Kaupassa saa parempaa palvelua klo. 9:00 jälkeen

Aamu kaupan kassalla kylässä, jossa on oikeastaan vaan kaksi kauppaa: toinen kuuluu isoon ketjuun X, ja sitten on kesätyöpaikkani, vanha kyläkauppa joka tahtoo pysyä pystyssä enää vaan nostalgian voimin.

Tarinan tapahtuman aikaan oli juuri tullut kansan tietoon, että toisen kaupan ketju siirtyi toiselle valtakunnalliselle ketjulle Y, ja kaikki X-kaupat muuttuisivat kohta Y-kaupoiksi.

Avaan kaupan oven, ja mun ohi porhaltaa ulkona ainakin kymmenen minuuttia venaillut mieshenkilö, joka menee kylmän määrätietoisesti suoraan alkoholiosastolle, nappaa Karhu-pullon ja tömistelee kassalle. Tunnen asiakkaan, mutta pyydän paperit silti – koska olen ulkopaikkakuntalainen ja halusin jäädä mieleen ahkerana ja vastuullisena työntekijänä, ihmiset ymmärsivät korkeintaan lyhyellä selityksellä, miksi pidin tiukasti säännöistä kiinni (ja kaikki vakkarit asuivat korkeintaan viiden minuutin etäisyydellä, kenenkään jätskitkään ei ehtineet sulaa papereiden hakumatkalla).
No, heppu näyttää paperit ja maksaa, jonka jälkeen jää tiskille nojailemaan, ja aloittaa pitkän saarnan siitä, miten paljon parempaa asiakaspalvelu meillä on, kuin kaupassa X, jossa kaikki luulee olevansa nyt niin isoja kihoja, kun ketju laajenee. Sisällä ei ole vielä muita asiakkaita, joten laatikoiden siirtelyn lomassa kysyn, että mitä sitten on tapahtunut. Kundi kertoo, miten ennen tähän kauppaan tuloa hän oli ollut X-kaupassa ja oikein maksavana asiakkaana halunnut ostaa Karhua, mutta ”EU-[naista halventava sana] sääntö[naista halventava sana]” ei ollut antanut rehdin, tutun, hyvän ja lainkuuliasen miehen ostaa yhtä olutta. Kellonajoista oltiin kuulemma oltu liian tarkkoja, joten oli päättänyt tuoda euronsa tänne.

Meidän kaupan ovet oli auenneet kello 9:01. Miehellä oli ollut niin kova kiire ostaa oluensa, että oli tullut oville, odottanut ainakin kymmenen minuuttia, että meidän kauppamme edes aukeaa, ja loppujen lopuksi ei edes avannut pulloa, vaan jäi juttelemaan kanssani… mutta ehdottomasti ensimmäisessä kaupassa ei olisi voinut odottaa.

Mikäs siinä, meille yksi enemmän asiakkaita, mutta en voi kun sääliä sitä kassaneitiä, jonka kanssa mies ensin asioi.

Jaa tämä tarina:

5 kommenttia

  1. Jaana sanoo:

    En ole kaupassa töissä mutta eikö kassalla ole joku systeemi että ei voi myydä olutta ennen 9.00 vaikka kassa kunka haluaisiki. Olin menossa aamulla töihin ja menin ostamaan paikalliseen Prismaan kaheksan aikoihin eväitä. Edessä kassajonossa joku mies yritti ostaa olutta ja se asiakas ja kassa ei huomannu kellon aikaa.. Mutta kassakone ilmotti jotenki että ei voi myydä. Sinänsä ihan ystävällinen ihminen mun eellä oli ja ymmärsi yskän.

  2. jepjou sanoo:

    Hahhaa, vai että EU-naisen sukuelin-sääntö. 😉 Mutta onneksi ilmeisesti lopulta ihan asiallinen aasi. 🙂

    • Tandefeldt. sanoo:

      Tuota noin, ymmärsinköhän minä nyt oikein? Mielestäsi on siis ihan hyvä myydä alkoholia asiakkaalle, joka on liian päihtynyt ymmärtääkseen että on liian päihtynyt ja että yrittää ostaa kaiken lisäksi ennen kuin laki edes sallii.

      Tuota noin, kerro missä universumissa satut asumaan kun kerran puhut suomea mutta ko. käytössäännöt ovat sinulle täysin vieraita. Haluan nimittäin tulla asumaan samaan paratiisiin jossa kaikki perseily on OK ja mikään ei ole omaa syytä.

      • Putkimies sanoo:

        Et ymmärtänyt. Missään ei sanottu että asiakas oli päihtynyt.

  3. E-ukko sanoo:

    Nyt oli kyllä sekava tarina

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *