimaisuutensa lapsiinsa ja kuulen kolmen alle 10vuotiaan kimittävän tiskin toisella puolella ”MUOVIPUSSIT, 10SENTTII! vähän kauheesti, äiti näiksä!” johon vanhemmat nyökkivät ja alkavat myöskin nillitää pussien kalliuudesta ja tuijottavat minua pahasti. Tottakai tajoan pikkupusseja jos on vaikka paljon pikkusälää, mutta kun ostat 50 e edestä tavaraa ja alat vaatia että annan 5-10 pikkupussia että saat ne kotiin, en kyllä rupea. 10snt ei luulisi kenenkään taloutta kaatavan.

Onko ruokakaupoissa samat ongelmat? En koskaan nimittäin ole kaupassa käydessäni todistanut kyseisenlaisia tapauksia.

Eräs mistä haluan vielä avautua on alennukset. On totta että varsinkin kesätyöntekijöillä on hurjasti muistettavaa eikä keskittyminen välttis riitä joka asiaan, jolloin tulee vierheitä. Tämä ei ole mitenkään asiakkaan vika, mutta asian voi korjata, yleensä infopisteellä, jolloin saa välistä jääneet rahat takaisin. On kuitenkin turha jo tiskille tullessa vinkua että muista nyt alennukset ja laittaa tuotteet yksitellen hihnalle tai KÄSIINI, (”ettei ne likaannu”, ikäänkuin minulla olisi tilaa laittaa muualle kuin hihnalle) ja sanoa jokaisen kohdalla ”tämä oli 50% alessa, tämä oli 5 euroa, tämä oli 60%…mitäs sinä nyt sinne laitoit!” En ole niin paatunut että kettuuttani laittelisin vain rändömisti eri hintoja sinne koneelle, chillaa.

Anteeksi nyt näin pitkä avautuminen, pitää varmaan laittaa joistain yksittäistapauksista myöhemmin että saan tän pois mun systeemistä 😀

Ja niille jotka sanoo että oon väärässä ammatissa niin sanon heti alkuun että kuulun niihin hymyileväisiin myyjiin, jotka jaksaa jutella ja tulen aina kovin iloiseksi kun joku kysyy neuvoa tms. Olen saanut useasti positiivista palautetta asiakkailta ja työkavereilta, joten en ihan usko että tulen ihan heti työttömäksi jäämään.

– yhtä hymyä –