En mä otakaan tätä

Tässä jonkin aikaa kaupan kassalla istuttuani on alkanut enenevissä määrin ärsyttää eräs asia, joka on todennäköisesti asiakkaiden puolelta useimmiten silkkaa ajattelemattomuutta. Ihmiset jättävät kassalle päivän mittaan jos jonkinlaista tavaraa, kun ovat jossain vaiheessa kauppareissunsa aikana todenneet, etteivät jostain syystä haluakaan kyseistä tuotetta, eivätkä jaksa viedä sitä takaisin paikoilleen. Parempi tämä vaihtoehto on kyllä kuin se, että tuote jemmataan jonnekin hyllyjen väliin. Tuotteiden jättäminen kassalle muodostuu kuitenkin ongelmaksi siinä vaiheessa, kun se pois jätettävä tuote on jotain, mikä pitää säilyttää kylmässä.

Kun asiakas jättää sen jauhelihapaketin tai pakastemarjapussin kassalle sen sijaan että veisi sen takaisin omalle paikalleen, tuote menee yhdeksässä tapauksessa kymmenestä roskiin. Kovinkaan moni ei taida ymmärrä tätä. Etenkään ruuhka-aikaan ei ole mitään mahdollisuuksia lähteä pois kassalta viemään pilaantuvia tuotteita takaisin paikoilleen. Siinä vaiheessa kun ruuhka on ohi, ja joku työntekijöistä pääsee lähtemään pois kassalta, on tuote ehtinyt olemaan liian kauan lämpimässä, eikä sitä voi laittaa enää myyntiin. Vien itse jokaisen työvuoron aikana vähintään kymmenen euron arvosta (yleensä enemmän) kassalle jätettyjä (tai väärään paikkaan jemmattuja) kylmäsäilytystä vaativia tuotteita roskiin. Jos oletetaan, että kaupalle tulee päivittäin hävikkiä edes sen 10 euroa kassalle jätetyistä kylmätuotteista, se tekisi vuoden aikana 3600 euroa. Jos kyseessä on iso ketju, jolla on vaikkapa 50 myymälää Suomessa, syntyisi tästä vuodessa lähes 200 000 euron hävikki. Siinä menee jo aikamoinen kasa ruokaa roskiin…

Jaa tämä tarina:

17 kommenttia

  1. Vastarannan kiiski sanoo:

    Rupeatte laskuttamaan kassalle jätettävistä tuotteista, niin ”unohduksetkin” vähenevät.

    • teppo42 sanoo:

      Ei taida Suomessa onnistua tuollainen että vain ”rupeaa” laskuttamaan mielivaltaisesti jostain. Harmi sinänsä.

      • Nicor sanoo:

        Suomessa voi laskuttaa asiakasta jos tuotetta ei saada myyntikelpoisena takaisin. Jos kylmää vaativa tuote on lämminnyt kassalle tuotaessa, niin se pitää maksaa. Samaten esimerkiksi tuoretiskiltä tavaran ottaminen on pitävä ostopäätös.

    • Itu sanoo:

      Pahoin vaan pelkään, että sit ne tuotteet hylätään sinne hyllyväleihin josta menevät vielä todennäkösemmin hävikkiin.

      Tunnustan, että joskus oon itekki kassalle jotain jättäny. Tosin oli onneks huoneenlämmössä säilyvää. Olin automarketissa ja ruuhkassa, hoksasin hihnalle laittaessa ottaneeni väärän tuotteen. Ois menny ikuisuus lähtee sitä palauttaan.

      • OxOxOx sanoo:

        Joo, ”ikuisuus”. Ihan varmasti ihan ”ikuisuus”.

        • L.A sanoo:

          Jos on ehtinyt laittamaan ostoksia hihnalle, minuutinkin käyttäminen palauttamiseen olisi muiden jonottajien mielestä ikuisuus.

      • ella sanoo:

        Tuskinpa ”ikuisuus”, ja kyllä sen väärän tuotteen voi lähteä palauttamaan paikalleen senkin jälkeen, kun on maksanut omat ostoksensa. Olen tehnyt näin ja opin tästä, ja samalla tuli kunnioitettua muita kassajonossa seisovia, kun en odotuttanut heitä turhaan. Toisaalta käyn itse kaupassa yleensä aikaa varaten, joten odottelu tai ylimääräinen toiminta ei kaada maailmaa eikä tunnu ”ikuisuudelta”. 🙂

  2. Nicor sanoo:

    En ole tavannut sellaista kauppaa, missä ruuhka-aikaan ei löytyisi työntekijää viemään kylmään kuuluvia tavaroita kylmään? Täälläpäin kassamyyjä joutuu maksajaksi jos tuote ehtii pilaantumaan kassalle. Jokatapauksessa tuo on ärsyttävää, että hyvin monet tekevät ostopäätöksiä vasta kassalla..eivät ennen kuin ottavat tuotetta kärryynsä..kuten järkevä ihminen tekisi.

    • kaupantäti sanoo:

      On kauppoja, joissa ollaan yksin aina, oli ruuhkaa tai ei.

    • ella sanoo:

      Olen ollut reilu vuosikymmen sitten töissä pikkuyrityksen putiikissa, jossa kassavaje otettiin kasssahenkilön palkasta. Sillähän ei ollut mitään merkitystä omistajalle, että aamuvuoroon tuleva joutui maksajaksi, kun illan kassa oli merkinnyt tilit kunnossaoleviksi mutta kummasti aamukassa ei täsmännyt – eikä välissä kukaan tarkastuslaksenut kassaa. Samoin pomon kaveri, joka oli firmassa töissä, saattoi käväistä aamulla ennen työajan alkua ja ”tarkistaa” kassan – ja silloin se yleensä heitti. Kyllä näitä epäreiluja kauppiaitakin on. Noista töistä pitää vaan lähteä lätkimään, kunhan tekee ensin toiminnastaan ilmoituksen liittoon ja viranomaisille.

  3. FooBar sanoo:

    Se tuote pitää palauttaa hyllyyn samantien ja aasiakas jää kassalle odottamaan.

  4. Nimim. kaivan alimmaisen sanoo:

    Voisikohan kylmäsäilytettävää tuotetta palauttaa myyntiin ollenkaan, vaikka kassalla olisi aikaa käydä viemässä se hyllyyn. Mistä kassa tietää, kuinka kauan tuote on lojunut ostoskärryssä? Entä pakasteet? En minä halua ostaa vaikkapa jäätelöpakkausta, joka on jo ehtinyt olla lämpenemässä jonkun ostoskärryssä ja ehkä ehtinyt sulaa pinnasta ja sitten jäädytetään uudestaan.

    Kun mietin omia kauppakäyntejäni ja otan huomioon sen, että pyrin ostamaan kylmäsäilytettävät tuotteet vasta lopuksi, enkä silti kykene varmistamaan sitä, että yksikään kylmässä säilytettävä tuote ei ole lämpimässä kärryssä varttia pitempään ennen maksamista, on lähes varmaa, että muut välinpitämättömämmät asiakkaat pitävät kylmäsäilytettäviä tuotteita kärryssä puoli tuntia tai jopa pitempään, sillä niin usein näkee ihmisten sovittelevan vaatteita tai tutkailevan astioita kaikki elintarvikeostokset kärryissään.

  5. Jossu sanoo:

    Mua kans niin nyppii se kun jätetään ruokia ja tavaroita pitkin kauppaa! Itse vien aina takaisin tuotteen jos tuleekin sellainen tunne että ei sitä tarvitse ostaakaan.

    • ella sanoo:

      Itse olen vienyt välillä jopa muiden hyllyyn jättämiä (ns. lämpö)tuotteita, mutta kylmätuotteiden kohdalla olen vienyt ne henksulle ja sanonut että löysin lojumasta hyllystä. Harmittaa kyllä joidenkin ajattelemattomuus ja välinpitämättömyys 🙁

  6. pp_81 sanoo:

    ”Etenkään ruuhka-aikaan ei ole mitään mahdollisuuksia lähteä pois kassalta viemään pilaantuvia tuotteita takaisin paikoilleen.”

    Kummasti kassa kuitenkin on asiakasjonosta välittämättä aina lähtenyt punnitsemaan hedelmiä yms., kun asiakkaat eivät ole punninneet niitä (usein varsinkin turistit eivät tiedä että tuotteet pitäisi punnita, joten näitä tapauksia tulee vastaan omassa kotikaupungissani varsin usein, kun on paljon turisteja). Muistan lukemattomia kertoja kun kassaneiti on lähtenyt mukisematta punnitsemaan, koko jonon odotellessa useita minuutteja.

    • L.A sanoo:

      Koska maksu ei etene, jos ei punnita. Jos taas viet jotain paikalleen, niin voi jonottajien vihaa ”ajantuhlausta” kohtaan…

    • Mira sanoo:

      Jep, ja sitä paitsi useimmiten kaupoissa on jopa siinä ihan kassojen lähettyvillä vielä yksi vaaka (joko tyyliin ”unohditko punnita” tai sitten irtokarkki/irtosnackseja varten, ja ainakin minun kaupassani karkkivaa’alla voi punnita myös HeVit), joten myyjä joutuu ehkä olemaan poissa kassalta hyvässä lykyssä 30-40 sekuntia. Kun taas jonkun pakasteen vieminen toiselle puolelle kauppaa voi kirjaimellisesti kestää jopa muutaman minuutin varsinkin isommassa kaupassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *