Asiakkaiden huonot päivät

Nainen 40-50+ tulee liikkeeseen äkäisen oloisesti viuhtoen, naamalla yrmeä ilme. Tervehdin, nainen ei tervehdi takaisin. Hetken päästä hän huutaa minulle vähän kauempaa:
Nainen: ”Teillä oli jotain irtokarkkia täällä?!”
”Joo on, heti siinä teidän selän takana–”
Nainen pyörii kuin hyrrä ja yrittää löytää karkkihyllyä, ylettäisi oikeasti karkkihyllyyn pelkästään ojentamalla kätensä, mutta pyörii ja tuhahtelee vihaisena. Karkkihyllyä ei oikeasti voi missata, se on suurin yksittäinen elementti myymälässä, hyvin valaistu ja täyttää kaksi seinää. Mietin mahtaako naisella olla näköongelmia tai lasit jääneet kotiin. Vaikuttaa kuitenkin enemmän siltä että nainen on liian tuohtunut keskittymään oikein mihinkään.
Nainen löytää karkit.
Nainen: ”Missä teillä on pusseja?! Eihän teillä ole missään mitään pusseja!”
”Pusseja on siinä hyllyn päädyssä telineessä”. Osoitan kädellä pusseja kohti. Nainen ei ota pussia. En tiedä katsoiko edes osoittamaani suuntaan.
”Eihän täällä ole mitään millä näitä otetaan?!”
”Niitä kauhoja on siinä alhaalla kourussa ja siinä hyllyn päällä silmien korkeudella, ne on niitä värikkäitä–”
Nainen: ”Missä muka?!!”
”Siinä hyllyn päällä, ihan teidän edessä, voin tulla antamaan–” Olen jo lähdössä kassan takaa auttamaan.
Nainen: ”No en kyllä ota mitään kun on näin vaikeeta! Ei minulla ole nyt aikaa tämmöiseen!”
Nainen pyyhältää ulos kaupasta.

Noh, semmoista sillä kertaa.