Asiakaspalvelun riemuja
Olen töissä ketjuliikkeessä, jonka konseptiin kuuluu, että jokaista asiakasta tervehditään ja hänelle mennään juttelemaan sekä kysymään mitä hän etsii jne. Asiakaspalvelu on kunnon asiakaspalvelua ja asiakas saa halutessaan apua. Jos ei halua, ystävällinen ”Kiitos, mä vaan katselen” riittäisi todella hyvin vastaukseksi ja asiakas saisi rauhassa katsella.
Välillä tulee kuitenkin niitä asiakkaita vastaan, jotka selvästikään eivät halua asiakaspalvelua. Eräs vanhempi naisasiakas tuli liikkeeseen ja menin häntä tervehtimään iloisesti ja kysyin, miten voisimme häntä auttaa tänään. Nainen katseli tuotteita sanaakaan sanomatta. Ajattelin, että koska hän oli +70-vuotias, ehkä hänellä on huono kuulo ja toistin tervehdykseni ja kysymykseni, vain hieman kovempaa, johon asiakas rääkäisi ”KYLLÄ MINÄ KUULIN!!!! EIKÖ TÄÄLLÄ SAA KATSELLA RAUHASSA??!?!” Juu, toki saa… Katselkaa toki rauhassa, anteeksi että tulin tervehtimään…
Kaikenlaista hassua tapahtuu myös ulkomaalaisten asiakkaiden kanssa. He usein olettavat, että heidän ulkonäöstään näkee, mitä kieltä he puhuvat (monesti toki näkee, että joku on ulkomaalaistaustainen, mutta omasta mielestäni se ei riitä vielä siihen, että menisin esim. kaikkia tummaihoisia palvelemaan englanniksi. ”Ulkomaalaisen näköiset” ihmiset voivat katsokaas olla supisuomalaisia!). Monesti kun menen moikkamaan, ulkomaalainen asiakas ei joko sano mitään ja hymyilee, tai sitten (harvoin) kertoo englanniksi, että ei puhu suomea. Paljon yleisempää on, että ei sanota mitään ja vain virnistellään ja mulkoillaan eikä saada sanaa suusta.
Kerran tuli eräs hieman kreikkalaisen näköinen nainen sisään liikkeeseen ja menin häntä palvelemaan. Tervehdin ja kysyin, miten häntä voisi palvella. Asiakas ei vastannut mitään. Kysyin uudestaan suomeksi, mitä hän on etsimässä (asiakas ei näyttänyt kovin paljoa ”ulkomaalaiselta”, joten luulin hänen osaavan suomea ja että hän ei vain kuullut minua). Nainen katsoo minua ja sanoo ivallisesti ”DO I LOOK LIKE I SPEAK FINNISH?”. Juu-u, ulkonäöstä toki näkee mitä kieltä ihminen puhuu, anteeksi etten tajunnut.
Huoh.
Tämähän se on nuiden ylimielisten ulkomaanelävien kanssa. Jos puhut englantia suututaan että rasisti olettaa Herran/Rouvan olevan ulkomaalainen ihonvärin takia, jos puhut suomea olet idiootti kun et tajua että hän ei ole suomalainen…
Ite työskentelen kaupassa länsirannikolla pienellä paikkakunnalla, jossa suurin osa asiakkaista puhuu suomea äidinkielenään, ja noin 5% päivän asiakkaista puhuu ruotsia. Meilläkin työnkuvaan kuuluu tervehtiä ja tarjota apua. Jotenkin meidän myyjien pitäisi ennustaa asiakkaan äidinkieli, kun usein nämä ruotsinkieliset vetävät herneen nenään jos ei heti puhu ruotsia heille. Aina vaihdan kielen toiseen kotimaiseen kun huomaan asiakkaan puhuvan ruotsia, mutta eihän tätä voi päältäpäin nähdä! Kassalla huomaan asiakkaan olevan ruotsinkielinen vasta siitä, kun kassan näytön maksupääte-ohjelma ilmoittaa ”Tag kortet” ja sitten kun siihen huikkaa että ”tack och hejdå” niin saa usein vastaansa jupinaa et ”onko tuo ainut ruotsi mitä osaat….”
Oma ruotsini ei tosiaankaan ole huippuluokkaa, mutta ymmärrän sitä jonkun verran paremmin kuin mitä puhun. Yritän aina käyttää asiakkaan haluamaa kieltä ja onneksi monet ruotsinkieliset ovatkin tätä kiitelleet, että hyvä kun yrität! Aina ollaan lopulta pärjätty, käyttäen suomea, ruotsia, englantia ja elekieltä sekaisin, ja asiakkaat ovat pääosin olleet tyytyväisiä.
Eli jälleen kerran, hyvä asiakas: avaa suusi ja kerro mitä haluat, päästään kaikki paljon helpommalla. 🙂
Joillakin ihmisillä on todella paha sosiaalisten tilanteiden pelko, jota on vaikea ymmärtää, jos ei tiedä mitä se voi olla pahimmillaan. Ystävällinen tervehdyskin ja kuulumisten kysely saattaa tuntua tungettelulta ja siltä, että nyt ollaan oikeussalissa. Ja kun oma ahdistus on ylitsepääsemätöntä, tilanteesta sitten pyritään pois käyttäytymällä aggressiivisesti. Tai sitten keksitään pikaisesti jotain, mitä mukamas oltiin hakemassa ja kuunnellaan kuuroilla korvilla myyjän selostusta samalla ajatellen: ”Olispa tää tilanne jo ohi. Haluan vain juosta karkuun enkä ikinä tule tänne enää kun täällä on näin ahdistavaa”. Yleensä tällaiset ihmiset lähestyvät myyjiä omatoimisesti silloin, kun heillä tosiaan on jotain asiaa ja kysyttävää.
Helpoin tapa olisi kyllä tosiaan se, että jokainen asiakas osaisi sanoa: ”Kiitos, mutta en nyt ole etsimässä mitään erityistä. Haluan vain katsella.” Mutta myös myyjien olisi osattava sitten jättää asiakas rauhaan. Liian tungetteleva myyntityyli ei ole koskaan purrut minuun ja yhden ahdistavan kokemuksen jälkeen en tule kauppaan pitkään aikaan/ollenkaan tai jos tulen niin sitten kaverin kanssa, jolloin on helpompi sulkea myyjän tungettelut pois kun voidaan kaverin kanssa puhua papattaa, ettei kukaan uskalla lähestyä ja keskeyttää. Passiivis-aggressiivisuus on sitten hieno laji.
Mielensäpahoittajien maa ei olekaan vain Suomi…
Todella ärsyttävää tuo että ei voida sanoa mitään kun menee tervehtimään. Muutamia kertoja käynyt niin, että menen asiakkaan luo, tervehdin ja kysyn mitä etsii/tarviiko apua, ei sano mitään eikä edes vilkase minuun päin. Kysyn saman englanniksi ja vastaus on että olen suomalainen ja puhun kyllä ihan suomea…
Ai että, tuo on kamalaa ku ei voida vastata. En koskaan tiedä et onko kyseessä a) ujo b) tympeä c) mykkä d) ulkomaalainen vai e) huonokuuloinen. Koita siinä sit päättää että ootko vaan hiljaa, toistatko sanomasi, jatkatko puhumista suomeksi vai englanniksi vai puhuisitko kenties kovempaa. Koita siinä sit palvella hyvin..