Samaan vai erikseen?

Kassalla työskennellessäni en voi kuin päivittäin ihmetellä, miksei ostosten jakoa tai niiden maksamispolitiikkaa voida sopia valmiiksi, ennen kassalle tulemista. Ostokset ladotaan hihnalle, joskus jätetään väliä ja joskus ei. Kassakapuloita ei todellakaan käytetä ja saattaa kahden saman seurueen ihmisen tavarat olla siinä sekasin, jotka huomataan vasta skannauksen jälkeen. (Tyhmä kassa, kun ei itse huomannut tätä virhettä!)

Sitten kun ystävällinen kassa kysyy, meneekö tuotteet samaan vai erikseen, niin aletaan vasta sitten vänkäämään että maksaako kumpikin omansa vai meneekö ne samaan. Jos asia on selvä ennen tuotteiden skannausta, ei siltikään voida käyttää kassakapulaa, vaan pienen raon tuotteden välissä oletetaan riittävän kertomaan sen, että kumpikin asiakas maksaa omat ostoksensa. Tällöin kuuluu tiuskia kassalle sylki lentäen, että erikseen tietenkin! Kaikillahan rako tuotteiden välissä ei todellakaan tarkoita erikseen maksua ja myös se on aihe tiuskia ostosten kuuluvan samaan ryppääseen – johon niitä ei kuitenkaan ole voitu laittaa, vaan kahteen erilliseen kasaan hihnalle.

Olen kuullut, että olen mennyt niin sekaisin seuraavasta miesasiakkaasta, että kyselen ihan höpöjä kun tiedustelen kuuluuko kaikki tuotteet samaan kuittiin vai ei. Useinhan tuppaa nuo vanhempiensa ikäiset asiakkaat kiihottamaan niin paljon, että ihan höpsöksi vetää!

Jaa tämä tarina:

11 kommenttia

  1. Nicor sanoo:

    Tämähän on melko yksinkertaista: Jos tuotteiden välissä ei ole kapulaa, niin asiakas ilmaisee tällä, että hän haluaa kaikki tuotteet yhdelle kuitille. Kuitenkin välikapuloita on ollut käytössä kaikissa ruokakaupoissa vuosikausia ja niiden käyttäminen pitäisi olla niin rutinoitua, että se toimii joka kerta vaikka aivot olisivatkin narikassa.

    • piilokuu sanoo:

      Missä kohtaa tarinaa lopetit lukemisen?

      • Nicor sanoo:

        Ihan viimeisen pisteen kohdalla..miten niin? Viestissäni ei ollut mitään outoa tai epäasiallista tai mitään sellaista mikä olisi viitannut siihen, että olisin lopettanut lukemisen.

        • Ihmettelen sanoo:

          Ovatko kaikki nimimerkille ”Nicor” miinusta antaneet heitä, jotka eivät käytä kapulaa ostosten välillä, tiuskivat kassalle sylki lentäen, että erikseen tämä ostokset tuli ja vieläpä pitävät sitä normaalina käytöksenä? Nicor-nimimerkki toteaa ihan ystävällisesti, ettei sen kapulan käytön pitäisi rakettitiedettä ja keskittymistä vaativaa olla missään tilanteessa.

          Ystävällinen vinkki tulevaa varten: asettakaa jatkossa kapula, mutta jos ette aseta, älkää tiuskiko kassalle – älkääkä tiuskiko, vaikka kapulan kassalinjalle asianmukaisesti panisittekin. Kaupassa käynti on kaikille paljon miellyttävämpää, kun muistetaan kauniit käytöstavat.

        • piilokuu sanoo:

          No sitten on luetunymmärtämisessä ongelmaa, koska nimenomaan jo kolmannessa lauseessa kerrotaan nimenomaan, että ihmiset ei aina seuraa ohjeita ja seuraava tilanne ei aina ole melko yksikertainen.
          Tavallaan oli koko tarinan pointti.
          Tavallaan on koko sivuston pointti.

          • Nicor sanoo:

            Luin kyllä kyseisen lauseen, mutta et ole edelleenkään kertonut mitä vikaa minun viestissäni oli? Kuten sanoin: Jos välikapuloita ei ole käytetty, niin myyjän tulee olettaa, että tuotteet tulevat samalle kuitille. Myyjän kannalta tilanne on yksinkertainen

          • Aapeli sanoo:

            Sinä olet yksinkertainen.

          • jokumuu sanoo:

            Sie taidat olla vähän yksinkertainen.

          • L.A sanoo:

            Mutta lopputulos ei…

  2. entinen kassatäti sanoo:

    Minkä takia tälläsestä pitää myyjän ärsyyntyä? Minä ainakin vetelin ostoksia kuitille niin kauan kunnes loppuivat tai tuli kapula vastaan. Jos kapulaa ei eri asiakkaiden ostosten välissä ollut, asiakas yleensä sanoi etteivät ole enää hänen ostoksiaan. Jos kumpikaan asiakkaista ei osannut ilmaista ostosten menevän sekaisin, alettiin jälkikäteen poistamaan vääriä ostoksia kuitilta. Miksi viitisisin ärsyyntyä tällaisesta? Ei vaikuttanut minun työaikaani tai palkkaani millään tavalla. Ihan rauhassa vaan.

    • L.A sanoo:

      Ehkäpä ongelmana on, että kyseiset aasit tiuskivat sylki lentäen. Enkä usko jonottajien nauttivan tilaanteesta…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *