Kassalla tapahtuu

Olen kaupassa kassalla töissä satunnaisesti pari-kolme kertaa kuukaudessa. Kassamme vaihtuivat syksyllä enkä töiden vähyydestä johtuen vielä täysin hallitse kassaa.

Tänään olimme juuri aukaisseet ovet, kun eräs papparainen ilmaantui palauttamaan pulloja. Pullokoneeseen tuli jokin häiriö ja mies alkoi viuhtomaan vimmatusti ilmaa tyhjällä pullolla kauppamme eteisessä. Menin herran luo ja yritin nopeasti korjata tilannetta, mutten voinut syventyä täysin kun ei tilanne ollut tuttu entuudestaan ja kassalla oli jo asiakkaita odottamassa. Ilmoitin herralle hälyyttäväni pullokoneeseen toisen työntekijän joka tulee varmasti aivan pian. Palattuani kassalle alkoi pappa heti viuhtoa taas pullollaan äkäisesti. Kohta kollegani saapui saaden pullokoneen toimimaan ja mies lähti ostoksilleen.

Kohta hän tuli kassalle, kertoi tilinumeron ja sanoi maksavansa erääntyneen laskun pois. Aloin sitten näppäillä maksua koneelle, kun mies tiuskasi että “ensin lyöt tietysti ostokset, ei sieltä muuten lähde kaikki!” ja tein työtä käskettyä. Muistin kuitenkin väärin miten homma tapahtuu ja löinkin vahingossa summan käteisen kautta ulos. Kerroin miehelle, että tein virheen ja pyydän työkaveriani auttamaan, menee hetki. Työkaverinikin sattuu olemaan harvemmin töissä, joten jouduimme turvautumaan Keskon ohjekirjaan, jotta saimme maksutapahtuman oikein. Tilanne kesti ehkä noin viisi minuuttia, mutta mies sai raivarin ja alkoi sadattelemaan, ettemme ikinä osaa häntä oikein laskuttaa ja hän aina joutuu odottamaan. Työkaveri sitten sanoi, että koneet kun ovat melko uusia niin ei sitä oikein vielä hallitse mihin mies vastasi huutaen että uudet koneet ovat olleet iät ja ajat ettei tuo ole oikea syy. Minä sitten sanoin kerroin että kun täällä harvemmin on, niin ei aina välttämättä muista miten homma menee. Pappa ei vastannut mitään, mutta hymyilin hänelle ja toivotin parempaa onnea ensikerralla. :p

Toinen tapaus oli erään naisen kanssa, joka on joka käynnillään yhtä ynseä ja epäkohtelias kaupan työntekijöille. Hänellä on tapana kertoa lähes joka kerta jokin asia mikä kaupassamme on vialla. Milloin ostoskorit ovat likaisia, milloin meillä ei ole jotakin tuotetta mitä ei meillä ole ikinä yms.

Naisen ostokset maksoivat kuutisen euroa ja hän antoi minulle kolmen euron pullokuitin ja plussasetelin käteen. Kassammehan ei siis huoli pullokuitteja enää plussaseteileiden jälkeen, kun ne jo käynnistävät maksutapahtuman käteisen tavoin. Kerroin hänelle, että voin lyödä plussasetelin koneelle, mutten voi siitä antaa rahaa takaisin, johon nainen tiuskaisi “joo mut sä annatkin tosta pullokuitista rahaa takasin” Selitin että vaikka muuten voisin niin tehdä, niin kone ei huoli pullokuittia plussasetelin jälkeen mutta nainen jatkoi inttämistä “ei sun tartte plussasetelistä antaa, mä haluun mun rahat ja sä annat ne tosta pullokuitista.

Mietin hetken, että miten toimin, kunnes älysin lyödä plussasetelin jälkeisen euron käteisen kautta ulos, löin pullokuitin uudelle kuitille ja annoin vain kaksi euroa takaisin kolmen euron pullokuitista. Onnistuihan se, mutta naisen asenne ja äänensävy harmitti pitkään.
Niin ylimielinen ja äkäinen.

Kunpa olisin vähän vahvempi mieleltäni niin nuo itsekkäät ihmiset eivät saisi mielialaa niin maahan.
En siis alalla ole enkä opiskele, vaan kassatyö on vain eräänlainen iltatyö.

– Hätänä –

Add a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *