Humalatila johtaa heikentyneeseen puheenymmärrykseen sekä typeryyteen
Olen töissä pikaruokaravintolassa joka on viikonloppuisin auki myös öisin ja tänä viikonloppuna vietin yöni kyseisessä paikassa asiakkaita palvellen. Noin 85 prosenttia yön asiakkaista koostuvat humalaisista nuorista jotka lähibaarista lähtevät pilkun jälkeen hakemaan meiltä ruokaa autokaistalla asioiden.
Viime yönä korttikoneemme meni sekaisin kellojensiirron takia ja oli poissa käytöstä koko tunnin, josta infosimme asiakkaille luukulla ja tilaustolpalla.
Jono liikkui ja luukulle tuli auto, johon meni kaksi tilausta. Huomautin korttikoneen olevan epäkunnossa ja varmistin että löytyyhän käteistä. Kuskin vieressä istuva antoi nätisti pari kympin seteliä ja siirryin sitten rahastamaan kuskin takana istuvaa noin 25-vuotiasta herrasmiestä, joka tarjosi korttiaan. Sanoin uudelleen että kortit eivät sillä hetkellä toimi, täytyisi maksaa käteisellä. Kyseinen henkilö sitten ihmetteli että miksi näin on, jolloin kerroin että korttikone ei toimi mutta sitä yritetään saada kuntoon (esimieheni oli onneksi sillä kertaa myös yövuorossa auttamassa ja yritti saada konetta kuntoon samalla kun keskustelin asiasta asiakkaan kanssa). Asiakkaan tilaus maksoi melkein 15 euroa ja käteistä oli noin 8 e. Seuraavana otteita tilanteesta:
Aasiakas: No eihän tää nyt näin voi mennä! Siis mä tilaan teiltä ruokaa ja sit ei raha kelpaa.
Minä: Valitettavasti kortit ei nyt toimi joten voin ottaa pelkästään käteistä vastaan. Koko ajan yritetään saada sitä konetta toimimaan.
Asiakas: No mulla on alle 8 euroo käteistä, maksan näillä ja sit loput kortilla.
Minä: Voin ottaa vaan käteistä, kortit ei toimi. Voisiko kaveri vaikka lainata?
(Kuski istui koko ajan ihan hiljaa eikä kuskin vieruskaverilla ollut enempää.)
Asiakas: No mä maksan tällä sen aterian ja ne loput sit annatte kaupan päälle.
Minä: En mä niin voi tehdä.
Asiakas: No pakko teiän on vähän tulla vastaan, tää on teiän vika! Ei tää munkaan syytä oo.
(Tässä vaiheessa esimies tuli tuekseni.)
Esimies: Moikka, meillä on nyt tää korttikone mennyt rikki että voidaan ottaa valitettavasti vaan käteistä.
Asiakas: No ei mulla oo. Antakaa nyt ruokaa!
Esimies: Tuolla kadun toisella puolella on nostoautomaatti, jos voisit käydä sieltä nostamassa käteistä niin laitetaan tää tilaus sulle valmiiks et saat sen sit heti.
Asiakas: No antakaa mulle ne ruoat nii mä käyn sit hakee.
Esimies: No en mä nyt niin tee. (Ärsytyksen kuuli äänessä ja yritti koko ajan saada laitetta toimimaan.) Ethän sä baarissakaan saa olutta jos siellä ei kortit toimi.
Asiakas: Se ei oo yhtään sama asia!
Lopulta tilanne päättyi niin että asiakas suostui jättämään aterian pois tilauksesta jonka jälkeen jono vihdoin liikkui noin 10 minuutin väittelyn jälkeen. Viime yönä oli jopa 4 astetta ärsyttävämpää asiakaskokemusta mutta tää oli ehdoton voittaja.
Ps. Jos ootte kännikuskina ja humalainen kaveri alkaa väittelemään typeryyksiä: ajakaa pois älkääkä vaan istuko siinä kuuntelemassa.
Juuri tämän takia itse käytän viihdereissuilla vain käteistä. Erityisesti Nordean kortti ja taksi on yhdistelmä, joka useimmiten ei toimi.
Eli iha sama saako toinen kyytiläinen safkaa, kuhan sul ei mene hermot?
Jos kyydissä olevalla ääliöllä ei ole rahaa, ei ruokaa tipu. Joten säästääksesi kaikkien (myös itsesi) aikaa ja hermoja, kannattaa vaan lähteä tai maksaa itse idiootin ateria. Ei tilanne muuten pääty.
Onhan se yllättävää, että jos myy pikaruokaa viikonloppuna aamuyöllä, niin joku osa asiakkaista saattaa olla humalassa. Onhan humalassa olo typerää, mutta jos ei tahdo heidän kanssaan asioida, niin kannattaisiko vaikka työskennellä jossain paikassa, jossa heitä ei olisi valtaosa asiakkaista.
Onko kukaan lukenut pankkikortin käyttöehtoja? Jokainen on ne kumminkin hyväksynyt kortin saadessaan. Itse olen lukenut ne, juuri vastaavien tilanteiden takia. Mikäli yhteydet tai maksupäätteet ei toimi, on kortinhaltijan vastuulla aina oltava vaihtoehtoinen maksutapa (käteinen). Silti näitä ”no sittenhän tämä oli ilmainen” henkilöitä tulee vastaan.