1 x 8kg vai miten se nyt meni?
Jokapäiväisen käsimatkatavararallin väsyttämänä koen sydämenasiaksi kertoa nyt yhden salaisuuden: Se lentokoneen ylähylly? EI OLE tarkoitettu talvitakille. Eikä käsilaukulle tai pienelle repulle. Eikä tietokonesalkulle. Tänäänkin jouduttiin aivan turhaan siirtämään koneesta aivan oikeaoppinen käsimatkatavara ruumaan (mikä tottakai jarruttaa koneen lähtöä). Sekin olisi sinne hyllylle mahtunut jos Kaija ja Keijo olisivat untuvatakkinsa laittaneet vaikka selän taakse pehmukkeeksi. Tai siihen koukkuun mikä monessa koneessa on joka paikan kohdalla ihan niitä takkeja varten.
Monen argumentti on, että haluaa nopeammin määränpäässä päästä ulos, eikä siksi laita käsimatkatavaraa ruumaan pyydettäessä, vaikka ilmaiseksi tätä tarjotaan. Se aika minkä säästätte kuluukin sitten siinä, kun kone ei Helsingissä pääse lähtemään. Sen ruuman uudelleen avaaminen kun ei aina ole ihan sormien napsautuksella hoidettu. Silloin tällöin käy myös niin, että jos kone ei lähtöaikaan ole poissa portilta, uutta lähtölupaa joudutaakin sitten odottamaan hetki jos toinenkin.
Kohta alkaa lomakausi. Koneet on täynnä ja ruuma on täynnä laukkujen lisäksi suksia ym mitä talvilomalla tarvitaan. Kuormaajat ilmoittaa lähes poikkeuksetta että ruumaan ei mahdu enempää, hyvä jos nyt saadaan luukut kiinni. Mitäs tässä tilanteessa sitten tehdään kun ei mahdu käsislagat matkustamoon? Jätetään suksia pois. Niinpä. Kun se kone ei ole musta aukko, jonne mahtuu automaattisesti kaikki. Kunpa olisikin. Ja käsimatkatavaroita ei ihan hepposin syin voi rannalle jättää.
Eli jos nyt tunnet piston sydämmesäsi, seuraa seuraavaa muistisääntöä: ylähyllyille vain se mikä jalkoihin ei mahdu. Saatat hiukan joutua jalkatilaa uhraamaan, mutta eipä sitä alunperinkään paljoa ollut ja oletpahan ajoissa perillä. Säästät myös monelta purserilta, virkailijalta ja kuormaajalta ylimääräisiä sydämentykytyksiä.
Matkustajat voivat omalla toiminnallaan vaikuttaa koneen lähtöaikaan! Ole mallikelpoinen matkustaja!
Kyllä mun mielestäni suurempi ongelma ovat ne ylisuuret käsimatkalaukut.
En muista lentokoneessa koskaan kuulutetun, että ensisijaisesti pitäisi tavaroita laittaa jalkoihin. Tyhjästäkö se pitäisi keksiä ettei olisi aasi? Sen sijaan muistan kuulutuksen ”make sure all of your belongings are stowed under the seat in front of you, or in the overhead compartments”. Siis *all of your belongings*, ei mitään poikkeuksia untuvatakeille tai käsilaukuille.
Juu minustakin tämä oli hyvin kummallinen avautuminen. Nimenomaan mitään tavaraa ei saisi olla missään muualla koskaan kuin siellä ylälaatikoissa, paitsi satunnaisesti siellä edessä olevan penkin alla. Ja jos istut ensimmäisellä rivillä niin tietenkään siinä edessä ei mitään penkkiä ole.
Kyllä sitä tavaraa saa olla edessä olevan istuimen alla ja sitä kovasti suosittellaankin, ELLET istu varauloskäynnillä TAI ensimmäisellä rivillä, jossa vastassa seinä. Snadisti helpompi laittaa se pieni reppu sinne penkin alle, kuin sulloa mahd. iso, vedettävälaukku sinne.
Yleensä koneissa kyllä kuulutetaan, että ”käsimatkatavarat voi myös sijoittaa edessä olevan istuimen alle”. Tällä tarkoitetaan juuri näitä pieniä käsilaukkuja sun muita reppuja, joita monet matkustajat näköjään rakastavat änkeä sinne ylähyllyille. Jos nämä asetettaisiin edessä olevan istuimen alle, ne isommat cabin tyyliset matkalaukut ja exit paikoilla istuvien tavarat saisi helposti mahtumaan ylähyllyille. Eikä myöskään koneeseen astuminen kestäisi niin tavattoman kauan, kun kaikkea ei tarvitsisi änkeä sinne ylähyllyille ennen paikoilleen istumista.
Määränpäässä nopeammin ulos koneesta tarkoittaa sitä että pitää vielä erikseen kuuluttaa junteille ”perse penkkiin ja vyö kiinni!”. Joka kerta hämmästyttää kuinka se on mahdotonta istua vaadittu aika omalla paikallaan, ja kun kone on portilla, ottaa sitten ne tavaransa sieltä hyllyltä. Joo, on jatkolentoja mutta ei se tarkoita sitä että sä pääset sieltä koneesta sen nopeammin ulos kuin muutkaan.
Tää kone on jo laskeutunut, eihän tässä voi mitään enää käydä?! Todistetusti voi käydä, enkä mä halua että joku vatipää kokee olevansa muita tärkeämpi ja päätyy mun syliin koska ”mä oon lentäny ennenkin, en mä mitään vyötä tarvii”.
Aina saa todistaa sitä, kuinka ne ensimmäisenä koneesta ulos rynnivät blokkaavat matkavarahihnan edustan kärryillään. Sitten niiden laukut tulevat viimeisinä kun ovat ekana ängenneet koneeseen ja olleet kärppänä paikalla, että heidän laukkunsa mahtuu ruumaan. Sitten kun sattuu jotain, itketään korvausten perään.
Ei ne turvatoimet ole tuulesta temmattuja. Mikä tarve porukalla on seistä se 10 min. siinä käytävällä käkkimässä, ulos et pääse. Urpot.
Jep, perinteisesti viikkolennot näin talviaikaan ovat rivakampia, muutama perusturo höröttelee aamukaljalla ”ei kannata mennä vielä, samaan aikaan päästään kuitenkin perille” sen sijaan että todella menisivät koneeseen ajoissa, sama koskee tiettyä hipsteri-ikäpolvea, jonka on pakko saada se take a way kahvi käteen, ennen kuin voi viimesekunnilla lähteä portille.
Kesälomakausi onkin sitten aivan yhtä tuskaa.
Ei kai sinne matkustamoon mielellään tavaraa kanna, mutta kun on niin tiukat ruumaan menevän kassin painorajat, että on pakko sit raahata loput tavarat matkustamoon.
Ja tässä kohdassako siis lentoemo ei voi kysyä lähistöllä istuvilta ihmisiltä, että ovatko nämä teidän takkeja ja voisiko joku ottaa takkinsa tai muun pienen laukkunsa alas, jotta saataisiin tilaa isommille käsimatkatavaroille? Vaan mitään sanomatta pitää käynnistää se koko hankala proseduuri jonkun yksittäisen käsimatkatavaran viemiseksi ruumaan? Uskomatonta.
Tämä oli arvokasta tietoa! Lennän n. 30-40 edestakaista lentoa vuodessa ja lähestulkoon aina talvikaudella kuulutetaan ja ohjeistetaan että talvitakit ylähyllylle. Jatkossa tiedän laittaa selän taakse. Voisitko ottaa elämäntehtäväksesi kouluttaa tästä ohjeistamisen myös kollegoillesi sen sijaan että avaudut aiheesta netissä?
Se jäi vähän epäselväksi että mitä sinne ylähyllyyn sitten kuuluu laittaa? En toki koskaan ole lentokoneella matkustanut mutta jotain siitäkin tiedän
Talvirotsi menee hyvin matkalaukun päälle taiteltuna hyllylle, kun ei siihen laukun päälle kuitenkaan toista laukkua mahtuisi.
Valitettavasti tuo käsimatkatavaran suuri hankaluus liittyy ennen kaikkea siihen ettei geittiagentti viitsi todellisuudessa katsoa kuinka paljon romua kannetaan mukana – poikkeuksetta muutama matkustaja vie kuuden oikeaoppisen vetolaukun tilan, kun vetolaukun lisäksi on sitä sun tätä nyssäkkää mukana ja rotsia ei taitella sen oman veskan päälle vaan untsikka survotaan sen viereen viemään yhden kokonaisen vetolaukun tila.
Olen luovuttanut jo kauan sitten ja ryysään ensimmäisten joukossa koneeseen saadakseni laukun hyllylle edes jotenkin kohtuullisen matkan päähän omasta jakkarasta.
Suurin osa matkatavaroista mahtuu kyllä ylähyllyille, kunhan ne pakataan tiivisti eikä niin, että ensin laitetaan kabiinilaukku poikittain, jotta se vie leveyssuunnassa mahdollisimman paljon tilaa, sen viereen sitten takkia ja lopuksi lentokenttäostokset takin viereen. Tottahan toki puolityhjän ylähyllyn luukku pistetään kiinni, kun omat tai perheen tavarat on paikoillaan, muut laittakoon tavaransa toisiin hyllyihin.
Ylähyllylle tavarat niin, että ensin kabiinilaukku pitkittäin ylähyllylle, sen päälle takki ja ostokset. Pakkaaminen aloitetaan päädyistä eikä jätetä turhia välejä, jokainen kyllä tunnistaa omat tavaransa. Istuimen alle sitten tavarat, joita ehkä käyttää lennon aikana. Fiksusti toimiessa ne tavarat on katsottu erilleen muista tavaroista jo terminaalin puolella eikä ruveta ahtaassa matkustamossa laukkuja penkomaan ja tukkimaan kulkuväylää.
Onpa kummallista valitusta, joka kertoo vain siitä miten asiat nähdään vain kapeasta henkilökunnan näkökulmasta huomioimatta matkustajien tarpeita ja mukavuutta.
Ensinnäkin henkilö voi tarvita käsimatkatavaroitansa (esim. lääkkeitä, ravintoa, juomaa, vaihtovaatteita, vaippoja…) lennon aikana, jolloin niiden laittaminen ruumaan ei käy.
Toisekseen ohjeistus on poikkeuksetta, että *kaikki* omaisuus jota ei tarvita heti lennon alusta lähtien laitetaan joko edessäolevan penkin alle tai ylähyllylle – jaloissa ei turvallisuussyistä pidä olla mitään irrallaan (eikä nykylentokoneissa käytännössä jalkatilaan mahdukaan juuri mitään), puhumattakaan siitä, että tavaran pitäminen siellä on epämukavaa. Myöskään penkin alle ei käytännössä saa laitettua mitään kovin kummoista, ja tavaroiden kaivaminen sieltä on lentokoneen ahtaissa olosuhteissa haastavaa ja epämukavaa.
Kolmanneksi tietokonelaukut ja reput ovat suorastaan malliesimerkkejä tavarasta, joka laitetaan nimenomaan sinne ylähyllylle kokonsa ja/tai arvonsa takia sekä myös siksi, että ne ovat sieltä helpoiten otettavissa jos tulee tarvetta. Hyvin pienet reput tai käsilaukut sinänsä voi pitää omalla istuinpaikalla sylissäkin, mutta voivat nekin olla vain turhaa rojua pitää istuinpaikalla jos niille ei ole jatkuvaa tarvetta.
Neljänneksi takkien ynnä muiden ulkovaatteiden pitäminen istuinpaikalla (muutenkin kuin päällepuettuina) voi olla varsin epämukavaa, joten on täysin ymmärrettävää, että ihmiset laittavat ne syrjään jos voivat. Kai matkustamohenkilökunta voi tehdä priorisointia matkatavaratyyppien välillä ja pyytää ottamaan takit pois ylähyllyltä jos jonkun ”primääriset” käsimatkatavarat eivät meinaa mahtua sinne muutoin?
Itse lentelen noin 10 lennon vuositahtia, ja matkustajana tämä ärsyttää joka kerta. Jos olen pelkkien käsimatkatavaroiden kanssa liikkeellä, niin mukana on myös jonkinlainen pieni olkalaukku tärkeämpiä tavaroita varten, jonka laitan mahdollisen takin kanssa edellisen penkin alle ja AINOASTAAN se käsimatkatavaralaukku sinne ylös. Tiedostan, että koneeseen on tulossa ihan jokunen muukin, joka haluaa käyttää ylälokeroita. Sääntö pitäisi olla, että max 1 tavara/matkustaja ylös, niin kaikille riittäisi tilaa. Kanssamatkustajien idioottimaisesta käytöksestä saisin aikaan kokonaisen romaanin, matkustamohenkilökunnalla riittäisi juttua varmasti ihan trilogiaksi asti. Tuntuu usein, että lentäessä tyhmyys tiivistyy.
Asiakas voi tämän tietää koska? Huono opastus, väärät ohjeet vai huono asiakaspalvelu.ruumssta tavaroiden saaminen todellakin kestää ja tavaroita hukkuu. P.s muutaman kerran lennetty.