Asiakkaat on ihania

Näitä on kertynyt kun olen vuosia tehnyt asiakaspalveluhommia erilaisista firmoista niin K- kuin S-ryhmässäkin, sekä viimeisimpänä puhelinasiakaspalvelua.

-Kun kauppa on mennyt kiinni klo 23:00 ja olen vielä pakkaamassa tavaroita ja viemässä kassaa pois, ei auta vaikka kuinka koputtelisit lasiovien takana. En ole päästämässä sinua enää sisään.

-Kun olen menossa hakemaan uusia työntekijöitä ulko-ovilta n. 5-15min ennen myymälän aukeamista, en voi päästää sinua sisään vaikka kuinka olisit odottanut jo useamman minuutin. Odota kunnes myymälä oikeasti avataan.

-Joskus palvelutiskillä ollessani kun maistatin chilijuustoa, ja vieressä pidin isoa plakaattia jossa luki chilijuusto. Yllättävän moni jätti tämän lukematta, ja oli siinä naurussa pidättelemistä kun ahneimmat nappasivat heti useamman palan ja vasta juuston ollessa jo melkein suussa kysyivät että mitäs tää on.

– Palvelutiskillä oli myös ärsyttävää huomata, kuinka monet ihmiset eivät käsitä etteivät he voi mennä räpeltämään käsin maistiaisia. Monet kerrat jouduin kippaamaan loput maistiaiset pois, kun joku oli lähminyt puolia maistiaiskappaleista ottaessaan yhtä tai kahta palaa. Enkä minä tietenkään voi tietää että oletko vasta pessyt kätesi, vai kenties kaivanut nenääsi/takamustasi, tai kannatko jotain tarttuvaa tautia.

-Ruokakaupassa kun alkoholihyllyt suljetaan klo 21:00, se tarkoittaa että et saa enää ostaa alkoholia. Jos otit juomat haltuusi ennen tuota kellonaikaa, saat ne vielä ostaa, mutta uusia et saa enää ottaa. Minua on yritetty ylipuhua monia eri kertoja, haastavinta oli yrittää selittää englantia puhuvalle asiakkaalle että tämä on valitettavasti laki, ja että voin menettää työpaikkani jos myyn hänelle vielä kaljaa.

– Jos soitat väärän firman asiakaspalveluun, sinulle voidaan mahdollisesti antaa oikean palvelun numero. Emme kuitenkaan pysty auttamaan esim. kilpailevan firman tuotteiden/palveluiden kanssa. Emme myöskään ole välttämättä fyysisesti siinä kaupungissa missä luulet meidän olevan, joten jos kyselet että missä on vaikkapa lähin R-kioski tai mitä palveluita aseman lähellä on, olemme Googlen varassa kuten sinäkin.

-Jos sinulla on ongelmia lippuautomaatin kanssa, emme voi maagisesti taikoa sitä kuntoon tai teleportata korjaajaa paikalle. Voimme ehdottaa muita vaihtoehtoja lippujen ostamiseen, mutta jos ne eivät kelpaa, emme voi muuta kuin pahoitella asiaa.

– Jos olet itse ostanut netistä tuotteen ja ruksannut hyväksyväsi ehdot, tarkoittaa se että olet todellakin hyväksynyt kyseisen tuotteen muutos- ja peruutusehdot. Jos ehdoissa lukee että peruutus ei ole mahdollista, niin silloin se ei valitettavasti ole. Piste.

– Jos muutat tuotettasi kalliimpaan, joudut yllättäen muutosmaksun lisäksi maksamaan erotuksen kalliimpaan. Osa asiakkaista onneksi ottaa tämän hyvin, mutta osa suuttuu tästä eikä ymmärrä miksi heidän pitäisi nyt maksaa näin paljon. Ei, et voi vaihtaa alennushintaista lippuasi 20€ kalliimpaan lippuun maksamalla vain muutaman euron.

-Jos jossakin lipussa tai tarjouksessa on voimassaoloaika, niin se voimassaoloaika on pitävä. Jos päiväys on mennyt umpeen kuukausi sitten, et pysty valitettavasti käyttämään alennusta enää ensi viikonloppuna vaikka kuinka tahtoisit.

– Emme voi puhelimitse pelkän sanasi perusteella luvata sinulle korvauksia. Mikäli meillä on eri kautta saatu tieto tilanteesta tai voimme asian heti selvittää, niin asia on toinen. Mutta jos sanot että sinulle on myymälässä myyty väärä tuote tai sinua on kohdeltu epäasiallisesti, emme voi muuta kuin pahoitella asiaa ja ohjata hakemaan korvausta toista kautta. Mikäli me voisimme korvauksia lupailla tällaisissa tilanteissa, meille voisi kuka tahansa soittaa ja väittää mitä tahansa. Ja meidän lupauksemme on kuitenkin sitova, koska puhelut nauhoitetaan.

– Välillä asiakkaat yrittävät huijata soittamalla ja sanomalla että he ovat ostaneet tuotteen meidän kauttamme, ja että heille on myyty väärä tuote, veloitettu väärä summa tai jätetty kertaamatta muutos- ja peruutusehdot. Meillä on kuitenkin puheluista tallenteet jotka voimme kuunnella, ja niiden perusteella katsoa onko tilaus tehty väärin vai ei. Useimmiten joko asiakkaalla tai asiakaspalvelijalla on sattunut joku inhimillinen erehdys joka voidaan korjata samantien, mutta joissain tapauksissa heti kun mainitaan tallenteen kuunteleminen, muuttuu asiakas hätäiseksi ja tuote yhtäkkiä kelpaakin. 😀

5 Comments

Add a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *