En ole allerginen, mutta…

Tämä tulee asiakkaan näkökulmasta eli voi se asikaspalvelijakin olla melkoinen aasi. Olin syömässä eräässä ravintolassa ja kyselin tarjoilijalta annoksista,että onko niissä sipulia tai paprikaa. Tarjoilija alkoi pyörittelemään silmiään ja julisti suureen ääneen, että ”täällä on taas joku ALLERGINEN”. Pysyin kuitenkin asiallisena ja ilmoitin, etten ole allerginen, mutta vatsani ei kestä ko. tuotteita. Tätä seurasi n. 10 minuutin luento siitä, että osassa annoksista on sipulia tai paprikaa jo valmiina eikä niitä voi valmistaa ilman niitä. Kun tarjoilija lopetti keuhkoamisen kysyin uudelleen missä annoksissa ei olisi sipulia tai paprikaa. Tähän tämä asiakaspalvelija totesi, että sen näkee ruokalistasta. Mikä ei aina muuten pidä paikkaansa. Tiedän kyllä, että voin jättää sipulit ja paprikat syömättä, mutta esim. hampurilaisessa oleva sipuli aiheuttaa närästystä vaikka ottaisin sen pois välistä (siitä jää aina kuumaan ruokaan kuitenkin makua). Ilmoitin sitten, etten jää ruokailemaan ko. ravintolaan vaan vien rahani jonnekin muualle. Vielä piti kuitenkin hyvästiksi mumista seläntakana ”mä en kestä noita ALLERGISIA kun ne aina valittaa”.

– Sipuliayök –

Jaa tämä tarina:

38 kommenttia

  1. Teemu sanoo:

    Niin ja makuhan on se mikä ”närästää”. Höpöhöpö.

    Olisit vaan sanonut suoraan ettet tykkää sipulista etkä selittänyt jotain herkästä vatsastasi. Hohhoijaa taas.

    Aspa toimi mielestäni aivan oikein.

    • Ei kuulu ravintolalle sanoo:

      Oli kyseessä mikä tahansa, tarjoilijan tehtävä ei ole alkaa kyseenalaistamaan, että onko kyseessä ”tarpeeksi riittävä” syy valmistaa ertyisruokaa. Joko onnistuu tai ei onnistu, asia ei kuulu tarjoilijalle tai kokille sen enempää.

      Muutenkin joidenkin ruokapaikkojen tapa hoitaa eirityisruoat on vähintäänkin kyseenalainen. Itselläni on keliakia ja päätin sitten erään kerran kokeilla hesen gluteenitonta.
      Tilasin ja maksoin, ja sain jostain syystä käteeni kaksi kuittia: toisessa oli kuitti ateriasta ja toisessa VASTUUVAPAUS SIITÄ, ETTEI TÄYTTÄ GLUTEENITTOMUUTTA VOIDA TAATA. Eli periaatteessa sama kuin ei-ruokavammaiselle sanottaisiin, että ”joo me ei sit olla ihan varmoja, että onko tää sun ruoka myrkytetty vai ei. Toivotaan parasta!”.
      Ja asiasta olisi myös pitänyt ilmoittaa tilatessani, niin olisin saanut päättää otanko riskiä vai en.
      En syö enää ikinä hesburgerissa.

      • zazza sanoo:

        Täyttä gluteenittomuutta ei voida taata siksi, että Hesessä ei ole gluteenittomille tuotteille omia paistoalustoja. Gluteenittomat pihvit siis paistetaan samalla parilalla kuin normaalitkin pihvit, jolloin se puhdistetaan ennen paistoa, eikä tällöin voida taata että pintaan ei ole jäänyt YHTÄÄN jäänteitä gluteenista. Kyseisiä erikoisuuksia menee 0-2/päivässä, eikä ole mitään järkeä hankkia niitä varten omia paahtimia tai pariloita…

        • jepjou sanoo:

          Siinä pihvissä ei kyllä mitään glueenia ole. Sämpylässä sen sijaan on. 😉

    • Susanna sanoo:

      Aspa ei todellakaan toiminut oikein. Aspan ammattilaisena voin sanoa, että palvelu oli törkeää ja asiatonta. Asiakasta ei koskaan kohdella tuolla tavalla. Ruoasta on poistettava ne tuotteet mitä asiakas pyytää, ja syy oli aivan tarpeellinen. Herkkävatsaisuudelle ja allergialle kun asiakas ei itse voi mitään. Asiakas säilytti malttinsa, aspa ei, joten aspa toimi todella väärin. Normaalisti tilanne menee toisin päin, jos joku sen malttinsa menettää. LISÄKSI aspan tehtävänä on opastaa asiakasta ja vastata asiakkaan kysymyksiin palvelukokemuksen parantamiseksi. En ymmärrä tuota näkemystäsi, että aspa toimi oikein. Mistä lie olet aspa-moraalisi oppinut.. o.O

  2. piatro sanoo:

    on myos olemassa ihmisiä joilla sipuli ei pysy sisällä vaan potkasee välittömästi takaisin.
    esimerkiksi vaimoni oksentaa välittömästi jos ruuassa on sipulia.muutaman kerran on tullut ravintolanpöydästä äkkilähtö kun on kuitenkin ollut sipulia vaikka ei pitänyt olla…
    jos itselläni olisi moinen allergia niin kyllä minä antaisin ne näytteet siihen pöydälle kun tarjoilija vakuuttaa ettei siinä ole sipulia…

  3. Putkimies sanoo:

    ”En ole allerginen mutta kuitenkin, tuntuu että liikaa menetin”
    Jos saat pelkästä sipulin mausta närästystä niin tuo on kyllä jo allergiaoire eikä vatsan sietokyvystä kiinni. Tai sitten psykosomaattista.

  4. minä myös sanoo:

    sappivaivoja ne on eikä allergiaa. Oikeus ja kohtuus olisi, ettei ruokailun jälkeen taas joutuisi sairaalaan itseään täynnä olevan a-palvelijan vuoksi. Aina ei voi olla omat eväät mukana.

  5. Ilmaveijari sanoo:

    Vai ei kestä allergisia? Jokainen meistä on allerginen jollekin, viimeistään histamiinille. Tarjoilijalla on selvästi ennakkoluuloja tietynlaisia ihmisiä kohtaan ja olisi hyvä vähän pyrkiä hallitsemaan vihaansa ennen kuin syrjintäharrastus karkaa käsistä.

  6. hanska sanoo:

    Usein törmää laktoosi-intoleranssin kanssa ravintola-alan työntekijöihin, jotka eivät tästä periyleisestä suomalaisten vaivasta tiedä. ”Hei, onkohan tässä annoksessa laktoosia?” -kysymykseen voi vastaus olla esim. ”Kyllä, se on hyla” (Hyla on tuotemerkki, samoin Into, molemmat siis vähälaktoosisia)/ ”Se on vähälaktoositon” (siis vähälaktoosinen vai kokonaan laktoositon, tai ehkä kenties täyttä laktoosia?). Auta armias, jos kysyt, onko annoksessa maitoproteiinia, viimeistään tässä vaiheessa loppuu ymmärrys ja tekee mieli antaa lyhyet kalvosulkeiset..

  7. nipu sanoo:

    Miten vaikeaa keittiölle tai varsinkaan tarjoilijalle parin ruoka-aineksen pois jättäminen voi olla? Kannattaisi varmaan mennä johonkin tehtaaseen töihin jos ei kestä tehdä yhtä suolakurkutonta hampurilaista.

  8. kaupassaolluttöissä sanoo:

    Se oli hienoa aikaa se, kun vatsa vielä kesti kaikenlaista, vaikka sitä sipulia ihan raakanakin, ilman järjetöntä vatsan polttelua.
    Mitä se sitä paitsi ravintolatyöntekijälle kuuluu, miksi ei halua syödä jotain tiettyä ruoka-ainetta syödä? Haluavatko jotkut tarjoilijat ja kokit ehdottomasti kuulla tarinan vatsavaivoistani, alkaen närästyksestä ärtyneeseen suoleen ja seuraavana päivänä tulevasta ripulista?
    Eli seuraavalla kerralla vaan rohkeasti selittämään vaiva juurta jaksain tällaiselle tarjoilijalle joka suorastaan kerjää likaisia yksityiskohtia.

  9. Vatsa ei kestä sanoo:

    ”Olisit vaan sanonut suoraan ettet tykkää sipulista etkä selittänyt jotain herkästä vatsastasi. Hohhoijaa taas”, kirjoittaa Teemu. Aina ei ole kyse tuosta, allergiasta tai psykosomaattisesta oireesta, vaan joskus joidenkin elimistö ei vain muuten kestä tiettyjä tuotteita. Esimerkiksi aloituksessa mainitut sipuli ja paprika ja niiden lisäksi tomaatti eivät käy enää isälleni suolistosyöpäleikkauksen ja avannepussin ”asentamisen” jälkeen. Ne eivät ilmeisemmin ehdi sulaa tarpeeksi nopeasti ja aiheuttavat kipua ja ilmavaivoja jäljellä olevassa suolistossa.

    Ja oli kohteliaasti käyttäytyvän ruoka-aineasioista kysyvän syy mikä hyvänsä, aspa ei varmasti toimi oikein pyöritellessään silmiään ja huokaillessaan, ettei kestä allergisia. Itsekin olen allerginen pähkinöille ja se harmittaa minua erittäin suuresti.

  10. Putkimies sanoo:

    ”Ne eivät ilmeisemmin ehdi sulaa tarpeeksi nopeasti ja aiheuttavat kipua ja ilmavaivoja jäljellä olevassa suolistossa.”

    Mitä ihmeen sulamista ”sipulin maku” voi oikein vaatia?

    • Vatsa ei kestä -nimim. sanoo:

      Mitä Putkimies oikein tarkoittaa? Enhän minä puhunut ruoan mausta yhtään mitään, vaan ruoan sulamisesta. Isäni ei siis voi syödä sipulia suolistosyöpäleikkauksen ja avannepussin ”asentamisen” jälkeen, sillä esimerkiksi sipuli on huonosti sulava ruoka. Jos hän syö sipulia, tulee hänelle kovia kipuja ja ilmavaivoja. Hänellä ei siis elimistö kestä sipulin syömistä, vaikkei kyseessä olekaan allergia, oire ei ole psykosomaattinen ja vaikka hän pitää sipulista. Sipulijauhetta hän voi onnekseen käyttää, siitä ei vatsaoireita tule.

  11. piippa sanoo:

    Tekstin kirjoittaja varmastikin tarkoittaa sitä sipulin nestettä mikä valuu muuhun tuotteeseen ja sitten aiheuttaa närästystä. Sipulin makuhan siirtyy tämän nesteen mukana tuotteeseen ja aiheuttaa myös tunteen siitä, että tuote maistuu sipulille vaikka tuotteessa ei sipulia olisikaan…

  12. Elitisti sanoo:

    Mulla on laktoosi-intoleranssi, mutta ei kyllä pienessä mielessäkään kävisi ravintolassa alkaa itkemään jostain vähälaktoosisesta ruuasta… 😀 Voi juntit.

  13. Aspailija sanoo:

    Nykyään tuntuu olevan muotia olla allerginen tai muuten vaan yliherkkä kaikelle ja näitä elämäntapa-allergikkoja valitettavasti löytyy ja jos ei jostakin tykätä niin ollaan sille sitten allergisia.. Toki täydet sympatiat niille jotka OIKEASTI jollekin ovat allergisia mutta sellaiset tarjoilijoille turhaan vinkujat ja heitä juoksuttavat muka-allergiset kyllä ottaa päähän varmaan aika monia.

  14. asba sanoo:

    Maku ei mitään aiheuta mutta sipuli jättää itsestään ainesosia jotka aiheuttaa jotain mitä kyseinen kirjoittaja varmaan hakee? Pilkkua on toki kiva jyystää.. Kommentteja lukiessa pakko ravintolan työntekijänä kommentoida, että aika osaamatonta henkilökuntaa ollut ravintoloissa… mutta kuten joku aijemin mainitsi, suosittelen kertomaan juurtajaksain ja ehkä vähän liioitellusti mikä vaivaa jos asiaan tullaan silmiä pyöräytteleen. Allergiat ja muut oikeat vaivat pitää ottaa vakavasti, mutta uskokaa tai älkää, näitä ”allergikkojakin” on oikeasti paljon (puhuvat usein itsensä pussiin) Mutta vastaavasti myös asiakkaan on huomioitava, että monessa ravintolassa saatetaan käyttää puolivalmista johon on esim se sipuli/paprika laitettu kastikkeeseen joka saattaa olla olennainen osa kyseistä annosta ja kastikkeesta se on jo haastavaa saada pois.. paprika ja sipuli kumminkin aika yleisiä mausteita kastikkeissa. Jos se on vain irrallisena tavarana annoksessa niin ei pitäisi olla mikään ongelma sitä pois jättää.

  15. Vatsa ei kestä -nimim. sanoo:

    Kirjoitin vastauksen jo kerran, mutta sitä ei ole jostakin syystä julkaistu. Yritetään siis uudelleen.
    Kummastelin vastauksessani, että mitä Putkimies höpöttää mausta. Minähän en puhunut mausta mitään, vaan kommentoin sitä, että vaikkei jotakin ruoka-ainetta pystyisi syömään, kyse ei välttämättä ole allergiasta, pitämättömyydestä tai psykosomaattisesta oireesta.

    Kirjoitin, että isäni ei suolistosyöpäleikkauksen ja avannepussin ”asentamisen” jälkeen voi enää syödä (muun muassa) sipulia, sillä se sulaa liian huonosti ja aiheuttaa sen vuoksi hirvittäviä vatsanväänteitä. Kyseessä ei kuitenkaan ole allergia, ei se, etteikö pitäisi sipulista, eikä kyseessä myöskään ole psykosomaattinen oire.

    Sellaista en toki missään kohdassa väittänytkään, että maku sulaisi huonosti ja aiheuttaisi suurta tuskaa. Onnekseen isä voi käyttää edelleen sipulijauhetta, se nimittäin ei aiheuta suolistoon ja vatsaan väänteitä eikä ilmavaivoja – sipulin maku kun on isänkin mielestä useassa ruokalajissa varsin olennaista.

    • Putkimies sanoo:

      No minäpä taas ihmettelin sitä miksi höpöttelet jonkun ruoka-aineen sulamattomuudesta (siis että sitä ruokaa oikeasti syödään, ja se menee mahaan asti) henkilöllä jonka suolisto ei ole kunnossa, kun alkuperäinen postaaja väitti että pelkkä sipulin MAKU aiheuttaa hänellä närästystä. Nämähän ovat ihan eri asioita. Ja jos tuollaista väittää niin vaihtoehdot ovat a) On oikeasti sipulille allerginen joko fyysisesti tai psyykkisesti, tai b) Inhoaa sipulin makua, mutta ei kehtaa sanoa sitä suoraan joten keksii siihen närästyksen päälle ”lisävakuudeksi”.

      • Ilmaveijari sanoo:

        ”Tiedän kyllä, että voin jättää sipulit ja paprikat syömättä, mutta esim. hampurilaisessa oleva sipuli aiheuttaa närästystä vaikka ottaisin sen pois välistä (siitä jää aina kuumaan ruokaan kuitenkin makua).”

        Kirjoittajan mukaan sipuli aiheuttaa närästystä. MAKU-juttu on suluissa ja tuntuu, ettei se ole ihan formaalilla ilmaisulla kirjoitettu tai matemaattisen eksaktisti luetuksi tarkoitettu lause. Loppujen lopuksi jos jossain tuntuu vielä tiettyä MAKUA (capsit korostamaan putkarin makufetissin naurettavuutta), siihen on jäänyt jäämiä kyseisestä täytteestä. Ei maku ole mikään henkinen olotila tai vaikutukseton välittäjäaine. Se on aistimus tasan tarkalleen siitä, mitä suuhun on tullut laitettua. Osa makuaistimuksesta tulee hajuaistin kautta, mutta samalla tapaa nenä aistii vain niitä asioita, mitä sen sisälle tulee. Eli jos vaikka puuceessä haisee kakka, niin se tarkoittaa, että nenään tulee aitoa sitä itseään. Samalla tapaa jos ruoassa haisee sipuli, siinä on jotain jäänteitä kyseisestä ainesosasta (tai jotain sitä muistuttavaa hajua, mutta tämä ei ole nyt oleellinen asia).

        Mutta pointti oli, että sipulijäämät aiheuttavat alkup. kirjoittajalle närästystä, ei pelkästään se myyttinen ja jopa eroottinen MAKUMAKUMAKUMAKUMAKUMAKUMAKUMAKU.

  16. TeePee sanoo:

    Ihan kiva kertomus, mutta aasiakas.net kerää nimensä mukaisesti kertomuksia aasiakkaista. Jos sivuston tarkoitus on jäänyt epäselväksi, käyppä lukaisemassa esittelyteksti. Ylläpito voisi kyllä jättää tällaiset kertomukset ihan julkaisemattakin.

  17. justjoo sanoo:

    Isäni joka aikoinaan rakasti tuoretta sipulia, tomaattia ja paprikaa, aamupalalla, lounaalla ja iltapalalla, ei pysty kyseisiä ruoka-aineita enää syömään vaikka tahtoisikin. Närästys vaivoja oli hänelläkin, mutta näin leikkauksen jälkeen katson tarkasti mitä kokkaan kun vanhemmat ovat käymässä.

  18. Aspa 10vuotta sanoo:

    Kyllä tässä oli aspa vähän hätäinen. Ja vielä asiakkaan kuullen vähättelee asiakasta. Jos on mielipide, sitä ei aspa tuo kaikkien kuullen esille. Meitä hölmöläisä löytyy kummaltakin puolelta 🙂

  19. lumia sanoo:

    Tilaan välillä jotain erikoisempaa ihan vain sen takia että saan varmasti tuoretta ruokaa eikä 20 minuuttia tiskin takana seisonutta.. 😀

  20. J sanoo:

    Ihme meininkiä. Tarjoilija käyttäyti TODELLA asiattomasti, mutta kommenttien perusteella ilmeisesti ruokavammainen ei sais astua jalallaankaan ravintolaan tarjoilijan herkkää mieltä häiritsemään.
    Tarjoilijalla ei ole minkäänlaista terveysalan koulutusta ja vaikka olisikin, niin on väärässä ammatissa alkaa niitä jakelemaan. Jos pyydetään ruokaa ilman ainetta X, niin se joko onnistuu tai ei. On epäammattimaista, tungettelevaa ja kaikinpuolin väärin jäädä kinaamaan asiakkaan kanssa, että onko tällä nyt oikeasti ”perustetta” jättää tätä ainesosaa pois. Mitä se tarjoilijalle ylipäätään kuuluu, miksi haluaa jättää sen pois? Pitääkö kertoa yksityiskohtaisesti, että mulle tulee sitten järkyttävä ripuli jos ruoassa on sitä ja tätä?
    Ja toivottavasti ravintolassa työskentelevät muistavat, miten paha tilanne voi tulla jos hengenvaarallisesti allerginen jaa hippusenkin allergeenia, kun henkilökunta on keittiössä päättänyt että ”no ei se oo niin tarkkaa..”.

    • Blueberry sanoo:

      Muuten todella asiallinen kommentti, mutta keittiössä ei todellakaan päätetä ”no ei se oo niin tarkkaa”!!

      • J sanoo:

        Valitettavasti tiedän itsekin tapauksia, joissa keittiöön on vannotettu, ettei tiettyä allergeenia saa olla hippuakaan ruoassa. Kaikista vakuutteluista huolimatta ko. allergikolle on tullut ambulanssikeikka, kun ruoassa onkin sitten ollut sitä mitä ei pitänyt.

        • Ilmaveijari sanoo:

          Kokit harvemmin saavat mitään syytteitä allergeeneista ruoissa, korkeintaan pääsevät toteamaan lääkintähenkilöstölle, että ’ohhoh, katsottiin kyllä niin tarkasti. huhhuh.’ ja asia on sillä selvä. Oikeusjutuissa pitää näyttää toteen, että kyse oli tarkoituksellisuudesta, koska huolimattomuus on ilmeisesti sallittua allergioiden tapauksessa. Lisäksi kokit eivät ole biologeja tai kemistejä, joten kovin syvällistä ymmärrystä on turha odottaa. Onnekseni en ole pahasti allerginen.

          • J sanoo:

            Juu, mutta terveysviranomaisille menee välittömästi ilmotus, jos asiakas saa ruoasta myrkytyksen.
            Syytteitä joo tuskin valitettavasti saa, mutta useamman ”mokan” sattuessa ravintola ei enää voi myydä ko. ruokaa erityisruokavalioon sopivana.
            Lisäksi voidaan ottaa myös huomioon maine, samasta erityisruokavaliosta kärsivät juttelevat nykään paljon erilaisilla foorumeilla ja tieto jatkuvasta kämmäilystä leviää ja alkaa väkisinkin vaikuttaa asiakasmäärään.

  21. Susanna sanoo:

    Syitä on monia. Esim. itse en voi syödä tällä hetkellä mm. paprikaa, sipulia ja tomaattia, koska vauvani saa niistä pahat vatsanväänteet (imetän), ja sitä huutoa ei kestä kukaan.

    En tosin käykään nyt imetysaikana ravintoloissa kun olisi liian haastavaa löytää ruokaa jossa ei näitä ole, mutta joku muu samasta kärsivä varmasti käy.

  22. Mikko sanoo:

    minua paprika ja sipuli alkavat närästää niin, että oksennan. samoin vaaleapaahtoinen kahvi. ja suklaa. joten totta hitossa vaadin annokseni ilman sipulia ja jos tarjoilija alkaa siitä pyöritellä silmiään, voin mielihyvin syödä sen sipulin ja tyhjentää seuraamukset tarjoilijan kengille!

  23. Neja sanoo:

    Kyllä suomalaiset usein ovat tosi nirsoja ja kehittelevät milloin mitäkin vaivoja, että tuntisivat itsensä tärkeiksi. Itsekin törmään työssäni siihen, että henkilö vaatii etukäteen erityisruokaa itselleen ja käy sitten normaaliruoan kimppuun kuin sika. Eikä tämmöinen meininki ole yksittäistapaus vaan useasti nähtyä.

    Ruoka-aineallergiat vähenivät eräässäkin koulussa, kun alettiin vaatia lääkärin todistusta. Hävetköön tuommoiset ruoalla leikkijät.

    • Keliaakikko sanoo:

      Toivottavasti et toimi ravintola-alalla, jos ennakkoluuloisesti suhtaudut erityisruokavalioihin niin, että ne ovat itse keksittyjä.
      Vai pitääkö ruveta ottamaan lääkärintodistus ravintolaan mukaan?

  24. Deino sanoo:

    Itse ihmettelen sitä, kun allergiset (ja/tai mika-allergiset) tilaavat annoksia, joissa on melkeinpä pääraaka-aineena allergiaoireita aiheuttavia aineksia. Eräässäkin ravintolassa kuulin, kuinka asiakas halusi annoksen, joka melkeinpä yksinomaan oli paprikaa ja sipulia, ja ne olisi sitten pitänyt jättää pois? Eikö suosiolla kannattaisi tilata jotain muuta?

  25. miimooo sanoo:

    Tiiättekö että melkee kaikki kastikepohjat sisältää sipulia 😀

  26. Timo sanoo:

    Itse olen jättänyt ulkona syömiset IBS:n takia kokonaan pois. Turha kuvitellakaan, että ravintolasta saisi yhtään mitään ilman paprikaa, sipulia, valkosipulia, gluteenia, tattaria ja laktoosia, enkä totuuden nimissä halua tehdä omista ongelmistani numeroa enkä myöskään vaikeuttaa kokkiparan elämää omalla herkällä vatsallani..

Vastaa käyttäjälle jepjou Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *