Kiukkuinen aasi
Työskentelen siis ruokakaupassa. Kävipä näin, että aasi tuli kassalle ja aloin piippaamaan tuotteita. Ensimmäisenä oli mehupurkki, hintana vaikkapa 3,5e. Aasi välittömästi, ei varmasti ollut mehu noin kallis, teillä on iso lappu hyllyssä että varmasti oli 2,5e. Pahoittelin asiaa aasille ja sanoin, että minun täytyy soittaa ja selvittää asiaa. Myymälämme on isohko ja itse ei saa laittaa mitään alennuksia kassalta tai antaa hyvityksiä tuotteista. Soitin ensin vastaavalle, joka kaiken järjen mukaan olisi tiennyt asiasta, mutta hän käski soittaa toiselle ihmiselle, joka juuri sinä päivänä oli hoitamassa hinta-asioita. Pahoittelin kovasti jo erittäin hiiltyneelle aasille tilannetta. Aasin suusta alkoi tulla jo hyvin solvaavaa tekstiä ja hän sätti minua ja toisteli etten tee mitään asialle vaan vain roikun puhelimessa ja soittelen. Selitin aasille ehkä neljännen kerran, etten voi tehdä muuta kuin selvittää ja hinta muutetaan koneelle ja on näkyvissä siellä hetken kuluttua. Aasi vaati minua poistamaan mehun kuitilta ja tein työtä käskettyä, mutta onnistuin mitätöimään kuitin. Aasihan tästä riemastui ja haukkui minut alimpaan helvettiin. Piippasin siis aasin tuotteet uudestaan ja siinä vaiheessa aasi alkoi jo vaatia lisäalennuksia menetetystä ajasta, kun töihinkin piti mennä. Piti saada vielä aasin allekirjoitus mitätöityyn kuittiin, senkin saaminen oli hieman hankalaa. En tiedä viitsinkö enää tälläistä tehdä, no ehkä tämän kerran voin tähän kirjoittaa. Ja aikaahan aasilta kesti kassallani hinnankorjaus mukaanlukien n. 3-4min. Joista suurin osa meni siihen, että aasi pakkasi ostoksiaan. Käytös vain oli ala-arvoista, vaikka selitin aasille, että yritän tässä korjata jonkun muun tekemään virhettä ja olen todella pahoillani nyt mielipahasta.
– huono kassa –
Jos itselleni sattuu asiakas, joka alkaa ihan tosissaan v*ttuilemaan ja huutamaan, olen ottanut tavaksi huutaa ja v*ttuilla samalla tavalla takaisin. Eipä ole vielä potkuja tullut.
Seurasin kerran sivusta tapausta kun edelläni oleva mies oli ostamassa tavaraa x eräässä isossa marketissa. Tuotteessa ei ollut viivakoodia eikä ilmeisesti mitään muutakaan infoa koska kassa (vanha nainen, mummouden rajamailla) pyöritteli tuotetta ja kikkaili kassalla. Hän sai poistettua jotain tuotteita koneelta ja piippaili niitä uusiksi. Sitten alkoikin soittorumba. Kassa ei osannut käyttää puhelinta (?!?) vaan joutui pyytämään apua naapurikassalta. Tähän meni aikaa ja perässäni ollut mies alkoi hiiltymään. Hassua että sillähetkellä asiakkaana ollut mies seisoi viilipyttynä asiallisesti. Ukko perässäni hikeentyi entisestään kun kassa viimein sai puhelimen toimintaan ja soitti jonnekkin jossa asiasta ei osattu neuvoa. Hän alkoi taas pläräämään uutta numeroa listasta. Perässäni ollut mies oli jo rallin alkaessa puhallellut tovin niskaani ja mutissut itsekseen. Kun kassa alkoi kuvailemaan tuotetta puhelimeen, repesi ukko täysin. Alkoi hirveä märinä siitä ”kuinka saa*na yksinkertaisen asian hoito voi olla noin v*n vaikeaa ja kestää noin he*tin kauan” jnejne. Aikansa riehui ja poistui ihme kyllä kiroillen toiselle kassalle. Luulin jo että tavarat lentävät kaaressa ja ukko lampsii pois. Kieltämättä itselläkin alkoi huumori loppua koska puolentunnin ruokkiksesta meni jonottaessa valehtelematta 10min. En kuitenkaan sanonut sanakaan tai mulkoillut kassaa koska tavallaan kävi sääliksi häntä. Ei siksi että kyseessä oli vanha hnkilö, vaan juurikin siksi että tilannetta ei voi hoitaa muuten kuin soittamalla. Paha siitä kassalta minnekkään on lähteäkkään. Eikä tuon miehen huutelu helpottanut yhtään. Huomasin että se sekoitti kassatädin pasmoja entisestään ja edes puhelimen käyttö ei meinannut lopulta onnistua ollenkaan. Ihmettelen vain miksi ihmisten täytyy tahallaan pahentaa toisten oloa. Asiakaspalveluala on kyllä yksi iso vessanpönttö jonne kaikki urpot kuvittelevat voivansa sylkeä…
Kuulostaa Citymarketilta.. K-kaupoissa harvinaisen yleistä että kauppias kusettaa jatkuvasti hinnoissa juuri noin, koska ihmiset eivät katso hintoja tai ota kuitteja.
Nyt kyllä kuulostaa ässänkätyrin puheilta =)
Lisäalennuksia menetetystä ajasta. Joopajoo, ei täällä olla jenkeissä eikä sielläkään mene tuollainen läpi.
Ja usein on kiire ”töihin”, ”bussiin” jne.. mutta sitten on aikaa jäädä läyryämään tuttujen kanssa tai pelaamaan peliautomaatille.
Asiakkaan velvollisuus ei ole odottaa ja ihmetellä kaupan sössimistä.
No ihmisethän niitä asioita hoitavat ja niin…mites sitä sanotaankaan, onko kukaan täydellinen ja meneekö kaikki aina ihan putkeen.
Silloin on vain odotettava tai tultava takaisin paremmalla ajalla.
Mielestäni vain sillä, joka ei _koskaan_ mokaa on varaa tulla kitisemään muiden ”sössimisestä”. Eli siis tiivistetysti, ei kenelläkään.
Toisaalta olen samaa mieltä tämän kommentin kanssa, toisaalta en.. Mielestäni kauppiaan/ketjun/kaupan pitäisi kouluttaa myyjänsä niin, että nämä osaavat käyttää edes sitä puhelinta, jolla soitetaan apua ja kassajärjestelmää, ilman, että täytyy kysyä apua muilta, ellei ohjelma sitten mene totaalijumiin. Ärsyttää yli kaiken, olla itse asiakkaana kassalla, jolla ei ole mitään ongelmaa ja palvelu on sujuvaa, mutta jossa koko homma sitten tökkää siihen, että joudutaan auttamaan toista jossain todella yksinkertaisessa asiassa.
Toisaalta sitten taas, vaikka ärsyttääkin, voi silti käyttäytyä kohteliaasti, eikä ainakaan alkaa huutamaan ja raivoamaan, vaan antaa palautteen asiallisesti.
Kaupat myös käyttävät kassalla paljon vuokrahenkilökuntaa ja siinä ei osaaminen/ kokemus auta pätkääkään jos kukaan ei kerro eikä missään näy eikä ole ketään keltä kysyä, et mistä löytyy puhelimet ja täytyykö siihen puhelimeen näppäillä jotain koodeja numeron eteen tai miten juuri siellä kaupassa toimitaan ongelmatilanteissa. Tai sitten jos kassalta puuttuu se kassapuhelin tai siitä on virrat pois tai jotain vastaavaa. Vakituisen henkilökunnan täytyy sillon neuvoa toiselta kassalta, koska ei vaan pysty itse ongelmaa hoitamaan tai voikkaan tietää.
Nykyään vaaditaan joka asiasta alennuksia. Ja tosi röyhkeesti.
Tarviiko sinne kauppaan tulla kauheessa kiireessä, esim.lounaalla kun siellä voi oikeasti mennä välillä vähän pidempään?! Ne eväät voi ostaa vaikka edellisenä päivänä.. Kaikilla ei ole kaupassa kiire, varsinkaan vanhemmilla asiakkailla ja kassanhoitajilla koska siinä saa huonoa tuntiliksaa eli kiire ei ole kuin tauolle..
Nykyään isotkin yritykset säästävät ja tottakai ei nykyään ole kassojakaan niin paljoa kuin ennen eli se tarkoittaa sitä että myyjiä ei näy ja kassoilla on aika usein kovat jonot.. ihmetellään vaan mihin tää kohta menee, joskus ehkä ne koneet korvaa pikku opiskelijatytöt kasaoilta niin silloin koneiden ei ainakaan tarvi kuunnella turhaa purkautumista
Kyllä kuullostaa sittarilta, aina sama homma ja kyllä vituttaa muitakin kun pitää odottaa.
Kuulkaas ässäkätyrit, yllä kerrottu tarina sattu kyllä ihan ääääspuolella.